perjantai 19. syyskuuta 2008

Opettaja opettaja

Olen nyt kolme viikkoa uiskennellut "opettajuuden lastenaltaassa" Joensuun Normaalikoululla. Hämäävästä nimestä huolimatta se ei ole millään tavalla normaali koulu. Siellä on omituisen sympaattisia oppilaita, kummallisen pienet ryhmät ja harvinaisen ennakkoluulottomat opettajat. Ja sitten me opetusharjoittelijat jotka aina kyylätään jonkun seinän vierellä. Välillä päästään höpisemään omiamme luokan eteen, niin että sekä oppilailla että opettajilla alkaa päästä vippaamaan. Mutta joskus saamme olla tuottamassa uusia oivalluksia. Se on ihan parasta. =)

Normaalikoulut ("Norssit") ovat valtion ylläpitämiä harjoittelukouluja yliopistojen yhteydessä eri puolilla Suomea. Kunnat takaavat niille tietyn määrän oppilaita ja vastaavat kouluterveydenhuollosta. Mutta opetuskustannuksiin kuntien ei tarvitse osallistua. Erityisesti kunnat eivät voi leikata normaalikouluilta rahaa. Sen takia niillä menee suhteellisen hyvin (ellei valtion tuottavuusohjelma kohta pakota yliopistot lisäämään ryhmäkokoja norsseissakin - mikä ei kyllä tuottaisi ainakaan viisaampia kansalaisia).

Kunnallisista, "tavallisista" kouluista minulla on viimeisin kokemus vuodelta 2001, mutta odotan innolla ensimmäistä työpaikkaani. Koulumaailma on muuttunut tällä vuosikymmenellä hirveän paljon. Myös oppilaat ovat paljon aktiivisempia kuin minun nuoruudessani. :P Haluan opettajaksi nimenomaan peruskouluun enkä lukioon. Peruskoulu on sosialidemokraattisen unelman lopputulos ja toimii tämänkin päivän yhteiskunnassa Suomen kilpailukyvyn takaajana. Peruskoulussa oppii tekemään työtä ja arvostamaan itseään tärkeänä yhteiskunnan jäsenenä.

Ala-asteen kävin laman aikana ja se oli kieltämättä aika lamaannuttavaa. Nyt maailman talouskehitys näyttää vähän ikävältä, toivottavasti vain ei mitään maailmanlamaa kuitenkaan tulisi. Kunnan päättäjillä ovat neuvot vähissä, jos verotulot lähtevät laskuun. Mistään ei oikein pysty nyt leikkaamaan, ei terveydenhuollosta jossa hoitoon pitää jonottaa usein kuukausia, ei vanhainkodeista joissa ei vuosikausiin pääse ulkoilemaan eikä hallinnostakaan jossa työntekijät uupuvat kiireisiinsä. Mutta leikkaukset sivistystoimesta ovat petollisimpia, koska ne heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Itse en ole koskaan tavannut koulupsykologia tai -kuraattoria. Enkä minäkään ihan ongelmaton oppilas koskaan kouluaikanani ollut, vaikka koulumenestys oli ihan kiitettävä. Vasta yliopistossa sain YTHS:n kautta mielenterveysasiani kuntoon. Olen aivan varma, että minunkin opettamillani norssilaisia on jos jonkinlaista mielenhäiriötä, jotka ammattilainen voisi havaita ja hoitaa ajoissa kuntoon. Jos ne jäävät hoitamattomina vuosikymmeniksi kytemään, seurauksena voi olla varhainen työkyvyttömyyseläke, kallis lasku veronmaksajille ja tarpeetonta henkistä kärsimystä sairastuneelle ja hänen läheisilleen.

Joensuun kaupungin oppilashuollot resursseja on tulevalla valtuustokaudella lisättävä selvästi. Koulupsykologeja on oltava vähintään kuusi ja koulukuraattoreja neljä. Jokaisella on oltava aikaa käydä omissa kouluissaan viikoittain ainakin pitämässä päivänavauksia, mielellään myös oppitunteja. Oppilashuollon ihmisten ja oppilaitten välille on saatava aikaan luottamus, jonka turvin mahdollisia pulmia voidaan kaikessa rauhassa ratkoa ennen kuin sivulliset huomaavat jonkin olevan vialla. Koulupsykologille juttelemisen pitäisi olla normaalia, siis ihan jokaisessa koulussa.

Ei kommentteja: