lauantai 31. joulukuuta 2016

Punainen viiva - 99 päivää kuntavaaleihin

Näkymä Oulun Virpiniemestä etelään Rauhan päivänä 29.12.2016.


Vuosisata on pitkä aika, monen sukupolven mittainen. Itsenäisen Suomen ensimmäistä vuosisataa juhlitaan alkavana vuonna, mutta kevään kuntavaaleissa sopii katsoa vielä yksi vuosikymmen kauemmas historiaan, sillä ensimmäiset yleiset vaalit käytiin Suomessa 110 vuotta sitten, maaliskuussa 1907. Tuolloin kaikki yli 24-vuotiaat täysivaltaiset kansalaiset, miehet ja naiset, saivat äänestää, ja yli 70 % äänestikin. Se oli hämmästyttävän sivistynyttä aikaa.

Eniten äänestettiin Sosialidemokraattista Puoluetta. Se sai 37 % äänistä. Työväki eri puolilla Suomea oli jo 1800-luvulla aktivoitunut ja perustanut ammattiliittoja ja työväenyhdistyksiä. Niistä rakentui SDP, suuri kansanliike, joka vaati ennenkuulumattomia oikeuksia vapauteen, koulutukseen, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään.

Nämä vaatimukset olivat vielä vuonna 1907 liikaa herrasväelle. Vaalivoittaja ei päässyt muodostamaan hallitusta, kuten nykyään on tapana. Tuolloin elettiin vielä sääty-yhteiskunnassa, jossa varakas miesväki nautti monista etuoikeuksista, jotka olivat köyhien ja naisten ulottumattomissa. Naisten alisteisuutta ja köyhien kurjuutta pidettiin yleisesti luonnon järjestykseen kuuluvina asioina. Mahdollisuus äänestää loi kuitenkin köyhien keskuuteen näkymän siitä, että Suomi voi muuttua toisenlaiseksi.

Ilmari Kianto kuvasi tätä toivoa vuoden 1909 romaanissaan Punainen viiva. Siinä Kainuun perimmäisen korven pieneläjät Romppasen Topi ja Riika kuulevat "solisalirattien" vaalilupaukset ja vetävät suurin odotuksin punaisen viivan äänestyslippuun sosialidemokraatin kohdalle. Olot eivät siitä kuitenkaan muutu paremmiksi, päinvastoin. Julma luonto osoittaa olevansa hallitsija, jonka mielivaltaan korven asukkaat ovat tuomittuja alistumaan.

Monta kertaa tuonkin jälkeen köyhä kansa on pettynyt. Yhteiskunta ei missään yksittäisissä vaaleissa yhtäkkiä muutu. Kansa ei kuitenkaan lannistunut. Seuraavat eduskuntavaalit käytiin vuonna 1908, ja vieläkin yli 64 % vaivautui äänestämään. Punainen viiva vedettiin uudelleen. SDP sai yli 38 % äänistä.

Miljoonia punaisia viivoja se vielä vaati, että vähitellen päästiin pois sellaisesta kurjuudesta, joka sata vuotta sitten vallitsi. Ei varmasti Ilmari Kianto vuonna 1909 osannut ennakoida, että hänen elinaikanaan Suomesta tulisi maa, jossa Topin ja Riikan kaltaiset köyhät ajavat autoilla, asuvat lämpimissä betonikerrostaloissa ja kouluttavat lapsensa ylioppilaiksi. SDP yhdessä muiden puolueiden kanssa rakensi Suomesta tasa-arvoisen hyvinvointivaltion.

Silti hyvinvointivaltiossakin on köyhyyttä ja pahoinvointia. Näkymätöntä tukahdutettua kärsimystä on paljon, ja räikeää vääryyttä esimerkiksi lapsia kohtaan esiintyy liikaa edelleen. Ja edelleen on hyvässä asemassa olevia ihmisiä, joille toisten köyhyys luonnollinen tosiasia - omaa syytä tai ihan vain huonoa tuuria, minkäs sille mahtaa.

Sosialidemokraatit ymmärtävät, että ihminen luo yhteiskunnan näköisekseen. Köyhyyden määrä ja laatu eivät riipu luonnonoloista vaan poliittisista valinnoista. Eriarvoisuutta voidaan vähentää, jos niin yhdessä päätetään. Työ on paras lääke köyhyyttä vastaan, mutta tarvitaan myös kaikkien saatavilla olevia julkisia palveluita. Ennen kaikkea tarvitaan sellainen henkinen ilmapiiri, että yksilöt kokevat olevansa tärkeä osa kokonaisuutta eivätkä osanottajina julmassa kilpailussa.

Kuntavaaleihin on 99 päivää aikaa. Niissä kilpaillaan äänestäjistä, toivottavasti ei julmasti vaan sivistyneen vuoropuhelun keinoin. SDP on tuoreimmissa gallupeissa suosituin puolue. Vielä eduskuntavaaleissa suositumpia olivat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Vaalikampanjan perusteella äänestäjät odottivat niiltä sivistynyttä, yhteistä hyvää rakentavaa politiikkaa. Vallan kahvassa kansa on kuitenkin unohtunut, ja hallituspolitiikan yleisilme on ollut jotain muuta kuin sivistynyt.

Hallitus on hätäillyt lakiesitysten kanssa, viis veisannut asiantuntijoiden neuvoista ja käyttänyt energiaa mahdottomiin suunnitelmiin, joista on jouduttu sitten perääntymään. Läpi menneet uudistukset on tehty tavalla, josta pienituloiset kärsivät kohtuuttomasti ja suurituloiset hyötyvät. Hallituksella on käsittämätön into antaa julkisia resursseja yksityisen liiketoiminnan välineiksi. Jopa tiet halutaan yksityistää tuottamaan voittoa rikkaille sijoittajille. Vaalirahoittajat varmasti kiittävät, mutta veronmaksajille tällaiset uudistukset tulevat ennen pitkää kalliiksi.

Tavallisten ihmisten käyttämiä julkisia palveluja hallitus tylysti leikkaa. Hallitus on esimerkiksi lopettanut tuen, jolla kuntia on kannustettu pitämään peruskoulujen ryhmäkoot pieninä. Opettajilla on entistä vähemmän aikaa tukea yksittäisen lapsen kasvua. Kouluja yritetään samaan aikaan uudistaa paremmiksi, mutta teknologian rooli ylikorostuu uudistuksissa. Inhimillinen vuorovaikutus vähenee, kun oppimista ajetaan pelimaailmaan. Vaarana on, että tulevaisuuden sukupolvet ovat taitavia näpertelemään virtuaalitodellisuudessa, mutta keskittymiskyvyttömiä ja tunne-elämältään epävakaita. Sellaiset ihmiset kelpaavat huonosti työmarkkinoille ja ovat alttiita syrjäytymään.

Jo nyt suuri joukko nuoria on jäänyt työelämän ja opintojen ulkopuolelle. Osa heistä on etsivän nuorisotyönkin ulottumattomissa. Tuskin he lähtevät vetämään mitään punaista viivaa tehdäkseen maailmasta paremman. Nykymaailma tyrkyttää heille yksilöllistä hedonismia ja kyynistä asennetta kaikenlaista edistystä kohtaan. Sama asenne on yleinen menestyjienkin keskuudessa. Kun millään muulla kuin rahalla ei ole väliä, äänestyspäätöskin tehdään kevyellä mielellä.

SDP haastaa meitä katsomaan laajemmalle. Ketkä ovat nykypäivän Romppasia, joiden elämä on ankaraa selviytymistaistelua ja jotka ansaitsisivat parempaa? Punaiset viivat vaikuttavat tulevaisuuteen edelleen. SDP:n johdonmukaisella työllä luodaan yhteiskuntaa, joka on heikommassa asemassa oleville paras mahdollinen. Se on inhimillisin myös meille muille.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Sote-palveluita Postin malliin?

Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala asuu Savukosken kunnan sivukylällä kaukana kaikesta. Hänellä on 5515 lappilaiselta äänestäjältä saadut valtuudet hoitaa Suomen asioita parhaan kykynsä mukaan. Viime torstain A-studion keskustelussa Maijala kuvaili seuraavasti asennetta, jolla hän valmistelee uutta postilakia Keskustan liikenne- ja viestintävaliokunnan ryhmässä ja Postin hallintoneuvostossa:
Kun tämmösessä paikassa assuu, nii mä olen sanonu, että kunhan meille tullee posti jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi.
"Se on kyllä järkyttävän huono lähtökohta tehdä lakia, että kunhan minulla - mitäs muista", huomautti SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen, ja Maijala täsmensi pointtiaan:
...asun niin syrjässä kö suurin piirthein pystyy asumhaan, sen että kun nää sinne syrjhään tulleepi, niin sen jälkheen nää tullee varmasti myös muualleki. Tavotteena ja tarkotuksena on, että kaikkialle Suomeen saatas nää palvelut tuotettua asianmukasesti ja hyvin.
Epäilemättä tarkoitus on taata riittävät postipalvelut kaikille, mutta paljastiko Maijalan sanavalinta jotakin siitä, miten keskustapoliitikko näkee asioiden tärkeysjärjestyksen? Kun Posti tehostaa toimintaansa, mistä säästöt otetaan? Ei ainakaan meiltä, sanovat keskustapuolueen edustajat.

Posti on vähentänyt työntekijöitä ja lisännyt jäljelle jääneiden työtaakkaa niin, että monilla alueilla ei enää ehditä päivän postia jakaa edes ylitöinä. Kuinka ollakaan, ongelmat ovat tänä syksynä keskittyneet Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Ei ole totta, että kun syrjäseudulla posti kulkee, niin se varmasti kulkee muuallakin. 

Postissa näkyy ilmiö, joka on tuttu muualtakin. Esimerkiksi kuntien lastensuojelupalvelut on karsittu jo alle minimin. Miksi? Koska säästöjä on tehtävä, mutta niiden seurauksena ei haluta heikentää omia palveluita. Ei mielellään myöskään omien äänestäjien palveluita. Niinpä heikennetään niiden palveluita, jotka eivät äänestä. Sosiaalityötä, ammatillista koulutusta, vanhuspalveluita. Ei sitä tietoisesti tehdä, mutta sen annetaan tapahtua. Asetetaan säästötavoitteet ja annetaan virkamiesten tehdä likainen työ. He ottavat säästöt sieltä, missä niistä syntyy vähiten meteliä, joka voisi kantautua päättäjien korviin. Meteliä kyllä syntyy, sen kuulevat lastentarhanopettajat ja yöhoitajat, mutta eivät päättäjät.

Päättäjä suojelee itseään eikä vaivaa päätään kaikkien ihmisten asioilla, vaikka päättääkin niistä. Hänellä on tietyt ihmiset etusijalla. Oman kylän ihmiset, oman ammattikunnan ihmiset, eniten veroja maksavat ihmiset, samalla tavalla ajattelevat ihmiset. Viisas päättäjä ottaa tietysti huomioon muutkin, nekin jotka eivät äänestä. Viisautta on myös ajatella päätösten seurauksia pitkällä aikavälillä. Mutta viisaudella on rajansa, ja joskus vallanhimo ylittää viisauden.

Parhaillaan siis valmistellaan Suomeen uutta postilakia siitä lähtökohdasta, että Savukoskella mikään ei muutu. Samalla valmistellaan vielä paljon tärkeämpiäkin lakeja. Uutta maakuntahallintoa rakennetaan ja sen on tarkoitus vastata kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vuoden 2019 alusta. Tarkoituksena on, että kaikkialle Suomeen saataisiin tuotettua nämä palvelut asianmukaisesti ja hyvin. Hallituksella on asia hoidossa.

Asia on tosin varsin vaikea hoitaa, kun ei ole tahtoa antaa hyvien palvelujen järjestämiseen vaadittavia resursseja. Voi olla, että kahden vuoden päästä ollaan melko sekavassa tilanteessa. Silloin kuntapäättäjillä täytyy olla tilannetajua, yhteistyökykyä ja viisautta, ettei muutoksen johtaminen mene aivan farssiksi.

Mitä tapahtuu, jos kunnanvaltuustot ja maakuntavaltuustot äänestetään puolilleen eevamariamaijaloita? "Kunhan meidän kunnassa pääsee lääkäriin jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi." Samaan aikaan Tuiran terveyskeskuksen odotustilassa saa istua kolme päivää päästäkseen lääkäriin. Se on alueellisen tasa-arvon irvikuva.

Julkisten palvelujen toimivuutta ei voi mitata sillä, miten hyvin omat palvelut toimivat. Palveluille on oltava järkevät laatukriteerit. Kuntapäättäjän on seurattava tarkasti laatukriteerien täyttymistä kaikissa kunnan yksiköissä ja tehtävä päätöksiä, joilla laatu paranee tasapuolisesti. Postissa tätä selvästikään ei ole osattu tehdä. Jospa kuntavaaleissa valituksi tulisi viisaampia päättäjiä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Trump, alt-right ja informaatiosota

Emme elä totuuden jälkeisessä maailmassa. Totuuksia on: esimerkiksi koulussa oppimamme fysiikan lait ovat tosiasioita, joihin jokaisen on sopeuduttava. Liikkuminen vaatii työtä, eikä lämmön ottaminen kylmästä onnistu ilman ulkopuolista energiaa.

Viisastumisen sanotaan edellyttävän tosiasioiden tunnustamista. Totuuden lisäksi kuitenkin kohtaamme mielipiteitä, oletuksia, huhuja ja valheitakin, joita erehdymme pitämään totena. Jokaisella meistä on omien harhojemme sumentama arvostelukyky; totuutta on vaikea erottaa harhasta.

Tätä "jälkitotuudellisella" maailmalla ehkä tarkoitetaan: kun kerran kukaan ihminen ei näe totuuksia harhattomasti, ovat kaikki väitteet enemmän tai vähemmän valhetta. Koko yhteiskunta muka perustuu valheeseen, ja valehtelu on normaali keino päästä valtaan. Tietoisesti valehteleva poliitikko ei varmasti ole mikään uusi ilmiö. Aivan uudelle tasolle valheilla ratsastaminen kuitenkin pääsi Brexit-kampanjassa ja Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa. Niiden menestys herättää kysymyksiä: minkä verran kansa enää arvostaa totuutta? Onko valta tulevaisuudessakin sillä, joka vetoavimmalla tavalla saa valheensa myytyä?

Tähän saakka länsimainen kansanvalta on varsin johdonmukaisesti kierrättänyt vallanpitäjiä. Liikkuvien äänestäjien joukko haluaa muutosta tasaisin väliajoin. Myös Trumpin voitto sopii tähän kuvaan: samalle puolueelle on ollut tapana antaa korkeintaan kahdeksan vuotta valkoista taloa kerrallaan. Suomessakin muutoksen kaipuu heiluttelee puolueiden kannatuslukemia ylös ja alas. Ei haluta enää kekkosmaista jatkuvuutta vallan huipulle.

Naapurimaassamme Venäjällä kansa on toisenlainen. Se ei usko, että olot paranisivat vaihtamalla vallanpitäjät. Venäjän kaltaisessa laajassa ja monikulttuurisessa valtiossa kansallinen yhtenäisyys perustuu autoritääriseen johtajuuteen, jopa henkilökulttiin. Venäläiseen mentaliteettiin kuuluu tietty fatalismi, joka saa kansan alistumaan vallanpitäjien oikkuihin, korruptioon ja eriarvoisuuteen. Venäläisessä todellisuudessa on aina ollut niin absurdeja piirteitä, että käsitteen 'totuus' merkitys on jokseenkin erilainen kuin se, mihin me olemme tottuneet.

Venäläisen totuuskäsityksen kaikuja on nähtävissä vaikuttamistoiminnassa, jota kansallis- ja venäläismieliset nettijulkaisut Suomessa harjoittavat. Yhtenäistä Suomea rakennetaan maalaamalla kuvaa vaarallisista ulkomaisista vaikutteista ja vihollisagenteista, joiden tarkoitus on heikentää Suomea esimerkiksi turvapaikanhakijoiden "maahantuonnilla". Kansan pettymys omiin oloihinsa pyritään kanavoimaan ärtymykseksi ulkovaltoja ja tarpeettomia vähemmistöjä kohtaan.

Donald Trumpin "make America great again"-kampanjapuheet noudattivat samaa mallia. Media-anarkisti Steve Bannonin valinta yhdeksi Trumpin kabinetin keskeisimmistä hahmoista antaa odottaa, että presidenttinäkin Trump jatkaa samalla linjalla. Ylen uutisen mukaan Bannon pyrkii käyttämään presidentin valtaa luodakseen Yhdysvaltoihin hallinnon, joka voisi pysyä vallassa jopa 50 vuotta. Miten niin järkkymätön kansansuosio saavutetaan niukkuuden maailmassa, jossa kansan loputtomia toiveita ei pystytä toteuttamaan? Liberaalissa demokratiassa ei mitenkään. Bannonin näkökulmasta on siis murskattava liberaali demokratia, ja sitä hän on jo pitkään tehnytkin.

Bannon tunnetaan alt-right-liikehdinnän yhtenä johtohahmona. Alt-right eli vaihtoehtoinen oikeisto kokoaa nationalisteja eri maista. Guardian-lehden uutisraportin mukaan osa heistä on avoimen rasistisia, ja liikkeessä pidetään toivottavana, että etniset vähemmistöt palaavat alkuperämaihinsa - tietysti lukuunottamatta Amerikan lukuisia valkoihoisia vähemmistöjä. Yhdysvalloissa alt-right rakentaakin ideologiaansa ihonväriin ja uskontoon perustuvalle erottelulle, ja "eurooppalaisuus" on yhdistävä tekijä. Hiukan paradoksaalisesti alt-rightia yhdistää silti myös eurooppalaisen yhtenäisyysaatteen vastustaminen.

Etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen kansa on saavuttamaton illuusio. Toki monessa valtiossa on pyritty tekemään siitä totta erilaisin sortotoimenpitein. Pohjoismainen esimerkki on saamelaiskoululaisten pakottaminen valtakieleen. Alkuperäiskansan oikeus käydä koulua omalla äidinkielellään toteutui vasta 1900-luvun lopulla, ja on taattu Suomen perustuslaissa.

Suomen perustuslaissa on säädetty myös kansanvaltaisesta valtiomuodosta. Kansa saa määräajoin äänestää, ketkä päättävät valtion asioista. Lopputuloksena on varsin kirjava joukko kansanedustajia. Yhtenäiskulttuuria haikailevaan alt-right-ideologiaan tällainen valtiovalta sopii huonosti. Niinpä se hakee kansanvallalle vaihtoehtoja. Olisiko yhteiskunnan parhaaksi, jos valta ei olisi kansanedustajilla vaan esimerkiksi papistolla, armeijalla tai hallitsijasuvulla?

Filosofisesta pohdinnasta käytännön toteutukseen on kuitenkin pitkä matka. Suomen perustuslain muuttaminen vaatii, että eduskunnassa on asiasta 2/3:n enemmistö, ja että tällainen enemmistö pysyy eduskunnassa vielä vaalien ylikin, paitsi kiireellisessä tapauksessa, jolloin 5/6 kansanedustajista voi muuttaa perustuslain. Todella laajojen kansanjoukkojen pitäisi haluta luopua edustuksellisesta demokratiasta, jotta valta voisi laillisesti siirtyä eduskunnalta jollekin muulle taholle. Sellaisesta liikehdinnästä ei ole merkkejä, vaikka tuli Brexit ja vaikka tuli Trump.

Laittomasti valta on hiljattain kaapattu Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Tämä on todennäköisin tapa saada ehdoton yksinvalta Suomessakin. Pohjoismainen vastarintaliike ja muut alt-right-vallankumousryhmät pyrkinevätkin asemaan, jossa ne Venäjän tuella pystyvät aseellisesti syrjäyttämään laillisen vallan jostakin osasta Suomea. Tähän suunnitelmaan sopii informaatiosota, jossa totuudella ei ole niin väliä.

Mustavalkoiset ideaalit ovat aina vedonneet ihmisiin, etenkin nuoriin. Alt-right tarjoaa kaoottista maailmaa selkeyttävän maailmankuvan, mutta tuo maailmankuva on yksinkertaisuudessaan epärehellinen. Viisaat kasvavat siitä ulos, kun näkevät riittävästi totuutta, hyvyyttä ja kauneutta harhansa ulkopuolella.