maanantai 19. maaliskuuta 2007

Ei voitettu

Eilinen vaalitulos oli melkoinen pettymys. Kokoomus nousi lähes tasoihin keskustan kanssa, sosialidemokraatit jäivät selkeäksi kolmoseksi. Paikkamäärä eduskunnassa väheni peräti kahdeksalla. Suhteellinen kannatus pieneni kaikkialla paitsi Lapissa. On selvää, että puolueemme joutuu nyt etsimään itseään oppositiossa seuraavat neljä vuotta.

Myös vasemmistoliitto kärsi tappion. Äänestäjät ovat siis siirtyneet melkoisesti oikealle. Sosialidemokraattinen puolue olisi toiminut aatettaan vastaan, jos se olisi mennyt perässä. Järkipuhe ei tällä kertaa tehonnut äänestäjiin, itsekkyys voitti. Liekö mukana ollut pientä näpäytystäkin koppaviksi koetuista mainoksista. Toivottavasti ensi vaaleissa pystymme esittämään visiomme oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta rakentavammalla tavalla.

Valtakunnan tilanteeseen nähden Keski-Suomessa saatiin torjuntavoitto. SDP:n kannatus laski "vain" prosenttiyksikön, kun muissa vaalipiireissä (Lappia ja Satakuntaa lukuunottamatta) pudotus oli jyrkempi. Vasemmistoliittokin piti täällä pintansa, vaikka kokoomus oli hyvin lähellä viedä heidän ainoan paikkansa. Ainoa konkreettinen muutos oli vaalipiirin naisedustajien määrän lisäys kahdesta viiteen. Demareilla Susanna Huovinen ja Tuula Peltonen keräsivät eniten ääniä. Lisäksi Reijo Laitinen saa jatkaa pitkää uraansa eduskunnassa. Jenny ei valitettavasti yltänyt edes varalle, mutta keräsi upeasti yli tuhat ääntä eri puolilta maakuntaa. Hän teki aivan mahtavan vaalityön ja innoittaa meitä kaikkia jatkamaan kampanjointia tasa-arvon, solidaarisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Huomenna se on ohi

Vaalityö siis. Olen ollut mukana meidän Jennyn, Lindborgin Jennyn, kampanjaryhmässä täällä Jyväskylässä. Työ on ollut ajoittain väsyttävää ja turhauttavaa, mutta myös ehdottoman antoisaa. Ihmisten kohtaaminen keskustan kävelykadulla on ollut palkitsevinta. Juuri kukaan ei ehdi pysähtymään, mutta moni ottaa mielellään esitteen ja tulitikkuaskin mukaan. Nekin jotka eivät ota, kieltäytyvät kohteliaasti. Kukaan ei ole tullut haukkumaan tyhjäntoimittajaksi. Poliitikkoihin ei ehkä aina luoteta, mutta demokratiaa kyllä pidetään arvossa!

Eilen yritin vielä jakaa Jennyn kortteja Keljon supermarketeilla, mutta henkilökunta ajoi minut pois. :( Niinpä siirryin postiluukkumenetelmään ja jaoin kortit läheisiin kerrostaloihin. Tänään lauantaina jatkoin Myllyjärvellä ja Kukkumäessä. Toivon, että kortti innostaisi edes jonkun tutustumaan Jennyn vaaliteemoihin. Eduskunnassa tarvitaan lisää kansainvälistä solidaarisuutta ja rohkeutta katsoa kauas tulevaisuuteen. Sitä Jennyllä on, ja hän myös tietää millaisia päätöksiä tulevaisuus meiltä tämän ajan ihmisiltä vaatii.

Meille demareille kriittinen kysymys vaalista toiseen on nukkuvien aktivointi. Pelkään, että iso osa näidenkin lähiöiden ihmisistä on poliittisesta keskustelusta syrjäytetty, eivätkä he koe sosialidemokratiaa aatteeksi, joka palvelisi heitä. Tuskin muutkaan puolueet heitä onnistuvat vakuuttamaan. Kommunistit saattavat tosin parantaa asemiaan SDP:n ja vasemmistoliiton kustannuksella, minkä vuoksi vasemmisto voi menettää Keski-Suomessa yhden paikan porvaripuolueille. No, hyvässä tapauksessa vihreät korjaavat sen talteen.

Valtakunnan asetelmat ovat niin ikään huolestuttavat, sillä gallupit povaavat SDP:lle vaalitappiota. Onko meidän vuoromme joutua oppositioon? Toivottavasti ei.