lauantai 24. lokakuuta 2009

Kristus on maailman toivo – kristityt ympäristötyössä

Kappale Euroopan kirkkojen konferenssin 50-vuotisjuhlakirjaan, joka ilmestyy Suomen Lähetysseuran julkaisemana keväällä 2010
Kuvassa Genevejärvi ja Alpit sen takana junan ikkunasta nähtynä

Mummostani tuli vastikään isomummo. Vastasyntyneen veljentyttäreni kuvan äärellä päivittelimme, että jos lapsi elää yhtä vanhaksi kuin isomummonsa, hän elää 2100-luvulle saakka. Tässä aikaskaalassa EKK:n 50 vuotta on lyhyt aika, alkua vasta.

Myös ympäristöasioissa 50 vuotta on lyhyt aika. 50 vuodessa yhteiskuntamme on luovuttava fossiilisista polttoaineista käytännössä kokonaan, mikä vaatii esimerkiksi energiankulutuksen kääntämistä laskuun aivan lähivuosina. Lisäksi olisi löydettävä uudet kodit ehkä parille miljardille ympäristöevakolle. Näissä haasteissa meillä kristityillä on oma erityinen tehtävämme.

Ekumeeninen ympäristöliikehdintä alkoi jo vuonna 1983 Kirkkojen maailmanneuvostossa, jossa maailmanlaajuisiin ympäristöuhkiin vastattiin ”Justice, Peace and Integrity of Creation”-ohjelmalla (oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys, ORLE), joka on konkretisoitunut jäsenkirkoissa eri tavoin. Ymmärrettiin, että luomakunnan varjelu on kirkkokuntia yhdistävä tehtävä ja että kirkot kaikkialla maailmassa puhuvat ahneutta vastaan sellaisen elämäntavan puolesta, joka myös ympäristön kannalta olisi kestävä. Kirkot siis korostivat ympäristöongelmien yhteyttä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelmiin jo ennen kuin kestävän kehityksen käsite nousi YK:n kautta yleiseen tietoisuuteen.

Eurooppa on ympäristöasioissa tällä hetkellä suunnannäyttäjä – maailman suurvalloista EU on vähiten ajastaan jäljessä. Ympäristölainsäädäntö EU-maissa on varsin vahva, ja energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energialähteisiin panostetaan voimakkaasti. Silti eurooppalainen elämäntapa on edelleen ympäristön kannalta tuhoisa, eikä selviä muutoksen merkkejä ihmisten arkikäyttäytymisessä näy.

Euroopan kirkkojen konferenssi on ristiriitaisessa roolissa toivoen olevansa osa ratkaisua mutta ollen samalla osa ongelmaa. EKK:ssa ympäristöteemat ovat mukana Kirkko ja yhteiskunta -komission työssä. Komissio välittää kirkkojen viestin EU:n hallintokoneistoon ja edistää ympäristöasioiden huomioimista Euroopan kirkoissa. Läheisessä yhteistyössä komission kanssa toimii ECEN-verkosto, joka kokoaa ympäristöasioista kiinnostuneita työntekijöitä ja seurakuntalaisia eri kirkoista, työskentelee kaikille avoimissa teemaryhmissä ja julkaisee oppaita auttaakseen kirkkoja sisällyttämään ympäristöteemat luontevalla tavalla hengelliseen elämäänsä ja käytännön arkeen. Verkoston kautta esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko saa hyviä vinkkejä oman ympäristödiplominsa kehittämiseen. ECEN tekee yhteistyötä myös Euroopan Katolisen kirkon piispojen konferenssin (CCEE) kanssa.

Lyonin yleiskokouksessa ECEN järjesti tilaisuuden, johon kerääntyi parikymmentä delegaattia ja toimittajaa. Tilaisuudessa pohdittiin, missä juuri nyt ollaan menossa, mitä ympäristöpolitiikassa tapahtuu ja millainen reaktio kristityiltä on sopiva. Keskustelun antia tiivistääkseni fakta on, että elämme yli rajojemme, mutta meidän tulee vaalia myönteistä toivon ja ilon asennetta parannuksemme ja toimintamme motiivina.

Konferenssipaikalla ECEN:llä oli myös oma esittelypisteensä, jossa oli mahdollista tutustua julkaisuihin, liittyä verkoston jäseneksi ja laskea oman kokousmatkansa aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja tarkan rahasumman, jolla aiheuttamansa vauriot voi hyvittää. ECEN keräsi ja kanavoi nämä kompensaatiomaksut yhteiskristilliselle A Rocha -ympäristöjärjestölle, joka käytti rahat ostamansa kurssikeskuksen remontointiin. Yleiskokouksen päättyessä noin 30 osallistujaa oli maksanut maksun.

Valitettavan moni saapui Ranskaan lentokoneella, vaikka Lyoniin on toimivat junayhteydet kaikkialta Euroopasta. Jopa Suomesta, vaikkakin junanvaihdoista ja eksymisistä selviytyminen vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Iloa on siitäkin, jos osaa varustautua kahden viikon reissuun yhteen reppuun mahtuvalla mammonalla. Suomen delegaatiosta myös Irma Ertman matkusti junalla, muu delegaatio teki kohtuullisen kompromissin matkustaessaan lentokoneella Pariisiin ja sieltä nopealla junalla Lyoniin. Tulevaisuuden kokouksiin olisi kuitenkin syytä valita enemmän delegaatteja, joiden ei ole pakko lentää Eurooppaan.

Ekologista selkäreppuani en olisi saanut junan ovesta sisään; yleiskokouksen toteutus ei ollut ympäristöystävällinen. Kokouspaikka oli hulppea kolossi, oikea 2000-luvun lasipintainen Versailles'n palatsi, jonka ilmastointilaitteet ja rullaportaat humisivat kuorossa oodia Ranskan 59 ydinvoimalalle. Kristillinen askeettisuus oli hävitetty jäljettömiin, ellei lasketa 300 metrin kävelyä hotellin ovelta kongressikeskuksen ovelle ja delegaattien istuttamista päättymättömän teatteriesityksen yleisöksi sunnuntai-iltana. Ylelliseen tottuneita eurooppalaisia totutettiin vielä ylellisempään, kun ranskalainen keittiö tuhlasi lihaista vieraanvaraisuuttaan. Kasvissyöjiksi tunnustautuneet eristettiin omiin pöytiinsä kuin rangaistussiirtoloihin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suuret ekumeeniset kokoukset ovat hintansa arvoisia, koska en halua sulkeutuneen kansallismielisyyden palaavan kirkkoihin. Kansainvälinen luottamus on myös ympäristöongelmien ratkaisemisen edellytys. Mutta jos kokousten tasosta ei voida tinkiä, ei kirkoilla enää kohta ole varaa lähettää näin suurta määrää osallistujia paikalle. Silloin kokoukset jäävät sisäpiirin foorumiksi, eikä varsinkaan kaltaisillani nuorilla miespuolisilla maallikoilla ole mitään mahdollisuutta päästä mukaan.

Kokouksen puheissa ympäristö oli sentään hyvin esillä. Yleiskokous antoi muiden julkilausumien joukossa kannanoton ”Called to a Better Stewardship of Creation”, jossa peräänkuulutetaan ihmiskunnalta uskollisuutta tehtävälleen luomakunnan taloudenhoitajana. Erityisesti kannanotossa vedotaan Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa osallisina oleviin päättäjiin, tiedemiehiin ja muihin toimijoihin sen puolesta, että välttämättömiä päätöksiä ei lykätä: ilmastonmuutoksen syitä on vähennettävä täsmällisesti aikataulutetuin ja sitovin toimin. Rikkaiden maiden kirkkojen edustajat myös osoittivat avoimesti tukensa köyhempien ja haavoittuvampien valtioiden asukkaille ja vaativat suurempaa taloudellista tukea kehitysmaille.

Kokous uskoi, että vuoden 2009 ilmastokokouksissa palataan Jumalan lahjojen parempaan vaalimiseen. Samalla kirkot velvoittivat itsensä lisäämään tarmoaan edistää muuttuneita elämäntapoja ja ”tarpeeksitaloutta” (economy of enough), joka tarkoittaisi nykyistä kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa kehitystä. Kirkot lupasivat yhteisessä kannanotossaan myös vahvistaa kirkkojen ja uskontojen välistä yhteistyötä huolenpidossa luomakunnasta. Tämä lupaus saakoon toteutua EKK:n työssä ja Suomen ekumeenisessa elämässä jatkossakin. Syyskuussa 2009 Kainuussa järjestetty ekumeeninen ilmastoseminaari, jossa Suomen ekumeeninen neuvosto luovutti ilmastoteesinsä ympäristöministeri Paula Lehtomäelle, on hieno esimerkki siitä, miten eri kirkkojen edustajat voivat kokoontua yhteen oppimaan ympäristökysymyksistä ja vaikuttamaan lähiympäristöönsä, valtakunnanpolitiikkaan ja koko maailmaan.

Läntisessä perinteessä ympäristöasioihinkin on tapana suhtautua järkevästi ja analyyttisesti irrottaen ne yhteyksistään. Siksi itäistä perinnettä edustavia ystäviä on aina virvoittavaa kuunnella. Lyonin yleiskokouksen ehdoton huipentuma oli Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan, vihreäksi patriarkaksi luonnehditun Bartolomeuksen väkevä puhe EKK:n 50-vuotisjuhlassa. Muun ohella Bartolomeus totesi, että olemme epäonnistuneet luomaan tilaa luonnon kunnioitukselle. Vaikeuksista huolimatta ”on jokaisen kristityn ja jokaisen kirkon tehtävä yhdessä viestittää ylösnousemuksen ja toivon, rauhan ja sovinnon sanomaa, sillä Kristus on maailman toivo”.

Uskon, että kokousväki yhtyi patriarkka Bartolomeuksen näkyyn, että Euroopan kirkot toimivat rakkaudessa ja yhteydessä kaikkien ja kaiken hyväksi ja Jumalan kunniaksi tulevatkin 50 vuotta. Puuhaa sille ajalle kyllä on.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Juhlan aihetta

Euroopan kirkkojen konferenssin 13. yleiskokous Ranskan Lyonissa lähenee loppuaan. Tärkeimmät päätökset ovat huomisen asialistalla. Nyt sunnuntaina juhlitaan, sillä järjestö täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Policy reference -komitean työ päättyi juuri erittäin iloisissa ja tyytyväisissä tunnelmissa, mikä on pieni ihme, koska aloitimme torstaina tilanteessa, jossa yleiskokouksessa vallitsi selvä keskinäisen epäluottamuksen ilmapiiri. Siitä kuitenkin päästiin sekä yleiskokouksessa että komiteoissa yli. Kokous on ollut siunattu. Ekumeeninen yhteistyö kannattaa.

Aamulla olin pienessä paikallisessa vapaakirkossa jumalanpalveluksessa. En juuri mitään ymmärtänyt, mutta hengellisesti koin olevani Jumalan hoidossa ja kristittyjen yhteydessä. Euroopan kirkkojen konferenssin jäseninä on varsin vähän vapaiden suuntien kirkkoja, vaikka esimerkiksi Suomen ekumeeniseen neuvostoon kuuluu mm. helluntaikirkkojen edustus. Yleiskokouksessa on käytetty pari puheenvuoroa siitä, miten ekumeeninen toimintamme tahtoo etääntyä ytimestään, uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan ja evankeliumista, joka on meille yhteinen ilon ja rakkauden lähde. Välillä kaikessa hallinnollisessa väännössä ei tunnu olevan häivääkään tästä rakkaudesta. Vapaat suunnat voisivat varmasti antaa ekumenialle paljon enemmän tuoreita mutta juurevia aidon kristillisyyden aineksia, jos heidän äänensä pääsisi kuulumaan. Tällä hetkellä suuret, vanhat jäsenkirkot (mukaan lukien Pohjoismaiden luterilaiset kirkot) jyräävät, vaikka pienten kirkkojen moninaisuudelle haluavat kaikki luoda tilaa.

Tilanne on sama nuorten kohdalla. Nuoren täytyy olla erityisen karismaattinen ollakseen vakavasti otettava. Komiteoissa tämä näkyy ja erityisesti henkilövalinnoissa. Toisin kuin ehkä luulisi, nuoria ovat esittäneet lähinnä ortodoksiset kirkot ja pienet kirkot. Saksan ja Pohjoismaiden kirkot eivät ole tässä kokouksessa olleet valmiit nostamaan nuoria edustajikseen. Vain Norjan kirkolla on ollut tulevaan keskuskomiteaan ehdolla nuori, nimittäin toisella sijalla jos kirkko saa kaksi edustajaa. Todella hävettävää. Kirkoissamme ei ymmärretä nuorten kykyjen ja asiantuntemuksen arvoa vielä, vaan tärkeisiin tehtäviin ylivoimasesti pätevimpinä pidetään kokeneita miespastoreita. Toivon, että minä ja muut kirkolliset aktiivinuoret pystymme muuttamaan nämä aikansa eläneet asenteet pian.

Mutta palatakseni vielä tämän kokouksen myönteiseen antiin, olen tavannut melkoisen määrän valloittavia, sydämellisiä ystäviä eri puolilta Eurooppaa ja todella saanut uudenlaisen näkökulmaan elämään kristittynä maailmassa. Paitsi että olen jättänyt palan itsestäni tähän liikkeeseen, olen myös "integroinut" itseeni kimpaleen tätä yhteyttä moninaisuudessa. Sen kanssa jatkan osallistumista kirkolliseen elämään Suomessa.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Toivon ilta

Päivä on ollut erittäin hektinen. Pääsin komiteaan, johon minua nuorten toimesta esitettiin ja komitea kokoontui päivän aikana kaksikin kertaa. Toisena yleiskokouspäivänä tuntuu jo, että aika loppuu kesken, vaikka neljä päivää on vielä edessä...

Illan viimeinen yleiskokoussessio päättyi juuri. Käsittelimme kokouksen julkilausumia. Ajankohtaisista teemoista näyttää varsin selvästi nousevan kolme: maahanmuutto, ilmastonmuutos ja talouskriisi.

Ilmastonmuutos ja talouden vääristymät ovat olleet kirkkojen asialistalla jo vuosia, kuten maahanmuuttokin. Maahanmuutto kuitenkin on Euroopan Kirkkojen Konferenssille nyt erityisen ajankohtainen, koska Euroopan kirkkojen maahanmuuttoasiain yhteistyöjärjestö CCME liittyy tässä kokouksessa virallisesti osaksi CEC:tä. Kirkkojen yhteisestä kristillisestä uskosta nousee käsitys jokaisesta ihmisestä yhdenvertaisena Jumalan kuvana, minkä vuoksi kirkot puolustavat maahanmuuttajien ihmisoikeuksia ja vastustavat muurien pystyttämistä Euroopan ympärille. Maahanmuuttajat ovat toki haaste kirkoille siinä missä yhteiskunnillekin, ja työtä on tehtävä, jotta myös uudet eurooppalaiset kokevat olevansa tervetulleet yhteiskuntaan, kirkkoihin ja ekumeeniseen yhteistyöhön. Jotakin työstä näkyy, sillä tässä yleiskokouksessa on enemmän maahanmuuttajadelegaatteja kuin aikaisemmin.

Näitä kolmea teemaa yhdistää halu asettua heikompiosaisen rinnalle heitä puolustamaan. Käytin äskeisessä sessiossa myös lyhyen puheenvuoron, jossa kiitin viestejä valmistelleita komiteoita hyvästä työstä ja muistutin, että me koolla olevat olemme hyväosaisia eurooppalaisia, mutta mielessämme ovat maailman köyhät. Toivottavasti se muutti maailmaa. :)

Toivon aamu

Euroopan kirkkojen konferenssin 13. yleiskokouksen toinen päivä on alkamassa. Tulin lehdistön huoneeseen bloggaamaan ennen aamurukousta. Eilen minua haastateltiin Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmaan ja lupasin kirjoittaa ajankohtaisia tunnelmia kiinnostuneille lukijoille myös kokouksen aikana, vaikka minulla ei omaa kannettavaa ole. Katsotaan tuleeko kukaan pressikorttia tarkastamaan. :)

Nuoret saivat maistaa "realiteetteja" eilen, kun yleiskokous vanhempien delegaattien äänin totesi, että yksi nuori yhdestätoista on riittävä edustus nimityskomiteassa, joka valmistelee muiden komiteoiden henkilövalinnat. Tähän asti ainakin me nuoret olemme olleet siinä uskossa, että 20 % suositus nuorison osallistumisesta on laajasti hyväksytty. Koska nuoria kuitenkin on kirkkojen valitsemista delegaateista vain 11 %, kokous katsoi, että sama edustus riittää komiteoissakin. Emme ole samaa mieltä ja aiomme näyttää, että meitä kannattaa ottaa suosituksen mukainen määrä. Olemme valmistautuneet huolella ja meillä olisi paljon annettavaa, jos ääntämme haluttaisiin kuulla. Toivon, että sellainen (muuallakin yleinen) asenne häviää, että nuoria tarvitaan, mutta vain kuuntelemaan ja kehittymään "täysiarvoisiksi" edustajiksi.

Tämä päivä on erityisesti varattu yleiskokouksen "One Hope in Christ"-teeman pohtimiseen. Toki myös päätöksiä tehdään, muun muassa kokouksen komiteat nimitetään. Itse olen alustavasti ehdolla tärkeään policy reference -komiteaan, joka muokkaa kokousasiakirjoja, esimerkiksi seuraavan kuusivuotiskauden painopisteitä, kunnes ne saadaan hyväksyttyä yleiskokouksessa. Olkaa hengessä ja rukouksessa mukana!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Junalla Eurooppaan

Asun mielelläni Euroopan periferiassa enkä kaipaa etelän lämpöön, pikemminkin Lappiin: Muotkatunturit kutsuvat juhannusviikolla.<3 Mutta niin kutsuu Eurooppakin, ja Kirkkohallitus, sillä minut on nimetty yhdeksi Suomen ev.lut. kirkon virallisista delegaateista Euroopan Kirkkojen Konferenssin yleiskokoukseen Lyoniin ensi heinäkuussa. Matka Ranskaan on siis tiedossa, eikä sekään riitä, vaan samassa paikassa on nuorten delegaattien valmisteleva kokous touko-kesäkuun vaihteessa. Jo tammikuussa oli Oslossa Pohjoismaiden ja Baltian alueen kirkkojen valmisteleva kokous, ja Suomen delegaatiokin on jo pari kertaa kokoustanut Helsingissä. Reissuja siis riittää tälle vuodelle, ja mikäs siinä, kun saa tavata samanhenkisiä ihmisiä erilaisista taustoista. Toimiva kansainvälinen yhteistyö on ratkaisevan tärkeä asia tämän päivän maailmassa, ja sitä meidän kaikkien on syytä vaalia.

Vaan on siinä omat kommervenkkinsäkin. Eräistä niistä on erään nimeltä mainitsemattoman isoveljen kanssa keskusteltu viime aikoina, mutta nyt haluan nostaa esiin aivan toisen dilemman. Miten olla ympäristöystävällinen kosmopoliitti?

Luottamustehtävillä on tapana kasaantua samojen ihmisten kalentereihin, ja niinpä ympäristötietoisetkin kansalaiset ovat pakotettuja lentämään lentokoneella ehtiäkseen joka paikkaan. Mielestäni lentämisen ei pitäisi kuitenkaan olla kansainvälisen liikenteen normi. Muita vaihtoehtoja olisi voitava ainakin ajatella. Siihen se monesti jääkin, ellei ole ylimääräistä aikaa ja sisua. Niitä minulla on nähtävästi viime aikoina ollut: olen päiväkausia selannut Euroopan juna- ja bussiaikatauluja ja tullut siihen tulokseen, että kyllä, Joensuusta pääsee helposti Lyoniin käyttämättä lentokonetta tai edes laivaa. Matka tosin kestää kolme päivää suuntaansa, mutta mitä sillä on väliä, moni maksaa siitä että pääsee reilaamaan pitkin Eurooppaa. :)

Haaparannan kautta tulee ehkä vähän (ei ratkaisevasti) kalliimmaksi matkustaa Ranskaan kuin Helsinki-Vantaan, mutta se kyllä johtuu lentoyhtiöiden törkeistä veroeduista ja muista tukiaisista. Jos matkan hinta vastaisi matkan ilmastovaikutusta, olisi junalla kruisailu Ilmastolaskurin mukaan (mutkitellenkin) kustannuksiltaan alle kolmasosa suoran lennon hinnasta.

Puheet yli 50 % päästövähennyksistä EU:ssa eivät ole mitenkään utooppisia, kun junamatkustaminen on aito vaihtoehto. Ongelma tässäkin asiassa lienee kulttuuri, joka vaatii äärimmäistä nopeutta. Lentokoneella matkustaminen on myös statussymboli (ainakin eräät täkäläiset demarinuoret ovat kärmeissään, kun eivät saa matkustaa lentämällä Helsinkiin, heille se on ilmeinen henkilökohtainen loukkaus). Hyvin vaikeaa sellaisesta on vapaaehtoisesti luopua. Siksi meidän tulevaisuuteen katsovien nuorten on jo itsemme parhaaksi parempi välttää arkipäiväistämästä sellaista mielettömyyttä kuin mantereensisäinen lentoliikenne.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Eettisyyttä Itä-Suomen yliopiston hallitukseen


Kiivasta keskustelua aiheuttanut hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Mikäli laki hyväksytään sellaisenaan, heikentyy akateeminen vapaus. Yliopistojen hallituksissa tulee olemaan puolet ulkopuolisia, joten heidän äänensä tulee kuulumaan enemmän kuin henkilökunnan tai opiskelijoiden.

Lakiuudistuksen tavoitteet voi lukea opetusministeriön sivuilta (http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/Yliopistolaitoksen_uudistaminen/index.html). Yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämisen varjolla poliittista autonomiaa halutaan vähentää. Tavoitteissa henkii vahvasti ajatus yliopistoista elinkeinoelämän osaamis- ja innovaatiotarpeiden tyydyttäjinä. Mikäli tähän suostutaan, raha vie ja sivistys vikisee.

Uusi yliopistolaki ei kuitenkaan välttämättä ole sivistysyliopiston loppu. Ulkopuolisilla hallituksen jäsenillä voi olla myös paljon annettavaa yliopistolle, jos he eivät ole liiaksi kapeakatseisen bisneslogiikan sokeuttamia vaan katsovat yhteiskuntaa ja maailmaa laajasti, sivistyneesti ja pitkälle tulevaisuuteen. Tällaisia henkilöitä Itä-Suomen yliopiston hallitukseen tulee valita.

Kirkkojen syvän eettinen näkökulma voisi vahvistaa Itä-Suomen yliopistoa merkittävästi. Eettisyys on yksi Itä-Suomen yliopiston strategiaankin kirjatuista uuden yliopiston arvoista, joille kaiken toiminnan pitää pohjautua. Niinpä esimerkiksi Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri isä Heikki Huttunen on hyvä ehdokas yliopiston hallitukseen. Hän toisi sinne monipuolista kokemusta ja asiantuntemusta kulttuurien kohtaamisesta ja kansainvälisyydestä. Maailmanlaajuisen ekumeenisen liikkeen lukuisat yhteiskunnalliset kannanotot osoittavat, että siellä ollaan erittäin hyvin perillä tämän vuosisadan suurimmista yhteiskunnallisista haasteista, joihin myös yliopistojen on pystyttävä tutkimus- ja opetustoiminnassaan vastaamaan.

Lisätietoa Suomen ekumeenisen neuvoston sivuilta.