Sote-palveluita Postin malliin?

Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala asuu Savukosken kunnan sivukylällä kaukana kaikesta. Hänellä on 5515 lappilaiselta äänestäjältä saadut valtuudet hoitaa Suomen asioita parhaan kykynsä mukaan. Viime torstain A-studion keskustelussa Maijala kuvaili seuraavasti asennetta, jolla hän valmistelee uutta postilakia Keskustan liikenne- ja viestintävaliokunnan ryhmässä ja Postin hallintoneuvostossa:

Kun tämmösessä paikassa assuu, nii mä olen sanonu, että kunhan meille tullee posti jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi.

"Se on kyllä järkyttävän huono lähtökohta tehdä lakia, että kunhan minulla - mitäs muista", huomautti SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen, ja Maijala täsmensi pointtiaan:

...asun niin syrjässä kö suurin piirthein pystyy asumhaan, sen että kun nää sinne syrjhään tulleepi, niin sen jälkheen nää tullee varmasti myös muualleki. Tavotteena ja tarkotuksena on, että kaikkialle Suomeen saatas nää palvelut tuotettua asianmukasesti ja hyvin.

Epäilemättä tarkoitus on taata riittävät postipalvelut kaikille, mutta paljastiko Maijalan sanavalinta jotakin siitä, miten keskustapoliitikko näkee asioiden tärkeysjärjestyksen? Kun Posti tehostaa toimintaansa, mistä säästöt otetaan? Ei ainakaan meiltä, sanovat keskustapuolueen edustajat.

Posti on vähentänyt työntekijöitä ja lisännyt jäljelle jääneiden työtaakkaa niin, että monilla alueilla ei enää ehditä päivän postia jakaa edes ylitöinä. Kuinka ollakaan, ongelmat ovat tänä syksynä keskittyneet Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Ei ole totta, että kun syrjäseudulla posti kulkee, niin se varmasti kulkee muuallakin. 

Postissa näkyy ilmiö, joka on tuttu muualtakin. Esimerkiksi kuntien lastensuojelupalvelut on karsittu jo alle minimin. Miksi? Koska säästöjä on tehtävä, mutta niiden seurauksena ei haluta heikentää omia palveluita. Ei mielellään myöskään omien äänestäjien palveluita. Niinpä heikennetään niiden palveluita, jotka eivät äänestä. Sosiaalityötä, ammatillista koulutusta, vanhuspalveluita. Ei sitä tietoisesti tehdä, mutta sen annetaan tapahtua. Asetetaan säästötavoitteet ja annetaan virkamiesten tehdä likainen työ. He ottavat säästöt sieltä, missä niistä syntyy vähiten meteliä, joka voisi kantautua päättäjien korviin. Meteliä kyllä syntyy, sen kuulevat lastentarhanopettajat ja yöhoitajat, mutta eivät päättäjät.

Päättäjä suojelee itseään eikä vaivaa päätään kaikkien ihmisten asioilla, vaikka päättääkin niistä. Hänellä on tietyt ihmiset etusijalla. Oman kylän ihmiset, oman ammattikunnan ihmiset, eniten veroja maksavat ihmiset, samalla tavalla ajattelevat ihmiset. Viisas päättäjä ottaa tietysti huomioon muutkin, nekin jotka eivät äänestä. Viisautta on myös ajatella päätösten seurauksia pitkällä aikavälillä. Mutta viisaudella on rajansa, ja joskus vallanhimo ylittää viisauden.

Parhaillaan siis valmistellaan Suomeen uutta postilakia siitä lähtökohdasta, että Savukoskella mikään ei muutu. Samalla valmistellaan vielä paljon tärkeämpiäkin lakeja. Uutta maakuntahallintoa rakennetaan ja sen on tarkoitus vastata kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vuoden 2019 alusta. Tarkoituksena on, että kaikkialle Suomeen saataisiin tuotettua nämä palvelut asianmukaisesti ja hyvin. Hallituksella on asia hoidossa.

Asia on tosin varsin vaikea hoitaa, kun ei ole tahtoa antaa hyvien palvelujen järjestämiseen vaadittavia resursseja. Voi olla, että kahden vuoden päästä ollaan melko sekavassa tilanteessa. Silloin kuntapäättäjillä täytyy olla tilannetajua, yhteistyökykyä ja viisautta, ettei muutoksen johtaminen mene aivan farssiksi.

Mitä tapahtuu, jos kunnanvaltuustot ja maakuntavaltuustot äänestetään puolilleen eevamariamaijaloita? "Kunhan meidän kunnassa pääsee lääkäriin jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi." Samaan aikaan Tuiran terveyskeskuksen odotustilassa saa istua kolme päivää päästäkseen lääkäriin. Se on alueellisen tasa-arvon irvikuva.

Julkisten palvelujen toimivuutta ei voi mitata sillä, miten hyvin omat palvelut toimivat. Palveluille on oltava järkevät laatukriteerit. Kuntapäättäjän on seurattava tarkasti laatukriteerien täyttymistä kaikissa kunnan yksiköissä ja tehtävä päätöksiä, joilla laatu paranee tasapuolisesti. Postissa tätä selvästikään ei ole osattu tehdä. Jospa kuntavaaleissa valituksi tulisi viisaampia päättäjiä.

Trump, alt-right ja informaatiosota

Emme elä totuuden jälkeisessä maailmassa. Totuuksia on: esimerkiksi koulussa oppimamme fysiikan lait ovat tosiasioita, joihin jokaisen on sopeuduttava. Liikkuminen vaatii työtä, eikä lämmön ottaminen kylmästä onnistu ilman ulkopuolista energiaa.

Viisastumisen sanotaan edellyttävän tosiasioiden tunnustamista. Totuuden lisäksi kuitenkin kohtaamme mielipiteitä, oletuksia, huhuja ja valheitakin, joita erehdymme pitämään totena. Jokaisella meistä on omien harhojemme sumentama arvostelukyky; totuutta on vaikea erottaa harhasta.

Tätä "jälkitotuudellisella" maailmalla ehkä tarkoitetaan: kun kerran kukaan ihminen ei näe totuuksia harhattomasti, ovat kaikki väitteet enemmän tai vähemmän valhetta. Koko yhteiskunta muka perustuu valheeseen, ja valehtelu on normaali keino päästä valtaan. Tietoisesti valehteleva poliitikko ei varmasti ole mikään uusi ilmiö. Aivan uudelle tasolle valheilla ratsastaminen kuitenkin pääsi Brexit-kampanjassa ja Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa. Niiden menestys herättää kysymyksiä: minkä verran kansa enää arvostaa totuutta? Onko valta tulevaisuudessakin sillä, joka vetoavimmalla tavalla saa valheensa myytyä?

Tähän saakka länsimainen kansanvalta on varsin johdonmukaisesti kierrättänyt vallanpitäjiä. Liikkuvien äänestäjien joukko haluaa muutosta tasaisin väliajoin. Myös Trumpin voitto sopii tähän kuvaan: samalle puolueelle on ollut tapana antaa korkeintaan kahdeksan vuotta valkoista taloa kerrallaan. Suomessakin muutoksen kaipuu heiluttelee puolueiden kannatuslukemia ylös ja alas. Ei haluta enää kekkosmaista jatkuvuutta vallan huipulle.

Naapurimaassamme Venäjällä kansa on toisenlainen. Se ei usko, että olot paranisivat vaihtamalla vallanpitäjät. Venäjän kaltaisessa laajassa ja monikulttuurisessa valtiossa kansallinen yhtenäisyys perustuu autoritääriseen johtajuuteen, jopa henkilökulttiin. Venäläiseen mentaliteettiin kuuluu tietty fatalismi, joka saa kansan alistumaan vallanpitäjien oikkuihin, korruptioon ja eriarvoisuuteen. Venäläisessä todellisuudessa on aina ollut niin absurdeja piirteitä, että käsitteen 'totuus' merkitys on jokseenkin erilainen kuin se, mihin me olemme tottuneet.

Venäläisen totuuskäsityksen kaikuja on nähtävissä vaikuttamistoiminnassa, jota kansallis- ja venäläismieliset nettijulkaisut Suomessa harjoittavat. Yhtenäistä Suomea rakennetaan maalaamalla kuvaa vaarallisista ulkomaisista vaikutteista ja vihollisagenteista, joiden tarkoitus on heikentää Suomea esimerkiksi turvapaikanhakijoiden "maahantuonnilla". Kansan pettymys omiin oloihinsa pyritään kanavoimaan ärtymykseksi ulkovaltoja ja tarpeettomia vähemmistöjä kohtaan.

Donald Trumpin "make America great again"-kampanjapuheet noudattivat samaa mallia. Media-anarkisti Steve Bannonin valinta yhdeksi Trumpin kabinetin keskeisimmistä hahmoista antaa odottaa, että presidenttinäkin Trump jatkaa samalla linjalla. Ylen uutisen mukaan Bannon pyrkii käyttämään presidentin valtaa luodakseen Yhdysvaltoihin hallinnon, joka voisi pysyä vallassa jopa 50 vuotta. Miten niin järkkymätön kansansuosio saavutetaan niukkuuden maailmassa, jossa kansan loputtomia toiveita ei pystytä toteuttamaan? Liberaalissa demokratiassa ei mitenkään. Bannonin näkökulmasta on siis murskattava liberaali demokratia, ja sitä hän on jo pitkään tehnytkin.

Bannon tunnetaan alt-right-liikehdinnän yhtenä johtohahmona. Alt-right eli vaihtoehtoinen oikeisto kokoaa nationalisteja eri maista. Guardian-lehden uutisraportin mukaan osa heistä on avoimen rasistisia, ja liikkeessä pidetään toivottavana, että etniset vähemmistöt palaavat alkuperämaihinsa - tietysti lukuunottamatta Amerikan lukuisia valkoihoisia vähemmistöjä. Yhdysvalloissa alt-right rakentaakin ideologiaansa ihonväriin ja uskontoon perustuvalle erottelulle, ja "eurooppalaisuus" on yhdistävä tekijä. Hiukan paradoksaalisesti alt-rightia yhdistää silti myös eurooppalaisen yhtenäisyysaatteen vastustaminen.

Etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen kansa on saavuttamaton illuusio. Toki monessa valtiossa on pyritty tekemään siitä totta erilaisin sortotoimenpitein. Pohjoismainen esimerkki on saamelaiskoululaisten pakottaminen valtakieleen. Alkuperäiskansan oikeus käydä koulua omalla äidinkielellään toteutui vasta 1900-luvun lopulla, ja on taattu Suomen perustuslaissa.

Suomen perustuslaissa on säädetty myös kansanvaltaisesta valtiomuodosta. Kansa saa määräajoin äänestää, ketkä päättävät valtion asioista. Lopputuloksena on varsin kirjava joukko kansanedustajia. Yhtenäiskulttuuria haikailevaan alt-right-ideologiaan tällainen valtiovalta sopii huonosti. Niinpä se hakee kansanvallalle vaihtoehtoja. Olisiko yhteiskunnan parhaaksi, jos valta ei olisi kansanedustajilla vaan esimerkiksi papistolla, armeijalla tai hallitsijasuvulla?

Filosofisesta pohdinnasta käytännön toteutukseen on kuitenkin pitkä matka. Suomen perustuslain muuttaminen vaatii, että eduskunnassa on asiasta 2/3:n enemmistö, ja että tällainen enemmistö pysyy eduskunnassa vielä vaalien ylikin, paitsi kiireellisessä tapauksessa, jolloin 5/6 kansanedustajista voi muuttaa perustuslain. Todella laajojen kansanjoukkojen pitäisi haluta luopua edustuksellisesta demokratiasta, jotta valta voisi laillisesti siirtyä eduskunnalta jollekin muulle taholle. Sellaisesta liikehdinnästä ei ole merkkejä, vaikka tuli Brexit ja vaikka tuli Trump.

Laittomasti valta on hiljattain kaapattu Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Tämä on todennäköisin tapa saada ehdoton yksinvalta Suomessakin. Pohjoismainen vastarintaliike ja muut alt-right-vallankumousryhmät pyrkinevätkin asemaan, jossa ne Venäjän tuella pystyvät aseellisesti syrjäyttämään laillisen vallan jostakin osasta Suomea. Tähän suunnitelmaan sopii informaatiosota, jossa totuudella ei ole niin väliä.

Mustavalkoiset ideaalit ovat aina vedonneet ihmisiin, etenkin nuoriin. Alt-right tarjoaa kaoottista maailmaa selkeyttävän maailmankuvan, mutta tuo maailmankuva on yksinkertaisuudessaan epärehellinen. Viisaat kasvavat siitä ulos, kun näkevät riittävästi totuutta, hyvyyttä ja kauneutta harhansa ulkopuolella.

Oulun menestysresepti: oululaisuus

Kylläpä aurinko paistaa marraskuussa matalalta. Asun nyt ensimmäistä talvea Oulussa, ensimmäistä kertaa elämässäni Pohjois-Suomessa. Lapsesta saakka minua on miellyttänyt pohjoisen karuus, joka näkyy luonnossa ja ilmastossa ja ehkä hiukan myös ihmisissä. Sopeutuminen vaatii silti minulta jonkin verran totuttautumista.

Ilmastoon sopeutuminen onnistuu nopeasti. Henkisestä ilmastosta en ole yhtä varma. Arvostan ihmiskunnan kulttuurista monimuotoisuutta, siis myös oululaista kulttuuria. Sillä on kaikkine kummallisuuksineenkin oikeus kukoistaa edes täällä. Mutta mitä on se alkuperäinen oululaisuus tai pohjoispohjalaisuus, jota minun, ulkopuolelta maakuntaan tulleen, tulee kunnioittaa ja vallankäyttäjänä vaalia?

Oulu on kasvanut kaupungiksi kaupan ansiosta. Tämä oli tervakaupan keskus 1800-luvulla. Tiede-lehden artikkelista vuodelta 2005 käy ilmi, että Oulun vaurastumisesta on kiitettävä paitsi tervaporvareiden liikemiestaitoja myös ahkeria kainuulaisia talonpoikia, jotka toimittivat Ouluun suuret määrät tervaa ja vieläpä jättivät suuren osan myyntituloistaan oululaisille kauppiaille. Kotiin Nälkämaahan kulkeutui vain rippeet rikkauksista, tai pahimmassa tapauksessa velkaa.

Köyhtyi Oulukin 1900-luvun alussa, kun tervakauppa hiipui lopullisesti. Asema kaupan keskittymänä oli kuitenkin jo vakiintunut, ja metsä- ja kemian teollisuus toi uutta kasvua. Yliopisto on menestyksellisesti kouluttanut oululaisia diplomi-insinöörejä vuodesta 1959, ja 2000-luvulla Oulu on tunnettu teknologia-alan kansainvälisenä osaamiskeskittymänä, jonne pienet ja suuret yritykset ulkomailtakin investoivat yhä tänäänkin.

Kansainvälisen kaupan myötä Oulussa on opittu ymmärtämään, että menestyäkseen kannattaa olla avoin ja ystävällinen ulkomaailmaan päin. Tästä viisaudesta me muualta muuttaneet saamme nauttia, kun syntyperäiset oululaiset päästävät meidät auliisti sisälle omiin kuvioihinsa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.

On epäoikeudenmukaista oululaisia kohtaan, että muualta muuttaneet tuovat Oululle negatiivista julkisuutta umpimielisellä käyttäytymisellä. Esimerkiksi Perussuomalaisten nuorten oululainen puheenjohtaja, joka käyttää sosiaalisessa mediassa huomattavaa valtaa maailmankuvaansa vielä rakentaviin nuoriin, lietsoo viikottain epäluuloa etnisiä vähemmistöjä ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Aivan hiljattain hän onnistui masinoimaan suoranaisen vainoamiskampanjan yhtä nuorta duunaria vastaan leimaten samalla kokonaisen kansanryhmän hyvin negatiivisella tavalla.

Minun kokemukseni mukaan oululaisilla on harvoin pipo noin tiukalla. Esimerkkejä liiallisesta luottavaisuudestakin valitettavasti on, mutta niiden perusteella ei pidä luopua luottamuksesta. Kaupankäynti perustuu luottamukseen. Siihen perustuvat myös muut ihmissuhteet, joiden kautta kaikki me kasvamme yhteisön jäseninä ja vastuunkantajina. Sitä luottamusta Oulun seudun päättäjät osoittivat, kun viisi kuntaa muodosti "Uuden Oulun" vuoden 2013 alussa. Ollaanko Oulussa jatkossakin vahvoja yhdessä vai saako nurkkakuntaisuus vallan? Siihen toivon kaikkien oululaisten vaikuttavan kevään kuntavaaleissa.