Talven alla

On tullut talvi. Tänään on ollut lämpötila -20:n kylmemmällä puolella.

Fysikaalisesti kylmyys on lämpöliikkeen hitautta. Atomit ja molekyylit liikkuvat lämpimässä aineessa hujakasti ja kylmässä aineessa hiljaa. Kylmässä aineessa on vähemmän säpinää ja sitä myötä vähemmän energiaa.

Tässä kahdenkymmenenkahdeksan vuoden aikana on tullut havaittua, että ihmiselämässäkin on lämpö- ja pakkaskausia. Yksilökohtaisia eroja on myös. Suomalaisten elämässä pakkaskaudet ovat varsin yleisiä noin keskimäärin, etelän ihmetykset taas tirisevät ja hehkuvat lämpöä.

Lohduksi meille vilakoille voi todeta, että -20 asteesta on varsin pitkä matka absoluuttiseen nollapisteeseen, jossa lämpöliike lakkaa kokonaan: se on -273 astetta celsiusta. Siihen nähden on loppujen lopuksi aika pieni ero sillä, onko lämpöliikettä -20:n vai +20:n edestä.

Kirkko 2010-luvulle

Mielipidekirjoitus, julkaistu Viikko Pohjois-Karjala -lehdessä 28.10.2010.

Evankelis-luterilaisesta kirkosta on eronnut tässä kuussa 40000 suivaantunutta kansalaista. Se on yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Toki 99 % seurakuntalaisista on jättänyt kaikesta kohusta huolimatta eroamatta kirkosta. Sekin lienee jonkinlainen kannanotto. Silti eroaalto on hirvittävä.

Kirkossa on aktiivisia kansanliikkeitä, jotka ovat ilman muuta rikkaus, ja osaavia työntekijöitä, jotka tekevät työtään täydestä sydämestä. Näiden aktiivisten ryhmien hyväntahtoinen touhuilu tahtoo kuitenkin välillä etäännyttää tärkeimmän maksajan, tapakristityn riviseurakuntalaisen. Kirkko on ajanut marginaaliin paitsi erilaiset vähemmistöryhmät myös jäsenistönsä enemmistön.

Jo päätöksentekojärjestelmä pyrkii minimoimaan tavallisen seurakuntalaisen sananvallan. Kirkossa on vain kaksi kansanvaalia: kirkkoherranvaali ja seurakuntavaalit. Tärkeimmät vallankäyttäjät, esimerkiksi piispat ja kirkolliskokouksen, valitsee pari tuhatta seurakunta-aktiivia. Asioista päättää siis pieni ja hurskas sisäpiiri, jonka suhde vähemmän hurskaisiin kansalaisiin on ohut. Vallalla on asenne, että kirkkoon saa mielellään tulla, mutta vain jos jättää ensin syntielämän ja tekee parannuksen. Eihän silloin kukaan itselleen rehellinen voi kirkkoon astua, ei edes äänestämään.

Kirkossa tarvitaan asennemuutosta. 2010-luvun todellisuus on otettava todesta, ei pelkästään ihmisen seksuaalisuutta koskevissa asioissa vaan ihmiselämän asioissa muutenkin. Kaikki jäsenet on huomioitava samanarvoisina, jokaisessa olevaa hyvyyttä rohkaisten ja raviten.

Kirkko on hyvä taho lisäämään yhteisöllisyyttä yhteiskunnassa, mutta silloin kirkon täytyy myös itse avautua yhteiskunnalle. Esimerkiksi kirkkorakennuksia voitaisiin käyttää enemmän yhteistyössä järjestöjen kanssa arvioimatta, mikä on kyllin hengellistä. Ei mikään toiminta ole hengetöntä.

Uusien toimintamuotojen rinnalla on vaalittava ikiaikaisia perinteitä. Liittyminen sukupolvien ketjuun on ainakin minulle suurin syy kuulua kirkkoon. Taloudellisesti kirkko ei kuitenkaan kestä kovin monta tällaista eroaaltoa. Viimeistään nyt meidän kirkon päättäjien on ymmärrettävä, että vanhan säilyttämisen lisäksi tarvitaan myös uudistuksia, nyt. Ylihuomenna on myöhäistä.

Hermanni Riikonen
hiippakuntavaltuutettu
Joensuu

Me saamme kasvaa

Ammattikoulun matematiikan opettajana saa olla varsinainen tuhattaituri. On kyettävä kehittämään opiskelijoiden osaamista, osattava selittää mitä varten heidän pitää mitäkin oppia, pitää yllä mielenkiintoa ja halua yrittää ynnä muuta. Tärkein asia kuitenkin on yhteinen kaikille nuorten parissa työskenteleville aikuisille. Se on kasvun tukeminen. Lyhyemmin sanottuna kasvatus.

Kasvatus ajatellaan usein toimenpiteeksi, jolla lapsiraakileesta tehdään kypsä aikuinen. Tästä juuri on kysymys. Kypsä aikuinen on paljosta velkaa hyvälle kasvatukselle. Tunteeko kukaan muuten yhtäkään kypsää aikuista? Siis täysin valmista, huomenna jo ylikypsää? Jos ollaan ihan rehellisiä, kyseessä on pelkkä saavuttamaton ideaali. Kasvu ja kypsyminen jatkuvat läpi elämän.

Opiskelen työn ohessa aikuiskasvatusta Itä-Suomen yliopistossa. Aikuiskasvatus on ihana sana. Se pakottaa miettimään uudelleen käsitteen "kasvatus" ikävää sisältöä. Aikuisiakin kasvatetaan, mutta ei sillä tavalla kuin lapsia on perinteisesti kasvatettu. Aikuista ei kasvata kukaan superaikuinen vaan tasavertaiset kumppanit, arkipäivän kokemukset ja oma itse. Aikuinen ei ole kasvatustoiminnan kohde, aikuinen on aktiivinen kasvaja. (Sitä itse asiassa lapsikin on, näin sivuhuomautuksena.)

Kasvun mahdollisuudet riippuvat suuresti sosiaalisesta pääomasta, joka yksinkertaisesti sanoen on linkkejä ihmisten välillä. Mitä enemmän ja erilaisempia ihmisiä tuntee, sitä enemmän omistaa sosiaalista pääomaa. Sosiaalisen pääoman merkitys on jo pitkään tunnustettu, niin ihmisen hyvinvoinnille kuin talouskasvullekin. Itsellinen sulkeutuneisuus ei kannata yksilölle saati yhteiskunnille.

Kun etsitään sosiaalisen pääoman keitaita Suomesta, niin yksi aivan ehdoton on evankelis-luterilainen kirkko. Miten erilaisia ihmisiä kirkko kokoaakaan yhteen! Ainakin periaatteessa. Seurakuntien todellisuus on kuitenkin harmittavan usein toisenlainen. Olen muun muassa ollut nuortenillassa, jossa kirkon oppeja kriittisesti pohtinut poika sai nuorisotyöntekijältä tylyn ojennuksen: "Jos oot tota mieltä, niin mitä sä täällä sitten teet?" Tätä viestiä monet meistä aktiiviseurakuntalaisista hiljaa välitämme. Tai sitten olemme kerta kaikkiaan liian hämmentyneitä, että kykenisimme suhtautumaan luontevasti transsukupuolisiin, mielenterveyskuntoutujiin, Markku Suokonautioon, vammaisiin, filosofeihin, kasvissyöjiin tai biseksuaaleihin. Rikkaus, josta pitäisi iloita, marginalisoidaan tai peräti kielletään.

Kirkossa on puhuttu siirtymisestä henkilöseurakuntiin: että seurakunta ei määrittyisi asuinpaikan mukaan vaan sen saisi valita itse. En kannata ajatusta. Yhteiskunta ei tarvitse enää samanmielisiä vähemmistöjä vaan erimielisiä enemmistöjä. Kun henkilöiden erimielisyydet pienissä yhteisöissä rakentavasti täydentävät toisiaan, syntyy jotakin suurempaa kuin osien summa. Erimielisten samanmielisten yhteisöjen keskusteluyhteys onkin sitten paljon suuremman työn takana.

Siis sosiaalista pääomaa seurakuntiin. Ja sitä kautta kasvua meille kaikille väärässä oleville.