maanantai 19. maaliskuuta 2007

Ei voitettu

Eilinen vaalitulos oli melkoinen pettymys. Kokoomus nousi lähes tasoihin keskustan kanssa, sosialidemokraatit jäivät selkeäksi kolmoseksi. Paikkamäärä eduskunnassa väheni peräti kahdeksalla. Suhteellinen kannatus pieneni kaikkialla paitsi Lapissa. On selvää, että puolueemme joutuu nyt etsimään itseään oppositiossa seuraavat neljä vuotta.

Myös vasemmistoliitto kärsi tappion. Äänestäjät ovat siis siirtyneet melkoisesti oikealle. Sosialidemokraattinen puolue olisi toiminut aatettaan vastaan, jos se olisi mennyt perässä. Järkipuhe ei tällä kertaa tehonnut äänestäjiin, itsekkyys voitti. Liekö mukana ollut pientä näpäytystäkin koppaviksi koetuista mainoksista. Toivottavasti ensi vaaleissa pystymme esittämään visiomme oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta rakentavammalla tavalla.

Valtakunnan tilanteeseen nähden Keski-Suomessa saatiin torjuntavoitto. SDP:n kannatus laski "vain" prosenttiyksikön, kun muissa vaalipiireissä (Lappia ja Satakuntaa lukuunottamatta) pudotus oli jyrkempi. Vasemmistoliittokin piti täällä pintansa, vaikka kokoomus oli hyvin lähellä viedä heidän ainoan paikkansa. Ainoa konkreettinen muutos oli vaalipiirin naisedustajien määrän lisäys kahdesta viiteen. Demareilla Susanna Huovinen ja Tuula Peltonen keräsivät eniten ääniä. Lisäksi Reijo Laitinen saa jatkaa pitkää uraansa eduskunnassa. Jenny ei valitettavasti yltänyt edes varalle, mutta keräsi upeasti yli tuhat ääntä eri puolilta maakuntaa. Hän teki aivan mahtavan vaalityön ja innoittaa meitä kaikkia jatkamaan kampanjointia tasa-arvon, solidaarisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.

Ei kommentteja: