keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Ahneen loppu

Tämän päivän eräänä uutisaiheena ovat metalli- ja teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelut. Kaksinumeroisia palkankorotuksia kuulemma haetaan, oikeutettuna perusteena alan hyvät kasvuluvut. Firman kuin firman menestyksestä kuuluu kiitos koko henkilöstölle.

Sama pätee valtio-"firmaan", ja - noloa kyllä - uusi porvarihallitus ymmärtää tämän paremmin kuin edeltäjänsä, jossa rahanjaon linjasi demari. Köyhien sosiaaliturvaa aiotaan parantaa enemmän kuin viime vaalikaudella. Korotuksia on tulossa niin yksinhuoltajien lapsilisiin, opintorahaan kuin kansaneläkkeeseenkin. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että nämä rahat otetaan köyhiltä pois ennen kuin niitä on annettukaan: päivähoidon nollamaksuluokan poistamisen jälkeen voidaan vaikka tinkiä korkea-asteen opiskelun maksuttomuudesta ja kunnallisen terveydenhuollon tasosta.

Maailman köyhille ei tämä hallitus hyvinvoinnin vuolasta norumista edes lupaa. Kehitysyhteistyömäärärahoja ei aiota nostaa edes moraaliselle minimitasolle, 0.7 %:iin. Globaalista näkökulmasta Suomen palkkaneuvottelut ovatkin iljettävää katsottavaa. Pöhöttyneet herrat kahta puolen pöytää hamuavat kakkua kuin Oiva Lohtander SAK:n vaalimainoksessa. Tragikoomisesti tätä mielikuvaa vahvistaa tämän päivän Uutispäivä Demarissa oleva isojen miesten vaateliikkeen mainos.

Samassa lehdessä kerrotaan, että valtiovarainministeri Katainen ei kannata Metallin vaatimuksia. Hänen mukaansa tuloverojen kevennykseen ei jäisi tällöin enää varaa.

Metalliliitolle kokoomuslaisen ministerin uhkaukset eivät merkitse kärpäsen paskaakaan, koska he luultavasti saavat haluamansa, siis muita suuremmat palkankorotukset, ennemmin tai myöhemmin. Mutta jos tulovero ei laske ja inflaatio kiihtyy, muut palkansaajat kärsivät kyllä, vähäosaisemmista puhumattakaan. Maltillinen palkkaratkaisu olisi viisautta.

Arvovaltaisemmaltakin demaritaholta tuli tänään samanlainen kannanotto. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen totesi Ylen uutisille, että Suomen taloudessa näkyy jo ylikuumenemisen merkkejä. "Tuottavuuden kasvun ylittävät, inflatoriset palkkaratkaisut syövät ostovoimaa ja heikentävät työllisyyden ja kasvun edellytyksiä tulevaisuudessa", hän varoitteli.

Onko Metallin itsepäisyydessä siis kyse neuvottelutaktiikasta, ahneudesta vai silkasta typeryydestä? Jos AY-liikkeessä on yleisemminkin unohtunut solidaarisuuden merkitys, saattaa olla, että suomalainen metallityöläinen todella sikailee viimeistä päivää. Pian hänkin löytää itsensä työvoimakoulutuksesta, jota seuraa uusi ura alipalkattuna laitosapulaisena täyteen ahdetussa vanhainkodissa tai pakolaiskeskuksessa.

Vaan miten on, olemmeko me opiskelijat yhtään jalompia? Se nähdään vuoden päästä, kun meille tulee 15 %:n palkankorotus. Aion haastaa toverini kertomaan, mihin se raha menee, sikailuun vai yhteiseksi hyväksi. Itse olen luvannut lahjoittaa koko korotussumman kehitysyhteistyöjärjestöjen kautta köyhemmilleni. Oletko sinä valmis samaan?

2 kommenttia:

Jukka Torikka kirjoitti...

En olisi aivan noin suoraan sanomassa metallialan työntekijöitä ahneiksi tai itsekkäiksi, jos he pyrkivät suurehkoihin palkankorotuksiin. Minusta ei tulisi niinkään keskittyä kysymyksiin siitä, kuinka palkankorotukset jakautuvat aloittain, vaan kuinka yritysten voitot jaetaan laajemmin työntekijöiden ja omistajien välillä.

Myös ajatus palkkamaltista inflaation hidasteena on kummallinen. Miksi vain korkeat palkat lisäävät inflaatiota? Mikäli yritys ei jaa voittojaan palkkoina työntekijöilleen, vaan osinkoina omistajilleen ja johtajilleen, onko inflaatio sitten pienempi? Toisin sanoen, vaikuttaako talouden ylikuumenemiseen se, ostaako tiettyjä tavaroita yrityksen työntekijä vai omistaja?

Hermanni Riikonen kirjoitti...

Itse kannatan yritysten laajaa yhteiskuntavastuuta. Verojen maksaminen on tärkein tapa kantaa yhteiskuntavastuuta, uudet investoinnit toinen, yhteiskuntavastuuta, erilaisten säätiöiden tukeminen kolmas. Se on pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamista, johon yrityksiä tulee mielestäni kannustaa.

Kun tuotto hupenee osinkoihin ja henkilöstökuluihin, tällainen "ylimääräinen" hyväntekeväisyys tietysti karsitaan ensimmäisenä pois. Jos halutaan peräänkuuluttaa yritysmaailmalta moraalia, sitä pitää perätä niin omistajilta, johtajilta kuin työntekijöiltäkin. Kaikilla heillä on palkitsemisen taso ollut kunnossa jo pitkän aikaa.

Erityisesti nyt tarvitaan tulonsiirtoja kehitysmaihin, eikä länsimaisille kuluttajille, jotka ovat ajamassa tämän maailman perikatoon. Ja valitettava totuus tänä aikana on myös se, että jos suomalainen työläinen ylihinnoittelee työnsä, työ siirretään muualle. Vaikka Kiinaan, jossa rahat eivät ainakaan paljoa hyvää saa aikaan.