Mitä tehdä työttömien kanssa?

Köyhän ihmisen aika nauttia elämän ihmeestä on rajallinen. Toistaiseksi rikkaillakin on ollut tapana kuolla, vaikka jotkut uskovatkin, että asia voi tulevina vuosikymmeninä muuttua. Aikamme on joka tapauksessa arvokasta, ja tuntuu oikeudenmukaiselta, että kukin saa itse valita, miten aikansa käyttää.

Avoimessa markkinataloudessa voi halutessaan myydä aikaansa ja työsuorituksiaan. Tienesteillään voi sitten parantaa vapaa-aikansa laatua. Monelle tosin työ ei ole suurikaan uhraus, kun saa tehdä työtä, josta nauttii vähintään yhtä paljon kuin vapaa-ajasta. Vapaaehtoistyötäkin tehdään. Työstä on silti oikeus saada kohtuullinen korvaus.

Vapaa markkinatalous ei ota huomioon kohtuullisuutta, kun hyödykkeiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Siksi tarvitaan ammattiliittoja ja yleissitovia työehtosopimuksia, jotta työntekijöiden palkat pysyvät vähintään kohtuullisina - unohtamatta työoloja, kuten työaikaa, lomaoikeutta ja luottamusmiehen toimintavapautta. Aasian halpatuotantomaista löytyy runsaasti surullisia esimerkkejä työntekijöiden asemasta vapailla markkinoilla.

Elinkeinoelämän palvelijat valittelevat usein, että Suomessa työvoima on liian kallista. Tekemätöntä työtä olisi, mutta ei rahaa maksaa niin paljon palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. Ongelma on todellinen. Esimerkiksi moni yksinyrittäjä haluaisi palkata työntekijän avukseen, mutta yrityksen tulot eivät riitä työnantajan velvollisuuksien täyttämiseen. Niinpä yrittäjä joutuu tekemään itse ylipitkää päivää.

Kuva sivulta: http://www.findikaattori.fi/fi/37

Samaan aikaan sadat tuhannet työikäiset kamppailevat työttömyyden kanssa. Heillä olisi aikaa ja osaamista myytävänä, mutta kysyntää ei ole. Työpaikat voivat olla liian kaukana, osaaminen voi olla vääränlaista, vanhentunutta tai riittämätöntä työelämän vaatimuksiin nähden, työttömällä voi olla sairauksia, jotka vaikuttavat hänen työpanokseensa tai hän voi kuulua vähemmistöön, jota syrjitään työmarkkinoilla. Työhaluttomia ei lasketa työttömiksi. Joillakin työttömillä toki on suhteettoman korkeat vaatimukset haluamalleen työlle, sama koskee yhtä lailla joitakin työnantajia.
 
Täysin työttömien lisäksi on runsaasti alityöllisiä, joilla on osa-aikatyötä tai työpätkä silloin tällöin. Myös heillä on oikeus työttömyysturvaan, ja työttömyysturvaa on jatkuvasti uudistettu, jotta vähänkin työn tekeminen kannattaisi. 300 euroa kuussa saa tienata ilman että päivärahoja vähennetään, ja suuremmilla tuloilla niitä vähennetään asteittain. Eri asia on, kuinka vaikeaa paperisotaa työn ja työttömyyden yhdistäminen teettää. Se vähentää työttömien aktiivisuutta, varsinkin kun uhkana vääränlaisesta aktiivisuudesta on koko työttömyyspäivärahan menettäminen. 

Oikeisto vaatii myös sosiaaliturvan pienentämistä, jotta pienipalkkainen työ houkuttelisi työttömiä enemmän kuin joutenolo. Vuodenvaihteessa tuli voimaan joukko uudistuksia, joilla hallitus patistaa työtöntä töihin jämäkästi kuin isä uneliasta murrosikäistä. Samalla säästyy valtion rahoja. Kelan ja Tilastokeskuksen asiantuntijoiden kirjoittamassa artikkelissa vuodelta 2014 epäillään, mahtaako tällainen keppipolitiikka vähentää työttömyyttä aiotulla tavalla. Ei kerta kaikkiaan ole työpaikkoja kaikille.

Mistä työpaikkoja sitten saadaan? Näin korkea työttömyys ei ole taloudellisesti kestävää. Palkkojen ja sosiaaliturvan pienentäminen köyhyysrajan alapuolella ei ole sosiaalisesti kestävää. Jos työvoiman kysyntä ei palaa entiselleen, kestäviä vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Ensimmäinen vaihtoehto on jakaa työ tasaisemmin. Vuorotteluvapaa on hyvä esimerkki sekä työssä olevaa että työtöntä tyydyttävästä keinosta jakaa työtä. Työnantajat eivät ole siihen niin tyytyväisiä. Vuorotteluvapaasijaisen löytäminen on toisinaan haasteellista, esimerkiksi jos vuorotteluvapaalle jää pitkälle erikoistunut asiantuntija. Isoissa taloissa erilaisin työkiertojärjestelyin tämä vaikeus olisi ehkä voitettavissa, jos vuorotteluvapaan ehdot joustaisivat enemmän.

Toinen vaihtoehto on jakaa tasaisemmin työn tuloksena syntyvä lisäarvo eli raha. Työssä olevat takaisivat silloin työttömille ja alityöllisille säällisen elintason. Periaatteessa se tarkoittaisi korkeampaa veroastetta, mutta käytännössä ei välttämättä. Sosiaaliturvaan käytetty raha kiertää sutjakasti kansantaloudessa, jolloin veropottikin kasvaa. Lisäksi jos työttömät voisivat käyttää aikansa vapaammin esimerkiksi yritystoimintaan ja opiskeluun, syntyisi uutta osaamista ja innovaatioita ja talouskin todennäköisesti piristyisi.

Aktivoivana sosiaaliturvamallina SDP:n puoluekokous käsittelee lähiaikoina Demarinuorten Yleisturva-mallia. SDP:llä on jo 15 tuoretta ehdotusta aktiivisista toimenpiteistä, joilla pitkäaikaistyöttömyyttä voitaisiin olennaisesti vähentää. Tehtävä ei ole helppo, koska pitkään jatkuva työttömyys tuo usein mukanaan muita ongelmia, joiden ratkaisu vaatii tukea ja vie aikaa. Kyse on ihmisistä, joita yksityiset työnantajat eivät huoli.

Kunnat voivat SDP:n mielestä olla aktiivisia työllistäjiä. Jos pitkäaikaistyöttömien kuntoutukseen ja tuettuun työhön yhdistyisi sosiaalityö ja opiskelu mielekkäällä tavalla, saataisiin osaavaa ja tuottavaa työvoimaa myös vapaille työmarkkinoille. Se tulisi kaikin puolin edulliseksi pitemmän päälle. Voimmeko siis yrittää sitä yhdessä?