Punainen viiva - 99 päivää kuntavaaleihin

Näkymä Oulun Virpiniemestä etelään Rauhan päivänä 29.12.2016.

Vuosisata on pitkä aika, monen sukupolven mittainen. Itsenäisen Suomen ensimmäistä vuosisataa juhlitaan alkavana vuonna, mutta kevään kuntavaaleissa sopii katsoa vielä yksi vuosikymmen kauemmas historiaan, sillä ensimmäiset yleiset vaalit käytiin Suomessa 110 vuotta sitten, maaliskuussa 1907. Tuolloin kaikki yli 24-vuotiaat täysivaltaiset kansalaiset, miehet ja naiset, saivat äänestää, ja yli 70 % äänestikin. Se oli hämmästyttävän sivistynyttä aikaa.

Eniten äänestettiin Sosialidemokraattista Puoluetta. Se sai 37 % äänistä. Työväki eri puolilla Suomea oli jo 1800-luvulla aktivoitunut ja perustanut ammattiliittoja ja työväenyhdistyksiä. Niistä rakentui SDP, suuri kansanliike, joka vaati ennenkuulumattomia oikeuksia vapauteen, koulutukseen, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään.

Nämä vaatimukset olivat vielä vuonna 1907 liikaa herrasväelle. Vaalivoittaja ei päässyt muodostamaan hallitusta, kuten nykyään on tapana. Tuolloin elettiin vielä sääty-yhteiskunnassa, jossa varakas miesväki nautti monista etuoikeuksista, jotka olivat köyhien ja naisten ulottumattomissa. Naisten alisteisuutta ja köyhien kurjuutta pidettiin yleisesti luonnon järjestykseen kuuluvina asioina. Mahdollisuus äänestää loi kuitenkin köyhien keskuuteen näkymän siitä, että Suomi voi muuttua toisenlaiseksi.

Ilmari Kianto kuvasi tätä toivoa vuoden 1909 romaanissaan Punainen viiva. Siinä Kainuun perimmäisen korven pieneläjät Romppasen Topi ja Riika kuulevat "solisalirattien" vaalilupaukset ja vetävät suurin odotuksin punaisen viivan äänestyslippuun sosialidemokraatin kohdalle. Olot eivät siitä kuitenkaan muutu paremmiksi, päinvastoin. Julma luonto osoittaa olevansa hallitsija, jonka mielivaltaan korven asukkaat ovat tuomittuja alistumaan.

Monta kertaa tuonkin jälkeen köyhä kansa on pettynyt. Yhteiskunta ei missään yksittäisissä vaaleissa yhtäkkiä muutu. Kansa ei kuitenkaan lannistunut. Seuraavat eduskuntavaalit käytiin vuonna 1908, ja vieläkin yli 64 % vaivautui äänestämään. Punainen viiva vedettiin uudelleen. SDP sai yli 38 % äänistä.

Miljoonia punaisia viivoja se vielä vaati, että vähitellen päästiin pois sellaisesta kurjuudesta, joka sata vuotta sitten vallitsi. Ei varmasti Ilmari Kianto vuonna 1909 osannut ennakoida, että hänen elinaikanaan Suomesta tulisi maa, jossa Topin ja Riikan kaltaiset köyhät ajavat autoilla, asuvat lämpimissä betonikerrostaloissa ja kouluttavat lapsensa ylioppilaiksi. SDP yhdessä muiden puolueiden kanssa rakensi Suomesta tasa-arvoisen hyvinvointivaltion.

Silti hyvinvointivaltiossakin on köyhyyttä ja pahoinvointia. Näkymätöntä tukahdutettua kärsimystä on paljon, ja räikeää vääryyttä esimerkiksi lapsia kohtaan esiintyy liikaa edelleen. Ja edelleen on hyvässä asemassa olevia ihmisiä, joille toisten köyhyys luonnollinen tosiasia - omaa syytä tai ihan vain huonoa tuuria, minkäs sille mahtaa.

Sosialidemokraatit ymmärtävät, että ihminen luo yhteiskunnan näköisekseen. Köyhyyden määrä ja laatu eivät riipu luonnonoloista vaan poliittisista valinnoista. Eriarvoisuutta voidaan vähentää, jos niin yhdessä päätetään. Työ on paras lääke köyhyyttä vastaan, mutta tarvitaan myös kaikkien saatavilla olevia julkisia palveluita. Ennen kaikkea tarvitaan sellainen henkinen ilmapiiri, että yksilöt kokevat olevansa tärkeä osa kokonaisuutta eivätkä osanottajina julmassa kilpailussa.

Kuntavaaleihin on 99 päivää aikaa. Niissä kilpaillaan äänestäjistä, toivottavasti ei julmasti vaan sivistyneen vuoropuhelun keinoin. SDP on tuoreimmissa gallupeissa suosituin puolue. Vielä eduskuntavaaleissa suositumpia olivat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Vaalikampanjan perusteella äänestäjät odottivat niiltä sivistynyttä, yhteistä hyvää rakentavaa politiikkaa. Vallan kahvassa kansa on kuitenkin unohtunut, ja hallituspolitiikan yleisilme on ollut jotain muuta kuin sivistynyt.

Hallitus on hätäillyt lakiesitysten kanssa, viis veisannut asiantuntijoiden neuvoista ja käyttänyt energiaa mahdottomiin suunnitelmiin, joista on jouduttu sitten perääntymään. Läpi menneet uudistukset on tehty tavalla, josta pienituloiset kärsivät kohtuuttomasti ja suurituloiset hyötyvät. Hallituksella on käsittämätön into antaa julkisia resursseja yksityisen liiketoiminnan välineiksi. Jopa tiet halutaan yksityistää tuottamaan voittoa rikkaille sijoittajille. Vaalirahoittajat varmasti kiittävät, mutta veronmaksajille tällaiset uudistukset tulevat ennen pitkää kalliiksi.

Tavallisten ihmisten käyttämiä julkisia palveluja hallitus tylysti leikkaa. Hallitus on esimerkiksi lopettanut tuen, jolla kuntia on kannustettu pitämään peruskoulujen ryhmäkoot pieninä. Opettajilla on entistä vähemmän aikaa tukea yksittäisen lapsen kasvua. Kouluja yritetään samaan aikaan uudistaa paremmiksi, mutta teknologian rooli ylikorostuu uudistuksissa. Inhimillinen vuorovaikutus vähenee, kun oppimista ajetaan pelimaailmaan. Vaarana on, että tulevaisuuden sukupolvet ovat taitavia näpertelemään virtuaalitodellisuudessa, mutta keskittymiskyvyttömiä ja tunne-elämältään epävakaita. Sellaiset ihmiset kelpaavat huonosti työmarkkinoille ja ovat alttiita syrjäytymään.

Jo nyt suuri joukko nuoria on jäänyt työelämän ja opintojen ulkopuolelle. Osa heistä on etsivän nuorisotyönkin ulottumattomissa. Tuskin he lähtevät vetämään mitään punaista viivaa tehdäkseen maailmasta paremman. Nykymaailma tyrkyttää heille yksilöllistä hedonismia ja kyynistä asennetta kaikenlaista edistystä kohtaan. Sama asenne on yleinen menestyjienkin keskuudessa. Kun millään muulla kuin rahalla ei ole väliä, äänestyspäätöskin tehdään kevyellä mielellä.

SDP haastaa meitä katsomaan laajemmalle. Ketkä ovat nykypäivän Romppasia, joiden elämä on ankaraa selviytymistaistelua ja jotka ansaitsisivat parempaa? Punaiset viivat vaikuttavat tulevaisuuteen edelleen. SDP:n johdonmukaisella työllä luodaan yhteiskuntaa, joka on heikommassa asemassa oleville paras mahdollinen. Se on inhimillisin myös meille muille.