SO?-hallitus ja vanhat kujeet

Presidentti Mauno Koivisto aikoinaan kiteytti, että politiikka on odotusten hallintaa. Mitähän Manu sanoisi viime viikonvaihteen tapahtumista? Minulle tulivat mieleen teini-ikäisen Tommi Liimatan lakoniset säkeet Absoluuttisen Nollapisteen kappaleessa Sivulla jatkuu: Odotettavissa odottamatonta / niin naurettavaa, ettei naurata.

Jo keväällä Kokoomus loi Petteri Orpon johdolla odotuksia siitä, että hallitusyhteistyötä ei Jussi Halla-ahon johtaman puolueen kanssa tultaisi tekemään. Kuka uskoi, kuka ei, mutta kun Halla-aho viikonloppuna valittiin Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, nämä odotukset lunastettiin nopeasti ja kopeasti. Heti maanantaina pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo järjestivät lehdistötilaisuuden julistaakseen yhteisen päätöksensä jättää hallituksen eronpyyntö tasavallan presidentille.

Toki he sitä ennen keskustelivat Halla-ahon kanssa varmistaakseen, että tämä ei ollut pehmentänyt mielipiteitään erityisesti maahanmuutosta, EU:sta ja ihmisoikeuksista eikä ollut aikeissa luopua työstään Brysselissä. Tutun insinöörimäisesti Sipilä perusteli päätöstä prosesseilla, joihin Halla-ahon etäjohtaminen ei istuisi. Orpo korosti hallituksen arvopohjaa, josta Kokoomus ei pystyisi enää joustamaan niin pitkälle, että Perussuomalaisten uusi puheenjohtajisto olisi samassa linjassa.

Näin luotiin väkevä odotus, että nyt hallitus kaatuu. Puolueissa alkoi välitön kuhina. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ehti ensimmäisenä vaatimaan uusia vaaleja, ja Vihreät ja Sdp yhtyivät tähän vaatimukseen. Muut puolueet ja Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö toivoivat kuitenkin, että eduskunnasta löytyisi riittävä tuki uudelle hallitukselle ilman uusia vaaleja.

Ylen A-Studio haastatteli Perussuomalaisten tuoreen varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren ja kaikkien muiden eduskuntapuolueiden puheenjohtajat heti maanantai-iltana, ja näytti ilmeiseltä, että kosmeettisilla muutoksilla hallitusohjelmaan porvarihallitus voisi jatkaa niukalla eduskunnan enemmistöllä. Perussuomalaisten tilalle vain otettaisiin Rkp ja Kristillisdemokraatit sekä mahdollisesti joitakin loikkareita Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Laura Huhtasaari tosin vakuutti, ettei eduskuntaryhmä ollut rakoilemassa. Samaa viestiä tuli myös niiltä perussuomalaisilta, jotka eivät olisi halunneet Jussi Halla-ahoa puheenjohtajaksi. ”Yhdessä eteenpäin” oli ollut muun muassa Sampo Terhon viesti heti puheenjohtajavaalitappionsa jälkeen. Vain pari karjalaista kansanedustajaa teki selvän pesäeron Halla-ahoon, kunnes tuli tiistai-iltapäivä.

Tuomiokirkon kellon yksinäinen kalkahdus kaikui vielä Turun yllä, kun pääministeri kiisi kohti Kultarantaa sininen kansio kainalossaan. Silloin puhelin pirahti ja Sipilän tietoon tuli, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli hajonnut. 37 kansanedustajasta 20 oli perustanut Uusi Vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän, johon kuuluivat myös kaikki viisi persuministeriä. Sipilä soitti saman tien tasavallan presidentille ja perui hallituksensa eronpyynnön. Ministeriauto teki U-käännöksen takaisin kohti Helsinkiä.

Jo samana iltana olivat Keskusta, Kokoomus ja Uusi Vaihtoehto päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että hallitus jatkaisi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Yksi pääministerin ilmoitus riittäisi varmistamaan, että hallitus nauttisi edelleen eduskunnan luottamusta. Kaikkien perumiensa päätösten päälle hallitus siis perui oman kaatumisensakin.

Me politiikan seuraajat jäimme äimän käiksi: olipa jännitysnäytelmä, ja niin jouhevasti etenevä juoni, että alkoi kiinnostaa käsikirjoittajan nimi. Hallitus tässä ainakin käpertyy sankarin viittaan tyytyväisenä myhäillen. Tynkä-Perussuomalaiset on mukamas pettynyt, mutta jää salaa kihertelemään nalliksi kalliolle. Seuraavissa vaaleissa jysähtää taas.

Hölmöä oppositiota tässä vain höynäytettiin. Ehdittiin jo luoda odotukset uusista vaaleista ja hallitukseen pääsystä, mutta hallitus taitaa jatkaa köyhien pettämistä vielä toiset kaksi vuotta, vaikka eduskunnan äänestykset menevätkin ehkä entistä täpärämmiksi. Hallitus on kuin liukas sammakko, joka ujuttautuu liukkaasti mediankin nyrkistä ulos, oli kriisi mikä tahansa. Ensin se oli virtaviivainen SSS, pian siitä tuli hätäinen SOS, ja Soinin jälkeen muotona on vissiin sitten SO?

Saa nähdä, miten dramaattisin keinoin valtiota vielä syksyn mittaan pannaan halvalla. Runnotaanko maakunta- ja sote-lait perustuslakivaliokunnasta väkisin läpi? Oikeuskanslerin virkakin on täyttämättä.

Sitä suuremmalla syyllä täytyy nyt olla valppaana ja huolehtia, että kansa pysyy kyydissä, vaikka herrojen tankissa on kengurubensaa.

Demokratiaa oululaisittain

Huhtikuussa valitulla Oulun kaupunginvaltuustolla on tänään ensimmäinen kokous. Siinä valtuusto valitsee itselleen epälukuisen määrän puheenjohtajia, 13 jäsentä kaupunginhallitukseen ja kolmeen suurimpaan lautakuntaan sekä muutamia pienempiä toimielimiä nelivuotiskaudelle 2017-2021. Puolueet ovat jakaneet paikat vaaleissa saamiensa kokonaisäänimäärien perusteella. Tämän illan kokouksessa lähinnä vain luetaan nimet, jotka kukin puolue keskuudestaan lautakuntiin nostaa. Äänestäjien arviointikykyä kunnioitetaan siinä, että eniten ääniä saaneet saavat merkittävimmät luottamustehtävät - kunhan he vain ovat osoittaneet kykenevänsä yhteistyöhön muidenkin kanssa. 

Se on demokratiaa. Vuonna 2021 on seuraava mahdollisuus osallistua. Hei vaan siihen asti!

No ei sentään. Kasvavassa kaupungissa, jossa jo nyt on yli 200000 asukasta, on kyllä muitakin keinoja vaikuttaa kuin äänestäminen kuntavaaleissa. Oulussa toimii 21 alueellista yhteistyöryhmää, joiden kautta pääsee osallistumaan oman alueensa kehittämiseen. Ryhmiä johtavat paikalliset asukasaktiivit ja toimintaa koordinoi Oulun kaupunki.

Millaisia alueita Oulussa sitten on? On tiiviitä kaupunkikeskuksia, maineikkaita kerrostalolähiöitä, kasvavia pientaloalueita ja harvaan asuttua maaseutua. Kaupungin virallisista suuralueista pienimmissä on alle 2000 asukasta. Itse tarkastelen puoluekannatuksen kautta seuraavaksi 15 aluetta, jotka olen koonnut kaupungin 55 äänestysalueesta.

Oulun kaupungin pinta-alasta suurin osa on entisten Haukiputaan, Yli-Iin, Kiiminkin ja Ylikiimingin kuntien alueella. Haukiputaalla asuu noin 20000 ihmistä. Yhteensä lähes saman verran kertyy Kiimingistä, Ylikiimingistä ja Yli-Iistä. Äänioikeutettuja on kummallakin alueella reilut 13000 ja määrä kasvaa. Keskusta on puolueista suosituin. Äänestysaktiivisuus notkahti vuoden 2012 kuntavaaleissa, kun valittiin kuntaliitoksen jälkeisen uuden Oulun päättäjiä (vain Ylikiiminki oli jo aiemmin liittynyt Ouluun). Varsinkin Sdp ja Vasemmistoliitto menettivät äänestäjiä silloin. Tämän kevän vaaleissa punavihreät puolueet voittivat.

12000 äänioikeutetun kasvavia lähiöalueita löytyy meren ääreltä Toppilasta, ruutukaava-alueelta Heinäpäästä ja keskussairaalan ympäriltä joen ja moottoritien välistä akselilta Oulunsuu-Kaukovainio. Sinne mahtuu sekä hyvätuloisten omakotitaloja että pienituloisten vuokra-asuntolähiötä, ja puoluekannatus heijastelee koko kaupungin tilannetta. Toppilan-Koskelan alueella suurin puolue on ollut Vasemmistoliitto, mutta tänä keväänä Vihreät ohitti sen niukasti. Heinäpäässä äänestysaktiivisuus on alhainen, eniten äänestetään Kokoomusta.

Oulujoen itäpuolen pientalovaltaisissa lähiöissä Keskusta on suurin puolue, mutta muillakin puolueilla on vankkaa kannatusta. Juuri näinä vuosina Hiukkavaaran alueelle rakennettaan uutta asutusta. Kokoomus ja Sdp eivät tällä hetkellä näytä vetoavan alueen uusiin asukkaisiin, mutta liikkuvuutta äänestäjien joukossa selvästi on. Se näkyy erityisesti Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten kannatuksen heilahtelussa. Luultavasti myös Kokoomuksen ja Sdp:n äänestäjäkunnassa on vaihtuvuutta, joka ei näy, kun liikettä on molempiin suuntiin yhtä aikaa.

Yliopiston läheisyydessä kaupunkialueen pohjoisosissa on kolme erilaista aluetta. Rannikkokaistale on vuosikymmenten mittaan hiljalleen täyttynyt omakotitaloista. Kerrostaloja on lähinnä Rajakylän lähiössä. Tämä on tutkimistani alueista ainoa, jolla väestömäärä vähenee. Sosioekonomisesti väestö on hyvin kirjavaa ja se näkyy myös puoluekannatuksessa. Vasemmistoliitto on suurin puolue, muut ovat tasavahvoja. Jopa Perussuomalaiset pitää pintansa Pateniemessä.

Kuivasjärven pohjoispuolella asukasmäärä kasvaa jyrkästi vuosikymmenestä toiseen. Uusista asukkaista suurin osa äänestää Kokoomusta tai Keskustaa. Myös Vihreitä äänestetään ahkerasti silloin kun äänestetään ahkerasti. Demaritkin ovat löytäneet joka vaaleissa uusia äänestäjiä ja pysyneet Vasemmistoliittoa suositumpana.

Tilanne on toinen yliopiston läheisyydessä Linnanmaalla ja Kaijonharjun ja Puolinvälinkankaan betonilähiöissä. Vihreät on siellä nyt selkeästi suurin puolue, aiemmin se oli Kokoomus. Keskusta ja Sdp kutistuvat hiljalleen.

Lohduttomalta Sdp:n taaperrus näyttää myös lähempänä kaupungin keskustaa. Ydinkeskustan äänestysalueilla Sdp:n kannatus on 10,6 %. Tuirassakin jäädään 12 %:iin ja äänimäärä vähenee, vaikka asukasmäärä kasvaa. Vihreät näyttää menneen pysyvästi Sdp:n ja Vasemmistoliitonkin ohi.

Karjasillan, Höyhtyän ja Mäntylän lähiöissä Sdp on menettänyt suurimman puolueen asemansa Vasemmistoliitolle. Koko Oulussa vain Lintulan äänestysalueella Sdp oli suurin puolue tämän kevään vaaleissa 19,5 % kannatuksella.

Mentäessä kauemmas keskustasta kasvaa Keskustapuolueen kannatus ja muille puolueille jää yhä vähemmän jalansijaa. Kaakkurissa Metsokankaan alue on nuorten perheiden suosiossa, ilmeisesti erityisesti lestadiolaisten, mikä näkyy Keskustapuolueen kannatuksessa. Myös Kokoomus on saanut Kaakkurista reippaasti uutta kannatusta.

Oulunsalossa Sdp on vasta kuudenneksi suurin puolue, mutta sen kannatuskäyrä on nouseva. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että demarit ovat yhä vähemmän nuorten ja pienituloisten puolue ja yhä enemmän omakotiasujien ja perheellisten valinta.

Peruskannatus on eläkeläisten varassa vielä tulevinakin vuosikymmeninä, mutta on tärkeää löytää koko ajan uusia jäseniä muistakin ikäluokista. Helpoimmin heitä löytyy työikäisistä.
Korkeakouluopiskelijat eivät tällä hetkellä osaa arvostaa Sdp:tä puolueena, vaikka arvot natsaavatkin. Johtuuko se siitä, että meillä ei oikein ole tarttumapintaa nuoruuden mustavalkoiselle idealismille?

Jos näin on, pidän sitä ihan hyvänä asiana. Voimme olla houkutteleva vaihtoehto niille nuorille, joiden maailmankatsomus on monisyisempi.

Houkuttelevuus kuitenkin vaatii, että uudistamme toimintatapamme nykyaikaisiksi. Kun Sdp nyt Sanna Marinin johdolla laatii kaupunkistrategiaa erityisesti yliopistokaupunkien kasvavaa väestöä miettien, on viestinnässä ja järjestötyössä edettävä rohkeasti kohti avoimen kansalaispuolueen ihannetta. Poliittisissa aloitteissa on pyrittävä johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi, ja yhteisenä pohjana ovat työväenliikkeen ajattomat arvot. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, rauha, vapaus ja solidaarisuus.

Liian akateemiseksi ei viestiä kuitenkaan pidä muotoilla. Ei tule sortua myöskään populismiin. Selkeä asiapuhe ja konkreettiset teot riittävät. Niiden kautta puhuttelemme tavallisia työssäkäyviä perheitä, jotka arvostavat sujuvaa arkea, kohtuullisia asumiskustannuksia, laadukkaita lähipalveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Kuntavaaleista maakuntavaaleihin

Tämän kevään kuntavaaleissa Oulussa sain 77 ääntä, kiitos niistä oululaisille ja kiitos muillekin, jotka ovat kannustaneet! Mitä enemmän elämänkokemusta kertyy, sitä mukavammaksi tämä yhteiskunnallinen osallistuminenkin käy. Odotan jännityksellä, millaisessa roolissa luottamushenkilönä saan vaikuttaa Oulun asioihin tulevalla nelivuotiskaudella.

Jos eduskunta päättää perustaa maakuntahallinnon, käydään jo tammikuussa maakuntavaalit. On siis sopiva aika kääntää katse niihin ja käydä läpi asetelmia tässä nykyisessä kotimaakunnassani.

Pohjois-Pohjanmaa on laaja maakunta. Suurin osa siitä on suota. Asukkaita on sentään yli 400000, josta Oulussa vajaa puolet. Etelässä Kalajoki virtaa neljän kaupungin läpi, paljon asutusta on myös Pyhäjokilaaksossa, Raahe on keskisuuri teollisuuskaupunki, Oulun ympärillä on muutama suurehko kehyskunta, ja idässä maakunta ulottuu Koillismaan mahtipitäjään Kuusamoon saakka. Oulujoen latvoilla Kainuu vielä sinnittelee omana maakuntanaan, toistaiseksi vain Vaalan kunta on siirtynyt sieltä Pohjois-Pohjanmaalle.

Pohjois-Pohjanmaalla on 30 kuntaa. Niissä kaikissa Keskusta on suurin puolue. Sillä on hallussaan yksinkertainen enemmistö uusista kunnanvaltuustoista kaikkialla muualla paitsi seitsemässä kunnassa: Oulussa, Kempeleessä, Muhoksella, Iissä, Taivalkoskella, Raahessa ja Pyhäjärvellä. Maakunnassa yhteensä 70002 äänioikeutettua antoi äänensä Keskustalle. Se on melkein 40 % kaikista äänistä. Eduskuntavaaleissa 2015 ääniä tuli peräti 89672. Suhteellisen vaalitavan ansiosta Keskusta sai puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajista, vaikka kannatus oli vain 43 %. On aivan mahdollista, että maakuntavaltuustoonkin Keskusta onnistuu saamaan yksinkertaisen enemmistön. 

Toiseksi suurimman puolueen paikan Pohjois-Pohjanmaalla jakavat Kokoomus ja Vasemmistoliitto, molemmat saivat 13,5 % äänistä eli reilut 24000 ääntä. Kokoomuksen kannattajista 2/3 asuu Oulussa, muissa kunnissa Kokoomuksella on vähäisempi jalansija. Myös Vasemmistoliittoa äänestäneistä selvä enemmistö, 57 %, asuu Oulussa, mutta myös etenkin Iissä ja Raahessa Vasemmistoliitto on merkittävä puolue.

Vihreät nostivat kuntavaaleissa kannatustaan myös Pohjois-Pohjanmaalla huimasti, mutta Vihreät ovat selkeimmin Oulu-keskeinen puolue: 75 % Vihreiden 16700 kuntavaaliäänestä annettiin Oulussa, ja maakunnan tasolla kannatus oli vain 9,3 %. Vihreillä ei tosin ollut ehdokkaitakaan 14 kunnassa. Maakuntavaaleissa Vihreiden onnistuminen riippuukin paljolti siitä, miten puolue puhuttelee Oulun ulkopuolella asuvia.

Perussuomalaisia äänesti kuntavaaleissa enää reilut 15000 äänestäjää, mikä on alle puolet viime eduskuntavaalien äänimäärästä. Perussuomalaisten kannatus on suurinta pienissä kunnissa. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan kotikunnassa Muhoksella puolue sai peräti 22,5 % äänistä, mutta maakunnallinen kannatus jäi 8,6 %:iin.

SDP oli maakunnan neljänneksi suurin puolue noin 21000 äänellä, luvalla sanoen vaatimattomalla 11,7 %:n kannatuksella. SDP:n äänimäärä nousi edellisvaaleista, mutta ei samaa tahtia kuin maakunnan väkimäärä. Tilanne oli sama kuin muuallakin maassa: kaikki muut oppositiopuolueet kasvattivat myös kannatusprosenttiaan Pohjois-Pohjanmaalla, jopa Kristillisdemokraatit ja RKP. SDP epäonnistui siinä. Maakuntavaaleissa täytyy pystyä parempaan.

Puolet demareiden kuntavaaliäänistä annettiin Oulussa, puolet muualla. Parhaiten pärjäsimme niissä kunnissa, joissa äänestäjistä ei tarvinnut juuri kilpailla Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Haapajärvellä SDP keräsi hyvällä 13 ehdokkaan listalla lähes 28 % kannatuksen, kun Vihreillä ei ollut siellä lainkaan ehdokkaita ja Vasemmistoliitollakin vain yksi. Monessa pienessä kunnassa onnistuttiin upeasti, esimerkiksi Siikalatvalla viidestä ehdokkaasta neljä meni läpi. Vain Lumijoella, Merijärvellä ja Sievissä ei ollut SDP:n ehdokkaita. Niiden lisäksi vain Alavieskassa, Haapavedellä, Pyhäjoella ja Vaalassa jäätiin vaille valtuustopaikkoja.

Maakuntavaaleihin SDP:llä on hyvät mahdollisuudet koota edustava ehdokaslista. Monella paikkakunnalla Keskustan kärkipoliitikot pyrkinevät houkuttelemaan liikkuvia äänestäjiä väittämällä, että vain heidän kauttaan kunnan ääni voi kuulua maakuntavaltuustossa. Silloin SDP on suurimpien häviäjien joukossa, ellemme pysty vakuuttamaan äänestäjiä siitä, että meillä on heille parempi vaihtoehto.

On tärkeää, että maakuntavaaliohjelmassa on konkreettisia aloitteita, joita SDP haluaa maakunnassa lähteä viemään eteenpäin. Vielä tärkeämpää kuitenkin on kertoa, että kunnan demareiden kautta viesti kulkee maakunnan päättäjille riippumatta siitä, tulevatko juuri oman kunnan edustajat valituiksi maakuntavaltuustoon.

Jo kuntavaaleissa me uuden sukupolven demarit pääsimme näyttämään osaamistamme, ja paljon jäi vielä näyttämättä. Tänään Vapunpäivänä marssimme pää pystyssä kohti tulevaisuutta. Kansanliike jatkuu yhä, sen suunta on eteenpäin, vastatuulessakin.