Demokratiaa oululaisittain

Huhtikuussa valitulla Oulun kaupunginvaltuustolla on tänään ensimmäinen kokous. Siinä valtuusto valitsee itselleen epälukuisen määrän puheenjohtajia, 13 jäsentä kaupunginhallitukseen ja kolmeen suurimpaan lautakuntaan sekä muutamia pienempiä toimielimiä nelivuotiskaudelle 2017-2021. Puolueet ovat jakaneet paikat vaaleissa saamiensa kokonaisäänimäärien perusteella. Tämän illan kokouksessa lähinnä vain luetaan nimet, jotka kukin puolue keskuudestaan lautakuntiin nostaa. Äänestäjien arviointikykyä kunnioitetaan siinä, että eniten ääniä saaneet saavat merkittävimmät luottamustehtävät - kunhan he vain ovat osoittaneet kykenevänsä yhteistyöhön muidenkin kanssa. 

Se on demokratiaa. Vuonna 2021 on seuraava mahdollisuus osallistua. Hei vaan siihen asti!

No ei sentään. Kasvavassa kaupungissa, jossa jo nyt on yli 200000 asukasta, on kyllä muitakin keinoja vaikuttaa kuin äänestäminen kuntavaaleissa. Oulussa toimii 21 alueellista yhteistyöryhmää, joiden kautta pääsee osallistumaan oman alueensa kehittämiseen. Ryhmiä johtavat paikalliset asukasaktiivit ja toimintaa koordinoi Oulun kaupunki.

Millaisia alueita Oulussa sitten on? On tiiviitä kaupunkikeskuksia, maineikkaita kerrostalolähiöitä, kasvavia pientaloalueita ja harvaan asuttua maaseutua. Kaupungin virallisista suuralueista pienimmissä on alle 2000 asukasta. Itse tarkastelen puoluekannatuksen kautta seuraavaksi 15 aluetta, jotka olen koonnut kaupungin 55 äänestysalueesta.

Oulun kaupungin pinta-alasta suurin osa on entisten Haukiputaan, Yli-Iin, Kiiminkin ja Ylikiimingin kuntien alueella. Haukiputaalla asuu noin 20000 ihmistä. Yhteensä lähes saman verran kertyy Kiimingistä, Ylikiimingistä ja Yli-Iistä. Äänioikeutettuja on kummallakin alueella reilut 13000 ja määrä kasvaa. Keskusta on puolueista suosituin. Äänestysaktiivisuus notkahti vuoden 2012 kuntavaaleissa, kun valittiin kuntaliitoksen jälkeisen uuden Oulun päättäjiä (vain Ylikiiminki oli jo aiemmin liittynyt Ouluun). Varsinkin Sdp ja Vasemmistoliitto menettivät äänestäjiä silloin. Tämän kevän vaaleissa punavihreät puolueet voittivat.

12000 äänioikeutetun kasvavia lähiöalueita löytyy meren ääreltä Toppilasta, ruutukaava-alueelta Heinäpäästä ja keskussairaalan ympäriltä joen ja moottoritien välistä akselilta Oulunsuu-Kaukovainio. Sinne mahtuu sekä hyvätuloisten omakotitaloja että pienituloisten vuokra-asuntolähiötä, ja puoluekannatus heijastelee koko kaupungin tilannetta. Toppilan-Koskelan alueella suurin puolue on ollut Vasemmistoliitto, mutta tänä keväänä Vihreät ohitti sen niukasti. Heinäpäässä äänestysaktiivisuus on alhainen, eniten äänestetään Kokoomusta.

Oulujoen itäpuolen pientalovaltaisissa lähiöissä Keskusta on suurin puolue, mutta muillakin puolueilla on vankkaa kannatusta. Juuri näinä vuosina Hiukkavaaran alueelle rakennettaan uutta asutusta. Kokoomus ja Sdp eivät tällä hetkellä näytä vetoavan alueen uusiin asukkaisiin, mutta liikkuvuutta äänestäjien joukossa selvästi on. Se näkyy erityisesti Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten kannatuksen heilahtelussa. Luultavasti myös Kokoomuksen ja Sdp:n äänestäjäkunnassa on vaihtuvuutta, joka ei näy, kun liikettä on molempiin suuntiin yhtä aikaa.

Yliopiston läheisyydessä kaupunkialueen pohjoisosissa on kolme erilaista aluetta. Rannikkokaistale on vuosikymmenten mittaan hiljalleen täyttynyt omakotitaloista. Kerrostaloja on lähinnä Rajakylän lähiössä. Tämä on tutkimistani alueista ainoa, jolla väestömäärä vähenee. Sosioekonomisesti väestö on hyvin kirjavaa ja se näkyy myös puoluekannatuksessa. Vasemmistoliitto on suurin puolue, muut ovat tasavahvoja. Jopa Perussuomalaiset pitää pintansa Pateniemessä.

Kuivasjärven pohjoispuolella asukasmäärä kasvaa jyrkästi vuosikymmenestä toiseen. Uusista asukkaista suurin osa äänestää Kokoomusta tai Keskustaa. Myös Vihreitä äänestetään ahkerasti silloin kun äänestetään ahkerasti. Demaritkin ovat löytäneet joka vaaleissa uusia äänestäjiä ja pysyneet Vasemmistoliittoa suositumpana.

Tilanne on toinen yliopiston läheisyydessä Linnanmaalla ja Kaijonharjun ja Puolinvälinkankaan betonilähiöissä. Vihreät on siellä nyt selkeästi suurin puolue, aiemmin se oli Kokoomus. Keskusta ja Sdp kutistuvat hiljalleen.

Lohduttomalta Sdp:n taaperrus näyttää myös lähempänä kaupungin keskustaa. Ydinkeskustan äänestysalueilla Sdp:n kannatus on 10,6 %. Tuirassakin jäädään 12 %:iin ja äänimäärä vähenee, vaikka asukasmäärä kasvaa. Vihreät näyttää menneen pysyvästi Sdp:n ja Vasemmistoliitonkin ohi.

Karjasillan, Höyhtyän ja Mäntylän lähiöissä Sdp on menettänyt suurimman puolueen asemansa Vasemmistoliitolle. Koko Oulussa vain Lintulan äänestysalueella Sdp oli suurin puolue tämän kevään vaaleissa 19,5 % kannatuksella.

Mentäessä kauemmas keskustasta kasvaa Keskustapuolueen kannatus ja muille puolueille jää yhä vähemmän jalansijaa. Kaakkurissa Metsokankaan alue on nuorten perheiden suosiossa, ilmeisesti erityisesti lestadiolaisten, mikä näkyy Keskustapuolueen kannatuksessa. Myös Kokoomus on saanut Kaakkurista reippaasti uutta kannatusta.

Oulunsalossa Sdp on vasta kuudenneksi suurin puolue, mutta sen kannatuskäyrä on nouseva. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että demarit ovat yhä vähemmän nuorten ja pienituloisten puolue ja yhä enemmän omakotiasujien ja perheellisten valinta.

Peruskannatus on eläkeläisten varassa vielä tulevinakin vuosikymmeninä, mutta on tärkeää löytää koko ajan uusia jäseniä muistakin ikäluokista. Helpoimmin heitä löytyy työikäisistä.
Korkeakouluopiskelijat eivät tällä hetkellä osaa arvostaa Sdp:tä puolueena, vaikka arvot natsaavatkin. Johtuuko se siitä, että meillä ei oikein ole tarttumapintaa nuoruuden mustavalkoiselle idealismille?

Jos näin on, pidän sitä ihan hyvänä asiana. Voimme olla houkutteleva vaihtoehto niille nuorille, joiden maailmankatsomus on monisyisempi.

Houkuttelevuus kuitenkin vaatii, että uudistamme toimintatapamme nykyaikaisiksi. Kun Sdp nyt Sanna Marinin johdolla laatii kaupunkistrategiaa erityisesti yliopistokaupunkien kasvavaa väestöä miettien, on viestinnässä ja järjestötyössä edettävä rohkeasti kohti avoimen kansalaispuolueen ihannetta. Poliittisissa aloitteissa on pyrittävä johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi, ja yhteisenä pohjana ovat työväenliikkeen ajattomat arvot. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, rauha, vapaus ja solidaarisuus.

Liian akateemiseksi ei viestiä kuitenkaan pidä muotoilla. Ei tule sortua myöskään populismiin. Selkeä asiapuhe ja konkreettiset teot riittävät. Niiden kautta puhuttelemme tavallisia työssäkäyviä perheitä, jotka arvostavat sujuvaa arkea, kohtuullisia asumiskustannuksia, laadukkaita lähipalveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Kuntavaaleista maakuntavaaleihin

Tämän kevään kuntavaaleissa Oulussa sain 77 ääntä, kiitos niistä oululaisille ja kiitos muillekin, jotka ovat kannustaneet! Mitä enemmän elämänkokemusta kertyy, sitä mukavammaksi tämä yhteiskunnallinen osallistuminenkin käy. Odotan jännityksellä, millaisessa roolissa luottamushenkilönä saan vaikuttaa Oulun asioihin tulevalla nelivuotiskaudella.

Jos eduskunta päättää perustaa maakuntahallinnon, käydään jo tammikuussa maakuntavaalit. On siis sopiva aika kääntää katse niihin ja käydä läpi asetelmia tässä nykyisessä kotimaakunnassani.

Pohjois-Pohjanmaa on laaja maakunta. Suurin osa siitä on suota. Asukkaita on sentään yli 400000, josta Oulussa vajaa puolet. Etelässä Kalajoki virtaa neljän kaupungin läpi, paljon asutusta on myös Pyhäjokilaaksossa, Raahe on keskisuuri teollisuuskaupunki, Oulun ympärillä on muutama suurehko kehyskunta, ja idässä maakunta ulottuu Koillismaan mahtipitäjään Kuusamoon saakka. Oulujoen latvoilla Kainuu vielä sinnittelee omana maakuntanaan, toistaiseksi vain Vaalan kunta on siirtynyt sieltä Pohjois-Pohjanmaalle.

Pohjois-Pohjanmaalla on 30 kuntaa. Niissä kaikissa Keskusta on suurin puolue. Sillä on hallussaan yksinkertainen enemmistö uusista kunnanvaltuustoista kaikkialla muualla paitsi seitsemässä kunnassa: Oulussa, Kempeleessä, Muhoksella, Iissä, Taivalkoskella, Raahessa ja Pyhäjärvellä. Maakunnassa yhteensä 70002 äänioikeutettua antoi äänensä Keskustalle. Se on melkein 40 % kaikista äänistä. Eduskuntavaaleissa 2015 ääniä tuli peräti 89672. Suhteellisen vaalitavan ansiosta Keskusta sai puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajista, vaikka kannatus oli vain 43 %. On aivan mahdollista, että maakuntavaltuustoonkin Keskusta onnistuu saamaan yksinkertaisen enemmistön. 

Toiseksi suurimman puolueen paikan Pohjois-Pohjanmaalla jakavat Kokoomus ja Vasemmistoliitto, molemmat saivat 13,5 % äänistä eli reilut 24000 ääntä. Kokoomuksen kannattajista 2/3 asuu Oulussa, muissa kunnissa Kokoomuksella on vähäisempi jalansija. Myös Vasemmistoliittoa äänestäneistä selvä enemmistö, 57 %, asuu Oulussa, mutta myös etenkin Iissä ja Raahessa Vasemmistoliitto on merkittävä puolue.

Vihreät nostivat kuntavaaleissa kannatustaan myös Pohjois-Pohjanmaalla huimasti, mutta Vihreät ovat selkeimmin Oulu-keskeinen puolue: 75 % Vihreiden 16700 kuntavaaliäänestä annettiin Oulussa, ja maakunnan tasolla kannatus oli vain 9,3 %. Vihreillä ei tosin ollut ehdokkaitakaan 14 kunnassa. Maakuntavaaleissa Vihreiden onnistuminen riippuukin paljolti siitä, miten puolue puhuttelee Oulun ulkopuolella asuvia.

Perussuomalaisia äänesti kuntavaaleissa enää reilut 15000 äänestäjää, mikä on alle puolet viime eduskuntavaalien äänimäärästä. Perussuomalaisten kannatus on suurinta pienissä kunnissa. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan kotikunnassa Muhoksella puolue sai peräti 22,5 % äänistä, mutta maakunnallinen kannatus jäi 8,6 %:iin.

SDP oli maakunnan neljänneksi suurin puolue noin 21000 äänellä, luvalla sanoen vaatimattomalla 11,7 %:n kannatuksella. SDP:n äänimäärä nousi edellisvaaleista, mutta ei samaa tahtia kuin maakunnan väkimäärä. Tilanne oli sama kuin muuallakin maassa: kaikki muut oppositiopuolueet kasvattivat myös kannatusprosenttiaan Pohjois-Pohjanmaalla, jopa Kristillisdemokraatit ja RKP. SDP epäonnistui siinä. Maakuntavaaleissa täytyy pystyä parempaan.

Puolet demareiden kuntavaaliäänistä annettiin Oulussa, puolet muualla. Parhaiten pärjäsimme niissä kunnissa, joissa äänestäjistä ei tarvinnut juuri kilpailla Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Haapajärvellä SDP keräsi hyvällä 13 ehdokkaan listalla lähes 28 % kannatuksen, kun Vihreillä ei ollut siellä lainkaan ehdokkaita ja Vasemmistoliitollakin vain yksi. Monessa pienessä kunnassa onnistuttiin upeasti, esimerkiksi Siikalatvalla viidestä ehdokkaasta neljä meni läpi. Vain Lumijoella, Merijärvellä ja Sievissä ei ollut SDP:n ehdokkaita. Niiden lisäksi vain Alavieskassa, Haapavedellä, Pyhäjoella ja Vaalassa jäätiin vaille valtuustopaikkoja.

Maakuntavaaleihin SDP:llä on hyvät mahdollisuudet koota edustava ehdokaslista. Monella paikkakunnalla Keskustan kärkipoliitikot pyrkinevät houkuttelemaan liikkuvia äänestäjiä väittämällä, että vain heidän kauttaan kunnan ääni voi kuulua maakuntavaltuustossa. Silloin SDP on suurimpien häviäjien joukossa, ellemme pysty vakuuttamaan äänestäjiä siitä, että meillä on heille parempi vaihtoehto.

On tärkeää, että maakuntavaaliohjelmassa on konkreettisia aloitteita, joita SDP haluaa maakunnassa lähteä viemään eteenpäin. Vielä tärkeämpää kuitenkin on kertoa, että kunnan demareiden kautta viesti kulkee maakunnan päättäjille riippumatta siitä, tulevatko juuri oman kunnan edustajat valituiksi maakuntavaltuustoon.

Jo kuntavaaleissa me uuden sukupolven demarit pääsimme näyttämään osaamistamme, ja paljon jäi vielä näyttämättä. Tänään Vapunpäivänä marssimme pää pystyssä kohti tulevaisuutta. Kansanliike jatkuu yhä, sen suunta on eteenpäin, vastatuulessakin.

Mihin suuntaan täytyy mennä, että pääsee 2020-luvulle?

Kun olin nuori, maailma meni huonoon suuntaan. Maapallon väestö kasvoi holtittomasti ja väestön kulutustasokin kasvoi. Sademetsiä tuhottiin lihantuotannon tieltä ja päästöt ilmakehään lisääntyivät hurjaa tahtia. Oli selvää, että Maapallo ei kestäisi tällaista menoa enää kovin pitkään. Oli enää vain vähän aikaa muuttaa suuntaa. Mutta poliitikot eivät tehneet mitään.

Kuva: Anne Dirkse

Siihen aikaan ihmiskuntaa verrattiin Pääsiäissaarten asukkaisiin. Tuhat vuotta sitten he kehittivät hienon sivilisaation, pystyttivät satoja kivisiä Moai-patsaita pienen saaren rannoille ja uskoivat niiden suojelevan heitä. Keskellä Tyyntä Valtamerta he saivat elää rauhassa, vihollisarmeijat ja kulkutaudit eivät sinne yltäneet. Mutta jotain meni pieleen. Saaren asukkaat eivät osanneet käyttää saaren puita säästeliäästi, ja ne alkoivat huveta. Ennen pitkää viimeinenkin risu oli poltettu. Ekosysteemi ei enää kyennyt elättämään koko sivilisaatiota, ja sisäisten ristiriitojen takia se sitten tuhoutui kokonaan. Eurooppalainen retkikunta löysi Pääsiäisenä 1772 tyhjän, puuttoman saaren, jota mykät patsaat aavemaisesti vartioivat.

Paitsi että aivan niin se ei mennyt. Helsingin Sanomien Matka-sivuilla oli 10. joulukuuta Anniina Merosen juttu Pääsiäissaarelta. Siitä kävi ilmi, että saaren noin 6000 asukkaasta puolet kuuluu alkuperäiskansaan. Sivilisaatio säilyikin! Mutta patsaiden merkityksestä ei ole varmaa tietoa. Niiden toinen toistaan suurempi koko viittaisi siihen, että ne ovat olleet heimojohtajien statussymboleita. Saarella tiedetään eläneen riitaisia heimoja, ja vielä 1800-luvulla hallinnutta heimoa johdettiin kovin ottein. Luonnonvarojen ehdyttyä saarella esiintyi kannibalismia.

Ehkä patsaat eivät loppujen lopuksi kerrokaan kehittyneestä sivilisaatiosta. Ne kertovat suuruudenhulluista ihmisistä. Sellaisista on runsaasti esimerkkejä lähempänäkin. Mutta Merosen mukaan Pääsiäissaarilla vallitsee nykyään viehättävä harmonia: rikollisuutta ei ole, kaikki tuntevat toisensa ja tervehtivät turistejakin iloisesti. Rapanui-kansan perimätietoon on sekoittunut modernia tiedettä, ja Pääsiäissaarten brändiin sopivasti siinä korostuu nykyisin eläminen rauhassa ja sopusoinnussa luonnon ja toisten ihmisten kanssa.

Juttu kuvastaa osuvasti 2000-luvulla tapahtunutta muutosta maailmassa, tai ainakin omassa maailmankatsomuksessani. Minusta ei enää näytä siltä, että maailma vyöryy kohti tuhoaan. Vaikka kulutustasomme kasvaa yhä, vaikka metsät hupenevat hupenemistaan, vaikka Yhdysvallat taas jarruttaa ratkaisujen löytämistä ilmastonmuutokseen, minua ei ahdista. Maailmanloppu ei sittenkään ole tulossa.

*

Tavallaan maailmanloppu meni jo, ja nyt olisi aika miettiä, miten elvymme siitä. Meillä on joukko itseaiheutettuja vammoja: nouseva merivesi, resurssisodat ja vaeltavat kansanjoukot, joiden aiheuttamaa kipua voidaan suureen ääneen valittaa - tai sitten kaikessa rauhassa hoitaa ja kuntouttaa. Eivät sotakirurgit heitä hanskoja tiskiin, kun potilaita on enemmän kuin ehtii leikata, he leikkaavat sen minkä ehtivät! Mekin voimme aina korjata sen minkä pystymme.

Ympäristöjärjestöillä on tapana vedota ihmisten tunteisiin kertomalla, että jos emme toimi nyt, tapahtuu jotakin peruuttamatonta ja kauheaa. Se on sinänsä totta, sillä jokainen päivä viivyttelyä pahentaa tulevia helleaaltoja ja kuivuutta ja maksaa ihmishenkiä siellä, missä katastrofeihin ei pystytä varautumaan. Mustavalkoisessa "on toimittava heti"-kampanjoinnissa on kuitenkin vaara, että ihmiset kyynistyvät ja arvelevat kohta, että nyt on jo liian myöhäistä toimia.

Koskaan ei ole niin myöhäistä, ettei laajamittaisille ongelmille olisi tehtävissä mitään. Kun joku yrittää perustella, miksi emme voi tehdä näitä ja noita uudistuksia, on tervettä väittää vastaan määrätietoisesti kuin Barack Obama: yes we can. Pelkkä "kyllä me voimme" ei toki riitä, täytyy tietää myös miten me teemme sen. Ratkaisut ovat monimutkaisia mutta olemassa.

Löydettiin ratkaisut tai ei, en usko, että sivilisaatio voi mitenkään tuhoutua kokonaan. Ihmiskunta ei katoa mihinkään, kansat ja kulttuurit jäävät eloon jossakin muodossa. Yksittäisillä heimoilla on lyhyemmät elinkaaret, niiden aatteet, symbolit ja valtarakenteet elävät aikansa. Jotkut monumentit jäävät, mutta niidenkin merkitys unohtuu tai muuttuu ajan oloon. Kielet pitävät pintansa ja kantavat tietoa kaukaisten esi-isien elämästä, vaikka heidän henkilöitään ei parin sukupolven jälkeen enää muistetakaan.

Henkilöistä kuitenkin riippuu, millä uralla tulevaisuuteen suunnataan. Laajatkin kansanliikkeet koostuvat yksittäisistä henkilöistä. Toimimalla pitkäjänteisesti yhdessä nämä henkilöt saavat aikaan kestäviä muutoksia.

Parhaillaan valitaan valtuustoja, jotka vievät kunnat 2020-luvulle. Valitaan valtuustot miten hyvänsä, se tulee vastaan joka suunnasta. Olennaista on ymmärtää, että eri suunnissa 2020-luku näyttää erilaiselta. Se voi näyttää vaikkapa 1950- tai 1930-luvulta. Minä uskon, että se näyttää eniten tulevaisuudelta, kun se otetaan vastaan Yes We Can -asenteella, pelkäämättä, rohkeasti ja luovasti.