Mitä tuottaisi 100 tuntia vapaaehtoistyötä vuodessa?

Kuorolaisia vapaaehtoistöissä Kaavin kirkossa.

Tällä viikolla on puhuttanut elinkeinoelämän ehdotus työaikojen pidentämisestä 100 tunnilla vuodessa. Suurin osa työtätekevästä ja raskautetusta kansasta on ymmärrettävästi kauhistunut ajatuksesta, ja työelämäasiantuntijatkin ovat suhtautuneet siihen kriittisesti. Terävimmät ovat nähneet, että kyse on mediatempusta, jonka avulla koitetaan saada muut työelämäuudistukset näyttämään kohtuullisilta.

Eduskuntavaaleissa tänä keväänä puolueet olivat yhtä mieltä siitä, että maamme tarvitsee lisää työtä, sillä tällä hetkellä Suomi syö enemmän kuin tienaa. Hölmömpikin ymmärtää, että työajan pidentäminen ei välttämättä lisää työtä eikä varsinkaan valtion verotuloja, jos sama työmäärä jaetaan entistä harvemmille, pitempiä päiviä tekeville. Työtä syntyy Suomeen, kun suomalaiselle työlle on maailmassa kysyntää. Ei auta istua sorvin ääressä ja sorvata vielä yhtä ylimääräistä kynttilänjalkaa, jos niitä muutenkin tulee tehtyä varastoon enemmän kuin saadaan myytyä.

Toki työvoimakustannusten alentaminen teoriassa vahvistaisi yritysten kilpailukykyä, siis mahdollistaisi kynttilänjalan hinnan alentamisen, mutta niinhän yhteisöveron roiman alentamisenkin piti tehdä vuonna 2014. Käytännössä yritysten omistajat korjasivat hyödyn. Rikkaat rikastuivat ja valtio köyhtyi.

Työntekijän kannalta työajan lisääminen 100 tunnilla vuodessa ilman korotusta palkkaan olisi sama kuin 100 tunnin vapaaehtoistyö omalla työpaikalla. Ei kuulosta loogiselta, mutta todellisuudessa moni tekee jo nyt paljon enemmän kuin 100 tuntia palkatonta ylityötä vuodessa. Osa tekee sen mielellään "työn imussa", osa epähuomiossa ja osa pakon edessä, koska työtä ei voi jättää tekemättäkään. On aivan tavallinen tarina, että työpaikan väen vähetessä työmäärä säilyy ja kasautuu muille. Jyväskylän kaupungissa esimerkiksi sairastuneen kotisairaanhoitajan tilalle ei aina palkata sijaista, vaan muiden täytyy kiertää pitempi lenkki työpäivänsä aikana.

Tällä tavalla julkisella sektorilla on säästetty jo kauan. Päättäjistä on vähemmän kiusallista hyväksikäyttää työntekijöiden venymiskykyä kuin kansalaisten veronmaksukykyä.

Myös Jyväskylän seurakunnassa tulot vähenevät ja väkeä vähennetään, mutta seurakuntalaisten kuolemista ei valitettavasti ole saatu vähenemään, joten pappien työaikaa kuluu entistä enemmän hautajaistilaisuuksiin. Muun työn tarve ei kuitenkaan vähene samaa tahtia, ja papit joutuvat joko tiivistämään työtahtiaan (esimerkiksi lyhentämään seurakuntalaisten kanssa käymiään keskusteluja) tai tekemään osan työstään vapaa-ajallaan hyvää hyvyyttään.

Työntekijöidensä taakan jakamiseksi evankelis-luterilainen kirkko aikoo löytää vapaaehtoistyöntekijöitä myös tavallisten seurakuntalaisten keskuudesta. Vapaaehtoistyötä välittävä Suurella sydämellä -verkkosivusto on tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohde, ja itse keräyksenkin suorittavat pääosin vapaaehtoiset. Olen itse käyttänyt tänä keväänä noin 5 tuntia keräyslippaan kanssa ovelta ovelle kiertäen ja tuottanut niin useita satoja euroja hyväntekeväisyyteen (ja ehkä jotain aineetonta hyötyä myös itselleni).

Vapaaehtoistyötä tehdään kirkon lisäksi valtava määrä esimerkiksi urheiluseurojen juniorityössä ja muissa yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Mitenkähän suomalaiset ottaisivat vastaan ehdotuksen käyttää 100 tuntia lisää vapaaehtoistyöhön? Vartti päivässä vähemmän TV:tä ja nettiä. Julkisen talouden kestävyysvajetta se varmasti voisi lieventää, mutta ennen kaikkea sillä kenties voitaisiin poistaa maamme inhimillisyysvaje.