Emme elä totuuden jälkeisessä maailmassa. Totuuksia on: esimerkiksi koulussa oppimamme fysiikan lait ovat tosiasioita, joihin jokaisen on sopeuduttava. Liikkuminen vaatii työtä, eikä lämmön ottaminen kylmästä onnistu ilman ulkopuolista energiaa.
Viisastumisen sanotaan edellyttävän tosiasioiden tunnustamista. Totuuden lisäksi kuitenkin kohtaamme mielipiteitä, oletuksia, huhuja ja valheitakin, joita erehdymme pitämään totena. Jokaisella meistä on omien harhojemme sumentama arvostelukyky; totuutta on vaikea erottaa harhasta.
Tätä "jälkitotuudellisella" maailmalla ehkä tarkoitetaan: kun kerran kukaan ihminen ei näe totuuksia harhattomasti, ovat kaikki väitteet enemmän tai vähemmän valhetta. Koko yhteiskunta muka perustuu valheeseen, ja valehtelu on normaali keino päästä valtaan. Tietoisesti valehteleva poliitikko ei varmasti ole mikään uusi ilmiö. Aivan uudelle tasolle valheilla ratsastaminen kuitenkin pääsi Brexit-kampanjassa ja Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa. Niiden menestys herättää kysymyksiä: minkä verran kansa enää arvostaa totuutta? Onko valta tulevaisuudessakin sillä, joka vetoavimmalla tavalla saa valheensa myytyä?
Tähän saakka länsimainen kansanvalta on varsin johdonmukaisesti kierrättänyt vallanpitäjiä. Liikkuvien äänestäjien joukko haluaa muutosta tasaisin väliajoin. Myös Trumpin voitto sopii tähän kuvaan: samalle puolueelle on ollut tapana antaa korkeintaan kahdeksan vuotta valkoista taloa kerrallaan. Suomessakin muutoksen kaipuu heiluttelee puolueiden kannatuslukemia ylös ja alas. Ei haluta enää kekkosmaista jatkuvuutta vallan huipulle.
Naapurimaassamme Venäjällä kansa on toisenlainen. Se ei usko, että olot paranisivat vaihtamalla vallanpitäjät. Venäjän kaltaisessa laajassa ja monikulttuurisessa valtiossa kansallinen yhtenäisyys perustuu autoritääriseen johtajuuteen, jopa henkilökulttiin. Venäläiseen mentaliteettiin kuuluu tietty fatalismi, joka saa kansan alistumaan vallanpitäjien oikkuihin, korruptioon ja eriarvoisuuteen. Venäläisessä todellisuudessa on aina ollut niin absurdeja piirteitä, että käsitteen 'totuus' merkitys on jokseenkin erilainen kuin se, mihin me olemme tottuneet.
Venäläisen totuuskäsityksen kaikuja on nähtävissä vaikuttamistoiminnassa, jota kansallis- ja venäläismieliset nettijulkaisut Suomessa harjoittavat. Yhtenäistä Suomea rakennetaan maalaamalla kuvaa vaarallisista ulkomaisista vaikutteista ja vihollisagenteista, joiden tarkoitus on heikentää Suomea esimerkiksi turvapaikanhakijoiden "maahantuonnilla". Kansan pettymys omiin oloihinsa pyritään kanavoimaan ärtymykseksi ulkovaltoja ja tarpeettomia vähemmistöjä kohtaan.
Donald Trumpin "make America great again"-kampanjapuheet noudattivat samaa mallia. Media-anarkisti Steve Bannonin valinta yhdeksi Trumpin kabinetin keskeisimmistä hahmoista antaa odottaa, että presidenttinäkin Trump jatkaa samalla linjalla. Ylen uutisen mukaan Bannon pyrkii käyttämään presidentin valtaa luodakseen Yhdysvaltoihin hallinnon, joka voisi pysyä vallassa jopa 50 vuotta. Miten niin järkkymätön kansansuosio saavutetaan niukkuuden maailmassa, jossa kansan loputtomia toiveita ei pystytä toteuttamaan? Liberaalissa demokratiassa ei mitenkään. Bannonin näkökulmasta on siis murskattava liberaali demokratia, ja sitä hän on jo pitkään tehnytkin.
Bannon tunnetaan alt-right-liikehdinnän yhtenä johtohahmona. Alt-right eli vaihtoehtoinen oikeisto kokoaa nationalisteja eri maista. Guardian-lehden uutisraportin mukaan osa heistä on avoimen rasistisia, ja liikkeessä pidetään toivottavana, että etniset vähemmistöt palaavat alkuperämaihinsa - tietysti lukuunottamatta Amerikan lukuisia valkoihoisia vähemmistöjä. Yhdysvalloissa alt-right rakentaakin ideologiaansa ihonväriin ja uskontoon perustuvalle erottelulle, ja "eurooppalaisuus" on yhdistävä tekijä. Hiukan paradoksaalisesti alt-rightia yhdistää silti myös eurooppalaisen yhtenäisyysaatteen vastustaminen.
Etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen kansa on saavuttamaton
illuusio. Toki monessa valtiossa on pyritty tekemään siitä totta
erilaisin sortotoimenpitein. Pohjoismainen esimerkki on
saamelaiskoululaisten pakottaminen valtakieleen. Alkuperäiskansan
oikeus käydä koulua omalla äidinkielellään toteutui vasta 1900-luvun
lopulla, ja on taattu Suomen perustuslaissa.
Suomen perustuslaissa on säädetty myös kansanvaltaisesta valtiomuodosta. Kansa saa määräajoin äänestää, ketkä päättävät valtion asioista. Lopputuloksena on varsin kirjava joukko kansanedustajia. Yhtenäiskulttuuria haikailevaan alt-right-ideologiaan tällainen valtiovalta sopii huonosti. Niinpä se hakee kansanvallalle vaihtoehtoja. Olisiko yhteiskunnan parhaaksi, jos valta ei olisi kansanedustajilla vaan esimerkiksi papistolla, armeijalla tai hallitsijasuvulla?
Filosofisesta pohdinnasta käytännön toteutukseen on kuitenkin pitkä matka. Suomen perustuslain muuttaminen vaatii, että eduskunnassa on asiasta 2/3:n enemmistö, ja että tällainen enemmistö pysyy eduskunnassa vielä vaalien ylikin, paitsi kiireellisessä tapauksessa, jolloin 5/6 kansanedustajista voi muuttaa perustuslain. Todella laajojen kansanjoukkojen pitäisi haluta luopua edustuksellisesta demokratiasta, jotta valta voisi laillisesti siirtyä eduskunnalta jollekin muulle taholle. Sellaisesta liikehdinnästä ei ole merkkejä, vaikka tuli Brexit ja vaikka tuli Trump.
Laittomasti valta on hiljattain kaapattu Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Tämä on todennäköisin tapa saada ehdoton yksinvalta Suomessakin. Pohjoismainen vastarintaliike ja muut alt-right-vallankumousryhmät pyrkinevätkin asemaan, jossa ne Venäjän tuella pystyvät aseellisesti syrjäyttämään laillisen vallan jostakin osasta Suomea. Tähän suunnitelmaan sopii informaatiosota, jossa totuudella ei ole niin väliä.
Mustavalkoiset ideaalit ovat aina vedonneet ihmisiin, etenkin nuoriin. Alt-right tarjoaa kaoottista maailmaa selkeyttävän maailmankuvan, mutta tuo maailmankuva on yksinkertaisuudessaan epärehellinen. Viisaat kasvavat siitä ulos, kun näkevät riittävästi totuutta, hyvyyttä ja kauneutta harhansa ulkopuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti