Mitä tehdä työttömien kanssa?

Köyhän ihmisen aika nauttia elämän ihmeestä on rajallinen. Toistaiseksi rikkaillakin on ollut tapana kuolla, vaikka jotkut uskovatkin, että asia voi tulevina vuosikymmeninä muuttua. Aikamme on joka tapauksessa arvokasta, ja tuntuu oikeudenmukaiselta, että kukin saa itse valita, miten aikansa käyttää.

Avoimessa markkinataloudessa voi halutessaan myydä aikaansa ja työsuorituksiaan. Tienesteillään voi sitten parantaa vapaa-aikansa laatua. Monelle tosin työ ei ole suurikaan uhraus, kun saa tehdä työtä, josta nauttii vähintään yhtä paljon kuin vapaa-ajasta. Vapaaehtoistyötäkin tehdään. Työstä on silti oikeus saada kohtuullinen korvaus.

Vapaa markkinatalous ei ota huomioon kohtuullisuutta, kun hyödykkeiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Siksi tarvitaan ammattiliittoja ja yleissitovia työehtosopimuksia, jotta työntekijöiden palkat pysyvät vähintään kohtuullisina - unohtamatta työoloja, kuten työaikaa, lomaoikeutta ja luottamusmiehen toimintavapautta. Aasian halpatuotantomaista löytyy runsaasti surullisia esimerkkejä työntekijöiden asemasta vapailla markkinoilla.

Elinkeinoelämän palvelijat valittelevat usein, että Suomessa työvoima on liian kallista. Tekemätöntä työtä olisi, mutta ei rahaa maksaa niin paljon palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. Ongelma on todellinen. Esimerkiksi moni yksinyrittäjä haluaisi palkata työntekijän avukseen, mutta yrityksen tulot eivät riitä työnantajan velvollisuuksien täyttämiseen. Niinpä yrittäjä joutuu tekemään itse ylipitkää päivää.

Kuva sivulta: http://www.findikaattori.fi/fi/37

Samaan aikaan sadat tuhannet työikäiset kamppailevat työttömyyden kanssa. Heillä olisi aikaa ja osaamista myytävänä, mutta kysyntää ei ole. Työpaikat voivat olla liian kaukana, osaaminen voi olla vääränlaista, vanhentunutta tai riittämätöntä työelämän vaatimuksiin nähden, työttömällä voi olla sairauksia, jotka vaikuttavat hänen työpanokseensa tai hän voi kuulua vähemmistöön, jota syrjitään työmarkkinoilla. Työhaluttomia ei lasketa työttömiksi. Joillakin työttömillä toki on suhteettoman korkeat vaatimukset haluamalleen työlle, sama koskee yhtä lailla joitakin työnantajia.
 
Täysin työttömien lisäksi on runsaasti alityöllisiä, joilla on osa-aikatyötä tai työpätkä silloin tällöin. Myös heillä on oikeus työttömyysturvaan, ja työttömyysturvaa on jatkuvasti uudistettu, jotta vähänkin työn tekeminen kannattaisi. 300 euroa kuussa saa tienata ilman että päivärahoja vähennetään, ja suuremmilla tuloilla niitä vähennetään asteittain. Eri asia on, kuinka vaikeaa paperisotaa työn ja työttömyyden yhdistäminen teettää. Se vähentää työttömien aktiivisuutta, varsinkin kun uhkana vääränlaisesta aktiivisuudesta on koko työttömyyspäivärahan menettäminen. 

Oikeisto vaatii myös sosiaaliturvan pienentämistä, jotta pienipalkkainen työ houkuttelisi työttömiä enemmän kuin joutenolo. Vuodenvaihteessa tuli voimaan joukko uudistuksia, joilla hallitus patistaa työtöntä töihin jämäkästi kuin isä uneliasta murrosikäistä. Samalla säästyy valtion rahoja. Kelan ja Tilastokeskuksen asiantuntijoiden kirjoittamassa artikkelissa vuodelta 2014 epäillään, mahtaako tällainen keppipolitiikka vähentää työttömyyttä aiotulla tavalla. Ei kerta kaikkiaan ole työpaikkoja kaikille.

Mistä työpaikkoja sitten saadaan? Näin korkea työttömyys ei ole taloudellisesti kestävää. Palkkojen ja sosiaaliturvan pienentäminen köyhyysrajan alapuolella ei ole sosiaalisesti kestävää. Jos työvoiman kysyntä ei palaa entiselleen, kestäviä vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Ensimmäinen vaihtoehto on jakaa työ tasaisemmin. Vuorotteluvapaa on hyvä esimerkki sekä työssä olevaa että työtöntä tyydyttävästä keinosta jakaa työtä. Työnantajat eivät ole siihen niin tyytyväisiä. Vuorotteluvapaasijaisen löytäminen on toisinaan haasteellista, esimerkiksi jos vuorotteluvapaalle jää pitkälle erikoistunut asiantuntija. Isoissa taloissa erilaisin työkiertojärjestelyin tämä vaikeus olisi ehkä voitettavissa, jos vuorotteluvapaan ehdot joustaisivat enemmän.

Toinen vaihtoehto on jakaa tasaisemmin työn tuloksena syntyvä lisäarvo eli raha. Työssä olevat takaisivat silloin työttömille ja alityöllisille säällisen elintason. Periaatteessa se tarkoittaisi korkeampaa veroastetta, mutta käytännössä ei välttämättä. Sosiaaliturvaan käytetty raha kiertää sutjakasti kansantaloudessa, jolloin veropottikin kasvaa. Lisäksi jos työttömät voisivat käyttää aikansa vapaammin esimerkiksi yritystoimintaan ja opiskeluun, syntyisi uutta osaamista ja innovaatioita ja talouskin todennäköisesti piristyisi.

Aktivoivana sosiaaliturvamallina SDP:n puoluekokous käsittelee lähiaikoina Demarinuorten Yleisturva-mallia. SDP:llä on jo 15 tuoretta ehdotusta aktiivisista toimenpiteistä, joilla pitkäaikaistyöttömyyttä voitaisiin olennaisesti vähentää. Tehtävä ei ole helppo, koska pitkään jatkuva työttömyys tuo usein mukanaan muita ongelmia, joiden ratkaisu vaatii tukea ja vie aikaa. Kyse on ihmisistä, joita yksityiset työnantajat eivät huoli.

Kunnat voivat SDP:n mielestä olla aktiivisia työllistäjiä. Jos pitkäaikaistyöttömien kuntoutukseen ja tuettuun työhön yhdistyisi sosiaalityö ja opiskelu mielekkäällä tavalla, saataisiin osaavaa ja tuottavaa työvoimaa myös vapaille työmarkkinoille. Se tulisi kaikin puolin edulliseksi pitemmän päälle. Voimmeko siis yrittää sitä yhdessä?

Punainen viiva - 99 päivää kuntavaaleihin

Näkymä Oulun Virpiniemestä etelään Rauhan päivänä 29.12.2016.

Vuosisata on pitkä aika, monen sukupolven mittainen. Itsenäisen Suomen ensimmäistä vuosisataa juhlitaan alkavana vuonna, mutta kevään kuntavaaleissa sopii katsoa vielä yksi vuosikymmen kauemmas historiaan, sillä ensimmäiset yleiset vaalit käytiin Suomessa 110 vuotta sitten, maaliskuussa 1907. Tuolloin kaikki yli 24-vuotiaat täysivaltaiset kansalaiset, miehet ja naiset, saivat äänestää, ja yli 70 % äänestikin. Se oli hämmästyttävän sivistynyttä aikaa.

Eniten äänestettiin Sosialidemokraattista Puoluetta. Se sai 37 % äänistä. Työväki eri puolilla Suomea oli jo 1800-luvulla aktivoitunut ja perustanut ammattiliittoja ja työväenyhdistyksiä. Niistä rakentui SDP, suuri kansanliike, joka vaati ennenkuulumattomia oikeuksia vapauteen, koulutukseen, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään.

Nämä vaatimukset olivat vielä vuonna 1907 liikaa herrasväelle. Vaalivoittaja ei päässyt muodostamaan hallitusta, kuten nykyään on tapana. Tuolloin elettiin vielä sääty-yhteiskunnassa, jossa varakas miesväki nautti monista etuoikeuksista, jotka olivat köyhien ja naisten ulottumattomissa. Naisten alisteisuutta ja köyhien kurjuutta pidettiin yleisesti luonnon järjestykseen kuuluvina asioina. Mahdollisuus äänestää loi kuitenkin köyhien keskuuteen näkymän siitä, että Suomi voi muuttua toisenlaiseksi.

Ilmari Kianto kuvasi tätä toivoa vuoden 1909 romaanissaan Punainen viiva. Siinä Kainuun perimmäisen korven pieneläjät Romppasen Topi ja Riika kuulevat "solisalirattien" vaalilupaukset ja vetävät suurin odotuksin punaisen viivan äänestyslippuun sosialidemokraatin kohdalle. Olot eivät siitä kuitenkaan muutu paremmiksi, päinvastoin. Julma luonto osoittaa olevansa hallitsija, jonka mielivaltaan korven asukkaat ovat tuomittuja alistumaan.

Monta kertaa tuonkin jälkeen köyhä kansa on pettynyt. Yhteiskunta ei missään yksittäisissä vaaleissa yhtäkkiä muutu. Kansa ei kuitenkaan lannistunut. Seuraavat eduskuntavaalit käytiin vuonna 1908, ja vieläkin yli 64 % vaivautui äänestämään. Punainen viiva vedettiin uudelleen. SDP sai yli 38 % äänistä.

Miljoonia punaisia viivoja se vielä vaati, että vähitellen päästiin pois sellaisesta kurjuudesta, joka sata vuotta sitten vallitsi. Ei varmasti Ilmari Kianto vuonna 1909 osannut ennakoida, että hänen elinaikanaan Suomesta tulisi maa, jossa Topin ja Riikan kaltaiset köyhät ajavat autoilla, asuvat lämpimissä betonikerrostaloissa ja kouluttavat lapsensa ylioppilaiksi. SDP yhdessä muiden puolueiden kanssa rakensi Suomesta tasa-arvoisen hyvinvointivaltion.

Silti hyvinvointivaltiossakin on köyhyyttä ja pahoinvointia. Näkymätöntä tukahdutettua kärsimystä on paljon, ja räikeää vääryyttä esimerkiksi lapsia kohtaan esiintyy liikaa edelleen. Ja edelleen on hyvässä asemassa olevia ihmisiä, joille toisten köyhyys luonnollinen tosiasia - omaa syytä tai ihan vain huonoa tuuria, minkäs sille mahtaa.

Sosialidemokraatit ymmärtävät, että ihminen luo yhteiskunnan näköisekseen. Köyhyyden määrä ja laatu eivät riipu luonnonoloista vaan poliittisista valinnoista. Eriarvoisuutta voidaan vähentää, jos niin yhdessä päätetään. Työ on paras lääke köyhyyttä vastaan, mutta tarvitaan myös kaikkien saatavilla olevia julkisia palveluita. Ennen kaikkea tarvitaan sellainen henkinen ilmapiiri, että yksilöt kokevat olevansa tärkeä osa kokonaisuutta eivätkä osanottajina julmassa kilpailussa.

Kuntavaaleihin on 99 päivää aikaa. Niissä kilpaillaan äänestäjistä, toivottavasti ei julmasti vaan sivistyneen vuoropuhelun keinoin. SDP on tuoreimmissa gallupeissa suosituin puolue. Vielä eduskuntavaaleissa suositumpia olivat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Vaalikampanjan perusteella äänestäjät odottivat niiltä sivistynyttä, yhteistä hyvää rakentavaa politiikkaa. Vallan kahvassa kansa on kuitenkin unohtunut, ja hallituspolitiikan yleisilme on ollut jotain muuta kuin sivistynyt.

Hallitus on hätäillyt lakiesitysten kanssa, viis veisannut asiantuntijoiden neuvoista ja käyttänyt energiaa mahdottomiin suunnitelmiin, joista on jouduttu sitten perääntymään. Läpi menneet uudistukset on tehty tavalla, josta pienituloiset kärsivät kohtuuttomasti ja suurituloiset hyötyvät. Hallituksella on käsittämätön into antaa julkisia resursseja yksityisen liiketoiminnan välineiksi. Jopa tiet halutaan yksityistää tuottamaan voittoa rikkaille sijoittajille. Vaalirahoittajat varmasti kiittävät, mutta veronmaksajille tällaiset uudistukset tulevat ennen pitkää kalliiksi.

Tavallisten ihmisten käyttämiä julkisia palveluja hallitus tylysti leikkaa. Hallitus on esimerkiksi lopettanut tuen, jolla kuntia on kannustettu pitämään peruskoulujen ryhmäkoot pieninä. Opettajilla on entistä vähemmän aikaa tukea yksittäisen lapsen kasvua. Kouluja yritetään samaan aikaan uudistaa paremmiksi, mutta teknologian rooli ylikorostuu uudistuksissa. Inhimillinen vuorovaikutus vähenee, kun oppimista ajetaan pelimaailmaan. Vaarana on, että tulevaisuuden sukupolvet ovat taitavia näpertelemään virtuaalitodellisuudessa, mutta keskittymiskyvyttömiä ja tunne-elämältään epävakaita. Sellaiset ihmiset kelpaavat huonosti työmarkkinoille ja ovat alttiita syrjäytymään.

Jo nyt suuri joukko nuoria on jäänyt työelämän ja opintojen ulkopuolelle. Osa heistä on etsivän nuorisotyönkin ulottumattomissa. Tuskin he lähtevät vetämään mitään punaista viivaa tehdäkseen maailmasta paremman. Nykymaailma tyrkyttää heille yksilöllistä hedonismia ja kyynistä asennetta kaikenlaista edistystä kohtaan. Sama asenne on yleinen menestyjienkin keskuudessa. Kun millään muulla kuin rahalla ei ole väliä, äänestyspäätöskin tehdään kevyellä mielellä.

SDP haastaa meitä katsomaan laajemmalle. Ketkä ovat nykypäivän Romppasia, joiden elämä on ankaraa selviytymistaistelua ja jotka ansaitsisivat parempaa? Punaiset viivat vaikuttavat tulevaisuuteen edelleen. SDP:n johdonmukaisella työllä luodaan yhteiskuntaa, joka on heikommassa asemassa oleville paras mahdollinen. Se on inhimillisin myös meille muille.

Sote-palveluita Postin malliin?

Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala asuu Savukosken kunnan sivukylällä kaukana kaikesta. Hänellä on 5515 lappilaiselta äänestäjältä saadut valtuudet hoitaa Suomen asioita parhaan kykynsä mukaan. Viime torstain A-studion keskustelussa Maijala kuvaili seuraavasti asennetta, jolla hän valmistelee uutta postilakia Keskustan liikenne- ja viestintävaliokunnan ryhmässä ja Postin hallintoneuvostossa:

Kun tämmösessä paikassa assuu, nii mä olen sanonu, että kunhan meille tullee posti jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi.

"Se on kyllä järkyttävän huono lähtökohta tehdä lakia, että kunhan minulla - mitäs muista", huomautti SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen, ja Maijala täsmensi pointtiaan:

...asun niin syrjässä kö suurin piirthein pystyy asumhaan, sen että kun nää sinne syrjhään tulleepi, niin sen jälkheen nää tullee varmasti myös muualleki. Tavotteena ja tarkotuksena on, että kaikkialle Suomeen saatas nää palvelut tuotettua asianmukasesti ja hyvin.

Epäilemättä tarkoitus on taata riittävät postipalvelut kaikille, mutta paljastiko Maijalan sanavalinta jotakin siitä, miten keskustapoliitikko näkee asioiden tärkeysjärjestyksen? Kun Posti tehostaa toimintaansa, mistä säästöt otetaan? Ei ainakaan meiltä, sanovat keskustapuolueen edustajat.

Posti on vähentänyt työntekijöitä ja lisännyt jäljelle jääneiden työtaakkaa niin, että monilla alueilla ei enää ehditä päivän postia jakaa edes ylitöinä. Kuinka ollakaan, ongelmat ovat tänä syksynä keskittyneet Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Ei ole totta, että kun syrjäseudulla posti kulkee, niin se varmasti kulkee muuallakin. 

Postissa näkyy ilmiö, joka on tuttu muualtakin. Esimerkiksi kuntien lastensuojelupalvelut on karsittu jo alle minimin. Miksi? Koska säästöjä on tehtävä, mutta niiden seurauksena ei haluta heikentää omia palveluita. Ei mielellään myöskään omien äänestäjien palveluita. Niinpä heikennetään niiden palveluita, jotka eivät äänestä. Sosiaalityötä, ammatillista koulutusta, vanhuspalveluita. Ei sitä tietoisesti tehdä, mutta sen annetaan tapahtua. Asetetaan säästötavoitteet ja annetaan virkamiesten tehdä likainen työ. He ottavat säästöt sieltä, missä niistä syntyy vähiten meteliä, joka voisi kantautua päättäjien korviin. Meteliä kyllä syntyy, sen kuulevat lastentarhanopettajat ja yöhoitajat, mutta eivät päättäjät.

Päättäjä suojelee itseään eikä vaivaa päätään kaikkien ihmisten asioilla, vaikka päättääkin niistä. Hänellä on tietyt ihmiset etusijalla. Oman kylän ihmiset, oman ammattikunnan ihmiset, eniten veroja maksavat ihmiset, samalla tavalla ajattelevat ihmiset. Viisas päättäjä ottaa tietysti huomioon muutkin, nekin jotka eivät äänestä. Viisautta on myös ajatella päätösten seurauksia pitkällä aikavälillä. Mutta viisaudella on rajansa, ja joskus vallanhimo ylittää viisauden.

Parhaillaan siis valmistellaan Suomeen uutta postilakia siitä lähtökohdasta, että Savukoskella mikään ei muutu. Samalla valmistellaan vielä paljon tärkeämpiäkin lakeja. Uutta maakuntahallintoa rakennetaan ja sen on tarkoitus vastata kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vuoden 2019 alusta. Tarkoituksena on, että kaikkialle Suomeen saataisiin tuotettua nämä palvelut asianmukaisesti ja hyvin. Hallituksella on asia hoidossa.

Asia on tosin varsin vaikea hoitaa, kun ei ole tahtoa antaa hyvien palvelujen järjestämiseen vaadittavia resursseja. Voi olla, että kahden vuoden päästä ollaan melko sekavassa tilanteessa. Silloin kuntapäättäjillä täytyy olla tilannetajua, yhteistyökykyä ja viisautta, ettei muutoksen johtaminen mene aivan farssiksi.

Mitä tapahtuu, jos kunnanvaltuustot ja maakuntavaltuustot äänestetään puolilleen eevamariamaijaloita? "Kunhan meidän kunnassa pääsee lääkäriin jatkossakin joka arkipäivä, niin se riittääpi." Samaan aikaan Tuiran terveyskeskuksen odotustilassa saa istua kolme päivää päästäkseen lääkäriin. Se on alueellisen tasa-arvon irvikuva.

Julkisten palvelujen toimivuutta ei voi mitata sillä, miten hyvin omat palvelut toimivat. Palveluille on oltava järkevät laatukriteerit. Kuntapäättäjän on seurattava tarkasti laatukriteerien täyttymistä kaikissa kunnan yksiköissä ja tehtävä päätöksiä, joilla laatu paranee tasapuolisesti. Postissa tätä selvästikään ei ole osattu tehdä. Jospa kuntavaaleissa valituksi tulisi viisaampia päättäjiä.