Kalastaja Pentti Linkola on ehkä Suomen tinkimättömin ympäristönsuojelija. Tai ainakin hän pitää tinkimättömyydestään suurinta ääntä. Hänhän ei ole mikä tahansa kalastaja vaan tunnettu yhteiskunnallinen ajattelija. Ja sellaisena varsin ansiokas, sillä Linkolan ajatuksia ei kyllä muualta kuule.
Linkola varttui Helsingin Kaisaniemessä, hänen isänsä professori Kaarlo Linkola oli yliopiston kasvitieteellisen puutarhan johtaja, ja Pentti Linkola itsekin on opiskellut biologiaa. Linkolaa varten on keksitty termi ekofasisti. Hän kantaa syvää huolta luonnosta, muttei arvosta ihmistä muuten kuin varsin kehittyneenä luontokappaleena. Linkola onkin kirjoituksissaan (viimeisimpänä kirjassa Voisiko elämä voittaa vuonna 2004) avoimesti kannattanut ihmiskunnan - vai pitäisikö sanoa ihmiskannan - pienentämistä väkivalloin. Näin pelastetaan maapallo ekokatastrofilta. Terroristit ja sotapäälliköt saavat Linkolalta kiitosta, siviiliuhreille ei myötätuntoa heru. He eivät Linkolan silmissä ole yksilöinä hyttystä arvokkaampia.
Tällaiset ajatukset ovat omiaan lietsomaan kauhua ja järkyttämään yhteiskuntarauhaa, mutta Suomi on tottunut 74-vuotiaaseen Linkolaan. Tuskin edes Suojelupoliisi pitää häntä varteenotettavana uhkana. Toissa vuonna Tampereen yliopiston Aikalainen-lehti julkaisi haastattelun, jossa Linkola sympatisoi natseja, ja päätoimittaja joutui rehtorin puhutteluun, mutta sen suurempaa vaikutusta Linkolalla ei näytä olevan. Ehkä jotkut ekoherätyksen saaneet teinit kokevat järisyttäviä oivalluksia lukiessaan Unelmia paremmasta maailmasta, mutta kollektiivinen paine ohjaa heidät heti takaisin oikeille urille. Pian hekin jo liittyvät Amnestyyn. Tai Demarinuoriin, kuten allekirjoittanut. :P
Linkola on siis vailla opetuslapsia. Ei pelkästään siksi, että hänen mielipiteensä ovat liian epäsovinnaisia vaan myös siksi, että Linkolan seuraaminen olisi liian vaativaa. Hän elää mökissä Valkeakosken liepeillä hyvin vaatimattomasti kalastaen ravintonsa ja paikaten vaatteensa moneen kertaan. Sellaista elämää eivät edes hänen vaimonsa ja lapsensa jaksaneet kovin montaa vuotta. Nykyajan ympäristötietoiset nuoret taas ovat kasvaneet sellaisen yltäkylläisyyden keskellä, että ekologinen elämänvaihe kestää vain sen aikaa, kun ollaan köyhiä opiskelijoita. Sen jälkeen ollaan kypsiä liittymään elintasoporvareihin tai -sosialisteihin.
Silti ei voida kieltää, etteikö Linkola olisi paljossa oikeassa. Ihmiskunta sahaa omaa oksaansa eikä osaa lopettaa. Kestävä kehitys myönnetään kauniiksi ajatukseksi, mutta poliittista tahtoa sen saavuttamiseksi ei kuitenkaan löydy. Väestönkasvun ja elintason nousun jatkuessa voidaan oikeutetusti arvella, ettei siihen ole enää edes mahdollista päästä hallitusti.
Onkin nähtävissä merkkejä siitä, että kehittyneet maat varustautuvat tulevaa kriisiä varten sen sijaan, että pyrkisivät estämään sen. Viimeisistä öljyvaroista soditaan verisesti jo nyt, ja myös vedestä ennustetaan syntyvän yhä vaikeampia konflikteja. Maailma muuttuu arvaamattomammaksi ja vaarallisemmaksi paikaksi, mutta kävi miten kävi, suomalaiset jos ketkä ovat katsomon puolella; meitä ei uhkaa muu kuin taloudellinen taantuma (joka tosin porvareille tuntuu riittävän painajaisten aiheeksi).
Tässä joudumme kuitenkin selkä seinää vasten. Jos elämäntapamme on hiljalleen hivuttamassa maailmaa kohti ennennäkemätöntä ekologista ja humanitaarista tragediaa, voimmeko hyvällä omallatunnolla väittää, ettemme ole sellaisia fasisteja kuin Pentti Linkola on? Eikö passiivisuutemme ole juuri sitä, että suostumme ihmiskunnan natsimaiseen jalostamiseen, kamppailuun, jossa etevimmät voittavat ja turhasta pohjasakasta päästään eroon? Onko elämäntapamme linkolamaisempi kuin haluamme tunnustaa?
Aloitellessani Riihikone-blogia valitsin blogikuvani otsikoksi "Linkolamaisen elämäntavan jäljillä..." kuitenkin pitääkseni yllä toivoa, että vielä ei ole liian myöhäistä. Haluan Linkolan esimerkin mukaisesti pyrkiä aineellisesti niukkaan, mutta aatteellisesti rikkaaseen elämään. On huomattava, että Linkola ei omassa elämässään toteuta epäinhimillisiä ajatuksiaan, kuten esimerkiksi Unabomber. Linkola ei ole kääntänyt selkäänsä sivistykselle, vaikka suhtautuukin siihen halveksivasti. Hän elää yhteisten normien mukaan, ja antaa panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun yhä edelleen korkeasta iästään huolimatta.
Sosialidemokraattina vakaumukseni on varsin kaukana Pentti Linkolan mielipiteistä. En aio täyttää tyhjiötä, jonka Linkola tulee jättämään, mutta aion pitää vainun linkolamaisen elämäntavan jälkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti