Analogisten TV-lähetysten päättyminen on 43 päivän päässä. Kuulun siihen valtavaan joukkoon suomalaisia, jolla on televisio mutta ei digiboksia. En tiedä, tarvitsenko koko toosaa niin paljoa, että hankkisin lisälaitteen. Mietintäaikaa onneksi on kaapeliverkossa ensi helmikuuhun asti.
Kun muutin omilleni jouluna 2000, en hankkinut televisiota. Muistan, että luin kotona paljon kirjoja sen jälkeen ja olin ihan tyytyväinen. Paholaisen silmä tuli kotiini puolivahingossa vuonna 2003, kun isoveljeni luopui omastaan. Onnea kesti kaksi vuotta, kunnes yhteiselomme päättyi salamoiden. Minun piti hankkia uusi, jotta näkisin miten Agnesin käy Idolsissa.
Muuten en kyllä mitään hömppäviihdettä katso. Seuraan televisiosta uutisia, ajankohtaisohjelmia ja dokumentteja. Ehkä jonkun elokuvankin silloin tällöin. Parasta television katsominen on silloin, kun se toimii ikkunana historiaan tai toisiin maailmankolkkiin. Eilen esimerkiksi päättyi David Sutherlandin hieno kolmiosainen dokumentti Country Boys, joka seurasi kahden huono-osaisen nuoren miehen elämää Kentuckyssa muutaman vuoden ajan. Se oli koskettava ja avartava tarina tavallisista amerikkalaisista, joita tosi-tv:ssä ei näe.
Toinen vaikuttava dokumenttisarja on vastikään päättynyt kuusiosainen Get up, stand up - Musiikki politiikan voimana. Siinä kerrattiin populaarimusiikin (anteeksi, jos olen väkivaltainen niputtaessani jopa punkin pop-nimekkeen alle...) roolia lähihistorian yhteiskunnallisissa murroksissa Yhdysvalloissa ja Euroopassa bussiboikoteista terrorismin vastaiseen sotaan. Dokumentti näytti suuret joukot ja suuret persoonat, jotka ovat saaneet jotain aikaan, ja näin innosti jatkamaan omalta osaltani naivia maailmanparannusta.
Nyt kesällä viestintäministeri Suvi Lindén käynnisti keskustelun valtiollisen TV-toiminnan rahoituksesta. Pitäisikö lupamaksut lopettaa?
Yleisradion ohjelmatoiminnan rahoittavat kansan syvät rivit, ja se näkyy ja kuuluu. Yle tekee tärkeää yleishyödyllistä työtä ja kohtaa katsojansa syvälliseti ihmisinä. On hyvin tärkeää, ettei Ylen tarvitse kantaa huolta edes valtion veropotin lisäämisestä, vaan se voi harjoittaa julkista palvelua kaikessa rauhassa. Mainosrahoitteisilla MTV3:lla ja Nelosella puolestaan puhuvat markkinavoimien äänet, joille katsojat ovat ennen kaikkea kuluttajia. Ohjelmistakin heijastuu selvästi pinnallisempi ihmiskäsitys.
Toki joskus tuntuu, että Ylessäkin on omalla tavallaan etäännytty todellisuudesta. Varsinkin Yle Radio 1:n ohjelmia kuunnellessa herää monesti kysymys: kenen tätä pitäisi jaksaa kuunnella? Tuntuu, että Yle hyvää hyvyyttään ottaa töihin kaikki ne akateemiset höpöttäjät, joille muut työnantajat eivät keksi käyttöä. No, toisaalta esimerkiksi meneillään olevan Jumalaisen heinäkuun teemaohjelmat ovat minullekin olleet älyllisesti ja sivistyksellisesti antoisia.
Yksi on silti ylitse muiden: Kansanradio. Siinä ollaan viisauden alkulähteillä, kun "yks mummo vaan täältä" soittaa ja kertoo elämästään ja mistä hän on iloinen, vaikka yksinäisyys ja sairaudet vaivaavat. Tai kun savolaiset vääräleuat ehdottavat milloin mitäkin kansanedustajien palauttamiseksi maan pinnalle. Sitä jos jotain pitäisi meidän demarienkin tänä itsetutkiskelun aikanamme kuunnella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti