Tänä päivänä niin nuoret kuin vanhat ravaavat tuhlaamassa opintotukeansa, palkkaansa ja eläkkeitään hetken hurmaan ja turhuuden markkinoille, ja yksinäisyydessään itkevät elämän merkityksettömyyttä. Heidän kannattaisi haastatella meidän mummoa.
– En ymmärrä mitä varten täytyy sotia! Samanlaisia Jumalan lapsia olemme kaikki. Jos sotavarustelurahat pistettäisiin köyhien hyväksi, ajatelkaa montako ihmistä olisi voitu auttaa pois kurjuudesta? päivittelee Pelagea Hämäläinen, joka syntyi Venäjän Karjalassa ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1918. Hänen isänsä oli vastikään palannut rintamalta.
– Siskoni ja veljeni eivät tunteneet isää eivätkä päästäneet häntä sisään. "Minä olen teidän isä", isä yritti vakuuttaa, mutta lapset vastasivat vain: "Meidän isä on sodassa", Hämäläinen naurahtaa. Hänellä oli rauhallinen lapsuus Äänisen rannalla, josta jäi paljon onnellisia muistoja.
Entä Stalinin vainot? Olivatko ne rauhantyötä?
– Niissä ei ollut rauhasta tietoakaan, Hämäläinen puuskahtaa. – Se oli niin kurjaa aikaa, ettei sitä toivoisi kenellekään. Illalla saattoi tulla miehiä ja sanoa "tarvitsemme tämän talon". Kaikki ketkä olivat vähänkin rikkaita, vietiin pois. Ja kaikki papit hävitettiin, en tiedä minne, heistä ei koskaan kuultu myöhemmin. Sitten hävitettiin kirkko. Kun viranomaiset kuulivat, että kyläläiset jatkoivat jumalanpalvelusten pitoa tsasounassa, tsasounakin hävitettiin. Mekin pelkäsimme äidin suomalaisen syntyperän vuoksi.
Hämäläinen itse on toisen maailmansodan kokenut veteraani. Hän tapasi miehensä Kauko Hämäläisen työskennellessään Suomen armeijan varusvarastolla Petroskoissa. Sota ei silti ollut Hämäläiselle miellyttävää aikaa. – Aina kun muistelee sotaa, tulee alakuloinen ja surkea olo, Hämäläinen sanoo ja kertoo ikävien muistojen palautuvan mieleen uudelleen ja uudelleen.
– Teidän sukupolvi ei osaa kuvitellakaan sitä pahaa, mitä olen saanut nähdä. Pahinta oli katsella ihmisiä, joilla oli jalka poikki tai muita vammoja. Oikein sydämeen sattui. Kuinka paljon ihmisiä silvottiin ilman omaa syytään.
Vuoden 1944 rauha otettiin Hämäläisen mukaan vastaan iloisella mielellä: – Vaikka kovat korvaukset jouduttiin maksamaan, niin kansa oli iloinen, että saatiin rauha eikä enää tarvinnut sotia. Ei varmasti sellainen, joka on ollut sodassa toivo sotaa. Sellainen ihminen tietää, ettei sotia pitäisi olla.
Mitä rauha Hämäläiselle tänä päivänä merkitsee?
– Se merkitsee kaikkea! Rauha on ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa. Se tarkoittaa, että ihmisellä on hyvä tahto, että he kohtelevat toisiaan rakkaudella ja ymmärryksellä, eikä tarvitse olla vihollisia kenenkään kanssa.
Hämäläiselle on ilo nähdä, että nuoret tekevät työtä rauhan eteen.
– On ihana asia, että nuoret innostuvat tällaisesta hyvästä työstä, hän kiittää ja lähettää changemakereille terveiset: – Tehkää hyvää toinen toisillenne ja rakentakaa parempaa maailmaa. Teidän sukupolvella on kova homma. Minä olen jo niin vanha, etten voi paljoa auttaa, mutta jatkakaa toinen toistanne tukien ja Jumalan armoon luottaen, niin kaikki käy hyvin.
Artikkeli kuuluu Changemakerin Rauha-teeman taustapaperiin, joka julkaistaan CM-viikonlopussa 2.2.2008.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti