Ääni maailmalle

Sain tänään tärkeää postia: ohjeet kirjeenvaihdon aloittamiseksi kummilapsen kanssa. Hän on intialaisen pienviljelijän 7-vuotias poika Toman ja luultavasti odottaa jo kärsimättömänä tietoa siitä, kuka hänen sponsorinsa on (toisin kuin eräätkin suomalaiset poliitikot...).

Kaikkihan lähti siitä, että hallitus päätti viime vuonna korottaa opintorahaa 30 %:lla ylioppilasliikkeen pitkällisen painostuksen jälkeen. Sen sijaan kehitysyhteistyöhön ei mullistavia määrärahakorotuksia kuulu vieläkään, vaikka kiistämättä kehitysyhteistyöjärjestöillä on maailmalla miljoona parempaa käyttökohdetta kuin suomalaisella korkeakouluopiskelijalla Suomessa. Siispä päätin toimia omavaltaisesti ja uudelleensijoittaa opintorahan 40 euron korotuksen jonnekin kehitysmaahan. Ja ihan Vanhasen kiusaksi aion opiskella täydet 70 opintotukikuukautta. :)

Valitsin WorldVisionin kummilapsihankkeen Intiassa. Intia ei kuulu maailman köyhimpiin valtioihin, mutta köyhyyttä siellä on valtavasti. Lisäksi ilmastonmuutos, joka sulattaa Himalajan jäätiköitä kovaa vauhtia, tulee aiheuttamaan melkoisia ongelmia Intiassa, ellei siihen varauduta asianmukaisesti. Miljardille ihmiselle ei taata puhdasta juomavettä ilman ulkopuolista apua.

Avusta huolimatta saatamme joutua tulevina vuosikymmeninä vastaanottamaan ennennäkemättömiä pakolaisvirtoja. Suomessa oikein mikään kunta ei haluaisi lisää asukkaita ulkomailta - esimerkki arkipäivän rasismia. Joensuun Vihreät ovat vaaliohjelmassaan vaatineet, että Joensuun pitäisi ottaa vastaan 50 pakolaista vuosittain. Määrä tuntuu aika isolta kaupungin sosiaalitoimen resurssit tuntien, mutta vuosien mittaan siihen voidaan mielestäni päästä. Pakolaiset eivät ole taakka vaan mahdollisuus: Joensuussa jos jossakin pitäisi ymmärtää, millaisen vahvuuden kulttuurien kohtaaminen kaupungille luo.

Keskustapuolue käskee ihmisiä äänestää kotiaan. Jakelin tänään vaalilehtiä kotikulmillani ja postiluukkujen ääressä mietin kodin merkitystä ihmiselle. Koti on rauhan paikka, jonka jotkut ovat rauhoittaneet mainossaasteeltakin, mutta toisaalta monessa ovessa lukee "tervetuloa". En niele keskustalaista käsitystä, että suomalainen haluaa asumaan mahdollisimman kauas lähimmäisistään. Enkä sitäkään, että äänestäjä haluaisi äänestää vain kotinsa puolesta. Kyllä kuntavaaleissa äänestetään myös äänestämättä jättävien puolesta, sekä ennen kaikkea tulevien sukupolvien puolesta. Toivottavasti myös Toman-pojan puolesta joku täällä Suomessa äänestää.

Kuntavaaleissa ei siis kannata jäädä kotiin. Kannattaa äänestää sydämellä ja syleillä maailmaa, sillä tavalla meillä on hyvä olla yhdessä.

p.s. Onnea Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta! Idealismi voi kantaa pitkälle.