Ääni maailmalle

Sain tänään tärkeää postia: ohjeet kirjeenvaihdon aloittamiseksi kummilapsen kanssa. Hän on intialaisen pienviljelijän 7-vuotias poika Toman ja luultavasti odottaa jo kärsimättömänä tietoa siitä, kuka hänen sponsorinsa on (toisin kuin eräätkin suomalaiset poliitikot...).

Kaikkihan lähti siitä, että hallitus päätti viime vuonna korottaa opintorahaa 30 %:lla ylioppilasliikkeen pitkällisen painostuksen jälkeen. Sen sijaan kehitysyhteistyöhön ei mullistavia määrärahakorotuksia kuulu vieläkään, vaikka kiistämättä kehitysyhteistyöjärjestöillä on maailmalla miljoona parempaa käyttökohdetta kuin suomalaisella korkeakouluopiskelijalla Suomessa. Siispä päätin toimia omavaltaisesti ja uudelleensijoittaa opintorahan 40 euron korotuksen jonnekin kehitysmaahan. Ja ihan Vanhasen kiusaksi aion opiskella täydet 70 opintotukikuukautta. :)

Valitsin WorldVisionin kummilapsihankkeen Intiassa. Intia ei kuulu maailman köyhimpiin valtioihin, mutta köyhyyttä siellä on valtavasti. Lisäksi ilmastonmuutos, joka sulattaa Himalajan jäätiköitä kovaa vauhtia, tulee aiheuttamaan melkoisia ongelmia Intiassa, ellei siihen varauduta asianmukaisesti. Miljardille ihmiselle ei taata puhdasta juomavettä ilman ulkopuolista apua.

Avusta huolimatta saatamme joutua tulevina vuosikymmeninä vastaanottamaan ennennäkemättömiä pakolaisvirtoja. Suomessa oikein mikään kunta ei haluaisi lisää asukkaita ulkomailta - esimerkki arkipäivän rasismia. Joensuun Vihreät ovat vaaliohjelmassaan vaatineet, että Joensuun pitäisi ottaa vastaan 50 pakolaista vuosittain. Määrä tuntuu aika isolta kaupungin sosiaalitoimen resurssit tuntien, mutta vuosien mittaan siihen voidaan mielestäni päästä. Pakolaiset eivät ole taakka vaan mahdollisuus: Joensuussa jos jossakin pitäisi ymmärtää, millaisen vahvuuden kulttuurien kohtaaminen kaupungille luo.

Keskustapuolue käskee ihmisiä äänestää kotiaan. Jakelin tänään vaalilehtiä kotikulmillani ja postiluukkujen ääressä mietin kodin merkitystä ihmiselle. Koti on rauhan paikka, jonka jotkut ovat rauhoittaneet mainossaasteeltakin, mutta toisaalta monessa ovessa lukee "tervetuloa". En niele keskustalaista käsitystä, että suomalainen haluaa asumaan mahdollisimman kauas lähimmäisistään. Enkä sitäkään, että äänestäjä haluaisi äänestää vain kotinsa puolesta. Kyllä kuntavaaleissa äänestetään myös äänestämättä jättävien puolesta, sekä ennen kaikkea tulevien sukupolvien puolesta. Toivottavasti myös Toman-pojan puolesta joku täällä Suomessa äänestää.

Kuntavaaleissa ei siis kannata jäädä kotiin. Kannattaa äänestää sydämellä ja syleillä maailmaa, sillä tavalla meillä on hyvä olla yhdessä.

p.s. Onnea Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta! Idealismi voi kantaa pitkälle.

Iloinen vaalityö päättyi tiistaina, kun Kauhajoelta kantautui kauheita uutisia. Nyt on kolmatta päivää mietitty, mikä on mennyt vikaan, kun vuoden sisään tapahtuu kaksi tällaista kouluammuskelua. Miten jotkut voivat vihata noin paljon? Miten yhteiskunta kaikesta hyvyydestään huolimatta ei onnistu pitämään huolta näistä yksinäisistä nuorista miehistä? Kysymykset käyvät säälimättömästi kohti meitä jokaista yhteiskunnan jäsentä.

Järkytyksen vähitellen laantuessa voidaan jo ajatella asiaa analyyttisemmin. Missään nimessä nyt ei pidä ajatella "järkevästi" kuten valtiovarainministeri ehdotti - järkevän ajattelun mukaan kymmenen menetettyä ihmishenkeä vuodessa tulee halvemmaksi kuin taata kaikille riittävät hyvinvointipalvelut. Pitää ajatella myös sydämellä. Jokainen Kauhajoen uhri oli liikaa, myös Matti. Ja samaa mitä Kauhajoella tapahtui, tapahtuu lievemmässä muodossa kaiken aikaa. Kyse on rakkaudettomuudesta. Jos Matti olisi vähänkin kiinteämmin tuntenut itsensä rakastetuksi lähipiirissään, hän tuskin olisi kylmän rauhallisesti ampunut koulukavereitaan.

Lähimmäisenrakkaus on mielestäni hyvä sana, uskoipa Jumalaan tai ei. Se on rakkautta, joka käsittää kaikki ihmiset. Eivät vain samaan perheeseen kuuluvat, samaa kieltä puhuvat tai samaa ideologiaa kannattavat. Lähimmäisenrakkaus on pieniä arkipäivän tekoja, lempeitä katseita, juttelua. Ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Kukaan ihminen ei ole niin vastenmielinen, ettei häntä voisi oppia rakastamaan. Mutta se on vaikeaa kuin derivointi. Viha on helpompaa, viha tulee vihan luokse niinkuin raha tulee rahan luokse. Siksi, niinkuin tuloeroja on tasattava, on rakkauseroja tasattava myös. Raivokohtauksen saanut pikkulapsi pitää kuulemma sulkea syliin niin pitkäksi aikaa, että hän rauhoittuu. Sama meidän täytyy tehdä niille nuorille miehille, jotka ovat ajautumassa vihansa kanssa syvemmälle ja syvemmälle armottomaan pimeyteen.

Opettaja opettaja

Olen nyt kolme viikkoa uiskennellut "opettajuuden lastenaltaassa" Joensuun Normaalikoululla. Hämäävästä nimestä huolimatta se ei ole millään tavalla normaali koulu. Siellä on omituisen sympaattisia oppilaita, kummallisen pienet ryhmät ja harvinaisen ennakkoluulottomat opettajat. Ja sitten me opetusharjoittelijat jotka aina kyylätään jonkun seinän vierellä. Välillä päästään höpisemään omiamme luokan eteen, niin että sekä oppilailla että opettajilla alkaa päästä vippaamaan. Mutta joskus saamme olla tuottamassa uusia oivalluksia. Se on ihan parasta. =)

Normaalikoulut ("Norssit") ovat valtion ylläpitämiä harjoittelukouluja yliopistojen yhteydessä eri puolilla Suomea. Kunnat takaavat niille tietyn määrän oppilaita ja vastaavat kouluterveydenhuollosta. Mutta opetuskustannuksiin kuntien ei tarvitse osallistua. Erityisesti kunnat eivät voi leikata normaalikouluilta rahaa. Sen takia niillä menee suhteellisen hyvin (ellei valtion tuottavuusohjelma kohta pakota yliopistot lisäämään ryhmäkokoja norsseissakin - mikä ei kyllä tuottaisi ainakaan viisaampia kansalaisia).

Kunnallisista, "tavallisista" kouluista minulla on viimeisin kokemus vuodelta 2001, mutta odotan innolla ensimmäistä työpaikkaani. Koulumaailma on muuttunut tällä vuosikymmenellä hirveän paljon. Myös oppilaat ovat paljon aktiivisempia kuin minun nuoruudessani. :P Haluan opettajaksi nimenomaan peruskouluun enkä lukioon. Peruskoulu on sosialidemokraattisen unelman lopputulos ja toimii tämänkin päivän yhteiskunnassa Suomen kilpailukyvyn takaajana. Peruskoulussa oppii tekemään työtä ja arvostamaan itseään tärkeänä yhteiskunnan jäsenenä.

Ala-asteen kävin laman aikana ja se oli kieltämättä aika lamaannuttavaa. Nyt maailman talouskehitys näyttää vähän ikävältä, toivottavasti vain ei mitään maailmanlamaa kuitenkaan tulisi. Kunnan päättäjillä ovat neuvot vähissä, jos verotulot lähtevät laskuun. Mistään ei oikein pysty nyt leikkaamaan, ei terveydenhuollosta jossa hoitoon pitää jonottaa usein kuukausia, ei vanhainkodeista joissa ei vuosikausiin pääse ulkoilemaan eikä hallinnostakaan jossa työntekijät uupuvat kiireisiinsä. Mutta leikkaukset sivistystoimesta ovat petollisimpia, koska ne heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Itse en ole koskaan tavannut koulupsykologia tai -kuraattoria. Enkä minäkään ihan ongelmaton oppilas koskaan kouluaikanani ollut, vaikka koulumenestys oli ihan kiitettävä. Vasta yliopistossa sain YTHS:n kautta mielenterveysasiani kuntoon. Olen aivan varma, että minunkin opettamillani norssilaisia on jos jonkinlaista mielenhäiriötä, jotka ammattilainen voisi havaita ja hoitaa ajoissa kuntoon. Jos ne jäävät hoitamattomina vuosikymmeniksi kytemään, seurauksena voi olla varhainen työkyvyttömyyseläke, kallis lasku veronmaksajille ja tarpeetonta henkistä kärsimystä sairastuneelle ja hänen läheisilleen.

Joensuun kaupungin oppilashuollot resursseja on tulevalla valtuustokaudella lisättävä selvästi. Koulupsykologeja on oltava vähintään kuusi ja koulukuraattoreja neljä. Jokaisella on oltava aikaa käydä omissa kouluissaan viikoittain ainakin pitämässä päivänavauksia, mielellään myös oppitunteja. Oppilashuollon ihmisten ja oppilaitten välille on saatava aikaan luottamus, jonka turvin mahdollisia pulmia voidaan kaikessa rauhassa ratkoa ennen kuin sivulliset huomaavat jonkin olevan vialla. Koulupsykologille juttelemisen pitäisi olla normaalia, siis ihan jokaisessa koulussa.