Juhlan aihetta

Euroopan kirkkojen konferenssin 13. yleiskokous Ranskan Lyonissa lähenee loppuaan. Tärkeimmät päätökset ovat huomisen asialistalla. Nyt sunnuntaina juhlitaan, sillä järjestö täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Policy reference -komitean työ päättyi juuri erittäin iloisissa ja tyytyväisissä tunnelmissa, mikä on pieni ihme, koska aloitimme torstaina tilanteessa, jossa yleiskokouksessa vallitsi selvä keskinäisen epäluottamuksen ilmapiiri. Siitä kuitenkin päästiin sekä yleiskokouksessa että komiteoissa yli. Kokous on ollut siunattu. Ekumeeninen yhteistyö kannattaa.

Aamulla olin pienessä paikallisessa vapaakirkossa jumalanpalveluksessa. En juuri mitään ymmärtänyt, mutta hengellisesti koin olevani Jumalan hoidossa ja kristittyjen yhteydessä. Euroopan kirkkojen konferenssin jäseninä on varsin vähän vapaiden suuntien kirkkoja, vaikka esimerkiksi Suomen ekumeeniseen neuvostoon kuuluu mm. helluntaikirkkojen edustus. Yleiskokouksessa on käytetty pari puheenvuoroa siitä, miten ekumeeninen toimintamme tahtoo etääntyä ytimestään, uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan ja evankeliumista, joka on meille yhteinen ilon ja rakkauden lähde. Välillä kaikessa hallinnollisessa väännössä ei tunnu olevan häivääkään tästä rakkaudesta. Vapaat suunnat voisivat varmasti antaa ekumenialle paljon enemmän tuoreita mutta juurevia aidon kristillisyyden aineksia, jos heidän äänensä pääsisi kuulumaan. Tällä hetkellä suuret, vanhat jäsenkirkot (mukaan lukien Pohjoismaiden luterilaiset kirkot) jyräävät, vaikka pienten kirkkojen moninaisuudelle haluavat kaikki luoda tilaa.

Tilanne on sama nuorten kohdalla. Nuoren täytyy olla erityisen karismaattinen ollakseen vakavasti otettava. Komiteoissa tämä näkyy ja erityisesti henkilövalinnoissa. Toisin kuin ehkä luulisi, nuoria ovat esittäneet lähinnä ortodoksiset kirkot ja pienet kirkot. Saksan ja Pohjoismaiden kirkot eivät ole tässä kokouksessa olleet valmiit nostamaan nuoria edustajikseen. Vain Norjan kirkolla on ollut tulevaan keskuskomiteaan ehdolla nuori, nimittäin toisella sijalla jos kirkko saa kaksi edustajaa. Todella hävettävää. Kirkoissamme ei ymmärretä nuorten kykyjen ja asiantuntemuksen arvoa vielä, vaan tärkeisiin tehtäviin ylivoimasesti pätevimpinä pidetään kokeneita miespastoreita. Toivon, että minä ja muut kirkolliset aktiivinuoret pystymme muuttamaan nämä aikansa eläneet asenteet pian.

Mutta palatakseni vielä tämän kokouksen myönteiseen antiin, olen tavannut melkoisen määrän valloittavia, sydämellisiä ystäviä eri puolilta Eurooppaa ja todella saanut uudenlaisen näkökulmaan elämään kristittynä maailmassa. Paitsi että olen jättänyt palan itsestäni tähän liikkeeseen, olen myös "integroinut" itseeni kimpaleen tätä yhteyttä moninaisuudessa. Sen kanssa jatkan osallistumista kirkolliseen elämään Suomessa.