Näihinkin tilanteisiin voitaisiin puuttua varhain. Haaste on siinä, että nämä ihmiset eivät hae apua, johon heillä olisi oikeus. Päinvastoin, he varovat näyttämästä hätäänsä kenellekään, koska pelkäävät tai häpeävät. Niin tilanne pahenee päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta, kunnes...
Niinpä me kuntavaaliehdokkaat emme näistä ihmisistä puhu. Puhumme vahvojen ihmisten ongelmista, kaupungin taloudesta, koulujen sijainnista, liikuntamahdollisuuksista ja tietysti itsestämme. Se vetoaa äänestäjiin. Suomessa äänestetään ennen kaikkea sopivaa henkilöä.
Jokainen ääni menee kuitenkin myös puolueelle, ja puolueita erottaa moni asia. Yksi on kysymys valinnanvapaudesta. Kokoomus ja muut oikeistopuolueet korostavat yksilönvapautta ja jokaisen omaa vastuuta itsestään. Positiivisesti katsottuna se on vapautta toteuttaa itseään vapaasti. Toisinaan kuuluu myös negatiivista puhetta, jossa vaaditaan vapautta normeista ja rajoista.
Tunnustan auliisti, että SDP on puolue, joka näitä normeja ja rajoja on lainsäädännöllä vuosikymmenten mittaan asettanut. Edelleen haluamme normeja vanhustenhoitoon, koulutukseen, työehtoihin, kaavoitukseen - kaikille hallinnon sektoreille. Normeilla estetään vapauden väärinkäyttö ja suojellaan heikommassa asemassa olevia.
Myös sosiaalipalveluissa on paljon normeja. SDP sai viime hallituskaudella läpi uuden sosiaalihuoltolain, jossa säädetään esimerkiksi lapsiperheiden oikeudesta kotipalveluun. Tämä ei varsinaisesti ole mikään uusi oikeus, mutta tähän saakka sitä on tarjottu lähinnä lastensuojelun asiakkaille. Nyt siihen on oikeus millä tahansa perheellä, joka on syystä tai toisesta haasteellisessa tilanteessa.
Miksi kunnalla on tällainen velvoite? Uusi laki siirtää sosiaalihuollon painopistettä ennaltaehkäisevään työhön. Se on taloudellisesti ja inhimillisesti kestävämpää kuin ongelmiin puuttuminen vasta sitten, kun ne kärjistyvät vakaviksi. On havaittu, että säästäminen vaikeassa asemassa olevien perheiden palveluista on kuntapäättäjistä houkuttelevaa - mutta se on lyhytnäköistä. Hoitamattomat ongelmat kasvavat korkoa nopeammin kuin kaupungin velka: yhden nuoren syrjäytymisen aiheuttamat miljoonatappiot voidaan varhaisella puuttumisella välttää erittäin kustannustehokkaasti.
Varhainen puuttuminen on kiinni siitä, että vaikeuksissa olevat ihmiset ovat tekemisissä sellaisen ammattilaisen kanssa, joka tunnistaa tilanteen ja ottaa asiakseen tehdä sille jotakin. Olen työskennellyt vuosia opetus- ja sosiaalialalla ja on valitettava tosiasia, että me ammattilaisetkin vähättelemme kohtaamiamme ongelmia vähentääksemme omaa työtaakkaamme. Lain mukaan meillä on velvollisuus kertoa lapsen kotioloihin liittyvästä huolesta sosiaaliviranomaisille, mutta yleensä emme sitä tee. Kysymys on paljolti toimintakulttuurista, mutta ennen kaikkea resursseista. Jos kiireellisempää työtä on pinoittain, ei tällaista "ylimääräistä" jaksa ottaa tehdäkseen. Minä yritin ja uuvuin työkyvyttömäksi.
Jos nyt hallitus yksityistää sosiaalipalvelut, miten se edistää varhaista puuttumista? Yksityisen yrityksen tehtävä ei ole välttää yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Se ottaa vastuun asiakkaasta asian rajoissa ja puuttuu hiljaisiin signaaleihin vain, jos se on yrityksen etu. Ihmisten kokonaistilanteen selvittämiseen tarvitaan virkavastuulla toimiva julkinen viranomainen.
Tarvitsemme kouluihin lisää aikusia, etsivää nuorisotyötä, etsivää vanhustyötä. Tarvitsemme toimivaa moniammatillista yhteistyötä, emme sote-palveluiden pirstomista entistä hajanaisemmiksi. Kuntavaaleissa äänestetään siitä, millä ideologialla julkisia palveluita järjestetään. Äänestä vaihtoehtoa, joka rakentaa palveluita maan hiljaisille pitkän aikavälin taloudellisuuden näkökulmasta.
Me tarvitsemme yhteiskunnan, joka ei kävele ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti